Blues rock- yhtye Blues Pills on noussut nopeasti ihmisten suosioon ja sen myötä päässyt soittelemaan keikkoja ympäri maailman. Eikä ihan syyttä, sillä bändin kahdesta studiossa äänitetystä EP:stä ja yhdestä live-EP:stä koostuvaan diskografiaan sisältyy jo ennen debyyttialbumin julkaisua monta todella vahvaa kappaletta, jotka pitävät sisällään niin menevää riffittelyä kuin hiljaista fiilistelyäkin.

Levyn toimivin kappale on ehdottomasti sen aloittava, videonkin kera julkaistu ”High Class Woman”. Tähän kappaleeseen tiivistyy kaikki Blues Pillsin parhaat puolet: groovaava riffittely, jamittelunomainen himmailu, taitava sooloilu ja Elin Larssonin vahva lauluääni sekä tarttuvat laulumelodiat. Nämä kaikki luovat yhdessä loistavan kappaleen, jonka jaksaa kuunnella uudelleen ja uudelleen. Jos kaikki levyn muut kappaleet olisivat läheskään yhtä kovia, tämä olisi heittämällä yksi vuoden kovimmista levyistä. Mutta kun eivät ole. Levyllä on toki muitakin kovia kappaleita, esimerkiksi ”Ain’t No Change” ja ”Gypsy” sekä Blues Pillsin rauhallisempaa puolta esittelevät ”River” ja ”No Hope Left For Me”. Yksikään kappaleista ei toki ole paska, mutta tiedän bändin pystyvän parempaankin.

Kuusi levyn kymmenestä kappaleesta on kuultu jossain muodossa jo bändin aiemmilla julkaisuilla. Osa uudelleenäänityksistä toimii, osa taas ei. ”River” ja ”Astralplane” kuulostavat aika lailla samalta kuin aikaisemmin ja ovat edelleen mainioita kappaleita, mutta aiemmin ”Bliss”-nimellä tunnettuun ”Jupiteriin” ei olisi tarvinnut kajota. Vaikka ”Jupiter” on edelleen ihan hyvä kappale, siitä puuttuu se jokin, joka teki alkuperäisestä versiosta loistavan. Kappaleessa on myös jostain syystä vaihdettu puhdas bassosoundi pörinäksi, joka ei sovi siihen millään tavalla. Suurin tuskankiljahdus kuitenkin kuului, kun kuulin ”Devil Manin” uuden versioinnin ensimmäistä kertaa. Miten aikoinaan minut Blues Pillsiin tykästymään saanut, karvat pystyyn nostattava ja kylmiä väreitä aikaan saava kappale on voitu raiskata niin pahasti? No, ensishokista toivuttuani ja pari kertaa kappaleen kuunneltuani huomasin kuitenkin, ettei se aivan toivoton versio ole, mutta silti laimeampi kuin alkuperäinen. Lisäksi ”Devil Man” on kuultu jo bändin kahdella ensimmäisellä EP:llä, joten kappaleen julkaisu tälläkin levyllä oli aivan turhaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Blues Pillsiä” on oikeastaan vaikeaa edes nähdä uutena albumina. Kuusi kappaletta on kuultu aiemmilla levyillä, ja ”High Class Woman” julkaistiin singlenä, joten kun sain levyn käteeni, sillä oli vain kolme kappaletta, joita en ollut jo kuullut. ”Blues Pills” on ennemminkin kokoelmalevy, jossa on uudelleenäänitettyjä ja osittain uudelleensovitettuja versioita vanhoista kappaleista sekä muutama uusi kappale bonuksena. Vanhojen biisien kierrätystä olisi pitänyt karsia rankalla kädellä, sillä osa kierrätettyjen kappaleiden uusista sovituksisa kuulostaa kovin väkinäiseltä ja pakotetulta. Kappalemateriaalista ei näin nuorella ja lahjakkaalla bändillä luulisi olevan pulaa. Vanhojen kappaleiden rauhaan jättämisen puolesta puhuu myös se, että kaikki neljä uutta kappaletta lukeutuvat levyn parhaimmistoon.

Blues Pillsin debyyttialbumi on pienoinen pettymys kolmen loistavan EP:n jälkeen, mutta kuitenkin ihan kuunneltava levytys. Se on tasoa ”ihan ok”, vaikka olisi bändin tuntien voinut olla paljon parempikin. Enkä anna ikinä anteeksi ”Devil Manin” kastrointia. Toivottavasti seuraavaa levyä lähdetään tekemään täysin puhtaalta pöydältä.

7/10

Kappalelista:
1. High Class Woman
2. Ain’t No Change
3. Jupiter
4. Black Smoke
5. River
6. No Hope Left For Me
7. Devil Man
8. Astralplane
9. Gypsy
10. Little Sun

Blues Pillsin kotisivut
Blues Pills Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy