Festarikesän loppurutistus: Hellsinki Metal Festival alkoi jyrinällä

Hellsinki Metal Festival on monelle etenkin äärimetallin ystävälle festarikesän päätösseremonia. Kolmatta kertaa järjestetty tapahtuma osoitti jo perjantaina, että se on vakiinnuttamassa paikkaansa kotimaisella festarikentällä.

Perjantai 8. elokuuta alkaa jyrinällä. Siis kunnon ukonilmalla, joka saa pohtimaan, onko ukkosen jumalaa Ukkoa potkaistu arkaan paikkaan. Synkät pilvet onneksi väistyvät, sillä Helsingin jäähallin alueella on alkamassa toisenlainen jyrinä kolmatta kertaa järjestettävillä Hellsinki Metal Festivaleilla. Ihmiset saapuvat sankoin joukoin ”Nordiksen” edustalle jo yhdeltä päivällä. Monille kyseessä on festarikesän päätös.

Sisälavalla on aloittamassa nuori chileläinen progressiivista death metalia soittava Decessus. Vokalisti Ignacia Fernándezin raivoisa huutolaulu yhdistettynä vahvoihin sinfonisiin taustanauhoihin luo äkkiä mielikuvan, että kyseessä on jonkinlainen Nightwishin ja Jinjerin yhdistelmä. Pian käy ilmi, että bändillä on kuitenkin aivan oma juttunsa meneillään.

Decessus on ensimmäistä kertaa koskaan keikalla ulkomailla ja onnistunut keräämään innostuneen ja ison yleisön jo ensimmäisessä slotissa. Fernández kiittelee suomalaisia vuolaasti, että he ovat saapuneet bändiä katsomaan niinkin aikaisin ja niin sankoin joukoin.

Ulkolavalla puolestaan soittaa samaan aikaan harvemmin keikkaileva kajaanilainen power metal -bändi Heavy Metal Perse, joka viettää 25-vuotisjuhlavuottaan. Yleisön määrä on valtaisa, ja lisää väkeä valuu koko ajan paikalle. On ilo kuulla, että soolokitaristi Juha ”Lelu” Leikkaisen sormet ovat edelleen huikeassa vireessä, ja laulaja-kitaristi Matias Palmin ääni kajahtaa edelleen yhtä korkealta ja kovaa kuin ennenkin.

HMP palkitsee faninsa soittamalla settinsä loppupuolella uudempien kappaleiden lomassa ensimmäisen demobiisinsä ”Legenda Taikamiekasta”. Bändillä, ja etenkin kyseisellä kappaleella, on tietäjien keskuudessa kulttimaine, ja se kuuluu myös innokkaan yleisön reaktiossa muun muassa ”Persettä! Persettä! Persettä!” -huutoina.

Hellsinki Metal Festival on alkanut toden teolla.

Tapahtuma näyttää nyt yleisön koko kirjon. Nelikymppisiään lähestyvä ihminen ei oikein voi kävellä kymmentä metriä pidemmälle näkemättä tuttuja. Piirit ovat pienet, ja väkijoukossa on todella paljon kokeneita metallisotureita 40 ikävuoden kummaltakin puolen. On myös sanottava, että nuorempia raskaamman musiikin ystäviä näkyy ilahduttavan paljon.

Ihmismassassa on rässiliivisten hevikarjujen lisäksi tummiin sävyihin pukeutuneita gootteja, hassuihin hattuihin sonnustautuneita festarikeikareita sekä suurehkot määrät aikaa ja rahaa asuunsa panostaneita mörköjä, nunnia ja piruja. Yksi mustiin kaapuihin pukeutunut seurue haahuilee ympäri aluetta kynttiläkulkueena kasvonsa naamioineina. Ja sitten tietysti ihan arkisia vaatetusratkaisuja, joissa voisi mennä vaikka toimistolle töihin.

Siistit ja jonoista vapaat vessat

Päälavan ensimmäinen esiintyjä, elektronista poppimetallia soittava Rabbit Cult, aiheuttaa liikennettä kahteen suuntaan. Osa ryntää tohkeissaan katsomaan pupuduoa mahdollisimman läheltä, kun taas sisälle painuvat jupisevat suoraan, etteivät voi bändiä sietää. No, taiteen kuuluukin herättää reaktioita.

Ensivaikutelma on äkkiseltään, että kyseessä on mahdollisesti Suomen japanilaisin bändi. Se on tietenkin ihmisestä kiinni, onko se hyvä vai huono asia. Ainakin kappaleet jäävät soimaan päähän ja lavalla piisaa energiaa!

Ensimmäisten bändien jälkeen on aikaa luoda pieni silmäys itse alueeseen. Jäähallin alue toimii festivaalialueena yllättävänkin hyvin. Huomio kiinnittyy äkkiseltään siihen, että kyseessä on mahdollisesti ensimmäinen festivaali, jossa on ulkokäymälöiden lisäksi siistit sisävessat, eikä niihin oikeastaan tarvitse edes jonottaa. Joskin on huomautettava, että kyseessä on miehinen näkökulma.

Toisena on mainittava, että hallin käytävät ovat vaatteita, asusteita tai koruja myyvien messukojujen ja puotien ohella täynnä taidetta. Useimmat teokset ovat myynnissä. Promoottori Toni Törrösen mukaan metallimaailma ulottuu myös musiikin ulkopuolelle, ja hän on itse pitänyt visuaalista puolta tärkeänä osana kokonaisuutta.

Käytävällä on Meet and greet -piste, joka herättää ihmisissä intoa jo ensimmäisistä bändeistä lähtien. Monet ovat ottaneet mukaansa levyjä, paitoja tai keikalta napattuja rumpukapuloita, joihin he pyytävät nimikirjoituksia. Yhteiskuvat ovat suuressa suosiossa nekin.

Erityisesti on nostettava esiin, että hallissa on paikalla MIELI Suomen Mielenterveys ry, kiusaamista kitkevä Metalheads Against Bullying sekä Rock Camp, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden musiikkiharrastukseen, jos elämä on kohdellut kaltoin. Mieli ry:n tiskillä saa esimerkiksi keskustella mielenterveysasioista muuten vain, tai kertoa heille päätä painavista asioista Huolituolissa.

Törrönen on kertonut avoimesti kärsineensä itse kiusaamisesta ja mielenterveysongelmista, joihin on saanut apua. Hän on pitänyt tärkeänä, että Hellsinki Metal Festival pystyy antamaan takaisin ja tekemään osansa mielenterveystyössä, kiusaamisen vähentämisessä ja nuorten elämän tukemisessa.

Ulkopuolella katseet kohdistuvat nopeasti siihen, miten näkyvästi edesmennyt Children of Bodom on esillä tapahtumassa. Varattavan Bodom-saunan edustalla on bändin aitoja lavakoristeita, joita espoolaiset teknisen ja melodisen death metalin legendat käyttivät keikoillaan. Itse saunatilojen puolella taas näkee jäsenten soittimia ja muuta tavaraa vuosien varrelta, muun muassa Alexi Laihon kitaran.

Yksi perjantain mahdollisesti odotetuimmista esiintyjistä onkin Warmen, joka sai alkunsa Bodom-synisti Janne Wirmanin sooloprojektina. Wirman on pitänyt itsensä todella kovassa kunnossa Children of Bodomin jälkeenkin. Koskettimet ovat valtavassa roolissa monessa kappaleessa, ja Wirmanin tarkkuutta, teknisyyttä ja nopeutta voi vain arvostaa.

Helpolla eivät pääse myöskään Wirmanin kitaristiveli Antti Wirman ja laulaja-kitaristi Petri Lindroos. Oman tuotantonsa lisäksi Warmen soittaa lavalla vanhoja Bodom-biisejä. Esimerkiksi ”Hate Me!” saa yleisön suorastaan villiintymään. Muun muassa Ensiferumista tuttu Lindroos suoriutuu kiitettävästi ja kunnioitettavasti tehtävästä, jossa monien mielestä kukaan ei edes voisi onnistua. Siis esittämässä laulaja-kitaristina Alexi Laihon biisejä.

Saksalainen sotaspektaakkeli

Tummat pilvet palaavat ja tuuli yltyy. Tavallaan se nostattaa tunnelmaa entisestään ennen saksalaisen tummaa death metalia soittavan Kanonenfieberin konserttia.

Yksi pitkä metallimies kertoo, että kun bändi ilmoitti tulevansa Ruotsiin, he ostivat heti liput sekä varasivat laivat ja hotellit. Kun yhtye ilmoitti, että myös Hellsinki Metal Festival on ohjelmassa, oli päästävä sinnekin. Lopulta kiertueeseen julkistettiin myös Nummirock, johon poppoo oli menossa joka tapauksessa.

”No, tuleepahan nähtyä”, pujopartainen mies sanoo.

Teatraalisuus on esityksessä melkeinpä yhtä suuressa osassa kuin itse musiikki. Ensimmäisestä maailmansodasta inspiraationsa ammentava bändi on kiikuttanut lavalle erilaista sotakalustoa, kuten esteitä. Radiokohinan läpi luetut saksalaiset taustanauhat kuulostavat kylmäävän autenttisilta ja tehosteita on haettu muun muassa sukellusveneen, tai U-Bootin, sonar-äänistä.

Bändissä on sellainenkin kiinnostava piirre, että se on täysin anonyymi. Kanonenfieber esiintyy sotilasunivormuissa, mutta kasvoja peittävät mustat huput. Päässä on koppalakki tai laulaja Noisella preussilainen piikkikypärä. Merivoimista kertovien kappaleiden aikana päälle vaihtuvat laivastounivormut.

Vaikka itse musiikki on täysin erilaista, mielleyhtymiä saksalaisjätti Rammsteiniin ei voi välttää. Pyrotekniikat ovat oleellinen osa esitystä ja Noisen eleissä on jotain tilllindemannmaista, eikä hän ole ihan pieni mies itsekään. On kuitenkin korostettava, että Kanonenfieberillä on aivan oma tarina, eikä kyseessä ole halpa Rammstein-kopio.

Kappaleet iskevät, vaikkei saksaa osaisikaan. Avauskappale ”Menschenmühlenin” kertosäkeen ”Deutschland! Deutschland! Vaterland!” -käskytys on niin sotilaallisen selkeä, ettei tarvitse osatakaan. Soittajat myös elehtivät lavalla sillä tavalla, että sanoma avautuu ilman kielitaitoakin. Yhdessä kappaleessa he esittävät palelevansa, toisessa Noise lukee kirjeen ja itkun jälkeen ”ampuu” itseään pistoolilla päähän kaatuen lavalle selkä yleisöön päin.

Noise vetää show’n päättävään ”Ausblutungsschlactiin” kasvoilleen pääkallomaskin ja on viiltävinään kurkun auki kaikilta soittajilta, yleisön jäseniltä ja itseltään. Kenellekään ei pitäisi jäädä epäselvyyttä siitä, mitä mieltä he ovat sodasta ja sen järjestä tai järjettömyydestä.

Tosin aina on ikävä kyllä heitä, jotka eivät tajua, vaikka miten selittäisi. Yleisön seassa on näkynyt ainakin yksi pelle, jonka käsi ei ole kohonnut ehkä tyylikkäimmässä mahdollisessa kulmassa. Eivätkä sormet muodostaneet nyrkkiä tai pirunsarvia. Ei näin.

”Tää on hyvää paskaa!”

Kanonenfieberin aikana yllättänyt sade saa monet suuntaamaan takaisin sisätiloihin tai telttakatosten alle, kun ruotsalainen yli 40 vuotta doom metalia louhinut Candlemass on aloittelemassa keikkaansa. Sisällä puolestaan valmistautuu kotimainen black metal -bändi Night Shall Drape Us.

Jäähallissa on itse lavan lisäksi toisenlaistakin viihdettä. Hellsinki Metal Festival tarjoilee myös FCF Wrestlingin showpainiesityksiä omassa kehässä. Circle pitissä juoksemisen ja tuntien seisoskelun jälkeen showpaini ja Nordiksen istumapaikat ovat hyvinkin kysyttyjä. Hymy ja nauru ovat herkässä, kun painijat solvaavat toisiaan ja tekevät toinen toistaan hurjempia stuntteja. Iloisesta yleisöstä kuuluu satunnaisten ”tapa se” -huutojen lisäksi kommentteja kuten ”laatuviihdettä!” ja ”tää on hyvää paskaa!”

Festarikansa joutuu alkuillasta jälleen vaikeiden valintojen eteen. Sisälavalla nimittäin soittaa puolalainen death metal -bändi Decapitated, jonka keulilla ärisee bändikavereitaan huomattavasti nuorempi Mors Subitan entinen laulaja, suomalainen Eemeli Bodde. Ulkona taas amerikkalainen vanhan liiton thrash-bändi Forbidden. Jossain välissä on toki myös syötävä.

Bodde on asettunut Decapitatediin erittäin hyvin, ja jos hallissa olisi ollut jää, se olisi sulanut pois viimeistään tässä vaiheessa. Mahdollisesti osin Bodden vuoksi Decapitated kerää myös nuorempia ihmisiä ja Subita-faneja yleisöön. Istumapenkit näyttävät permannon reunoilla pitkälti varatuilta. Forbidden puolestaan vaikuttaa vetoavan erityisesti kokeneempiin rässäreihin.

Monet kävijät kertovat ostaneensa Hellsinki Metal Festival -lippunsa heti, kun tapahtuma julkaisi ruotsalaisen death-legendan Dismemberin keikan. Erityisesti keski-iän kynnyksen kummallakin puolella olevat dödisdiggarit ovat haltioissaan. 1980-luvulla perustettu bändi hajosi 2010-luvun alkupuolella, mutta palasi yhteen 2019. Sen jälkeen iskikin koronaviruspandemia.

”Eihän tätä keikkaa ole odotettu kuin sellaiset 20 vuotta”, eräs innokas fani kommentoi.

Dismember on yksi ruotsalaisen death metalin kulmakivistä. Toinen vieras huomauttaa, miten niin monet nuoremmat ja vanhemmatkin bändit olisivat Dismemberille velkaa siitä, millaista heidän oma musiikkinsa on. Hän nostaa myös esiin, että bändin laulaja on ruotsinsuomalainen Matti Kärki.

Vaikka musiikki sanoituksineen on täynnä vihaista kiukkua, länsinaapureilla on sydän paikallaan. Omalla tavallaan. Kärki kertoo kappaleen kertovan naapurista, joka murhasi vaimonsa. Mies kehottaa kaikkia olemaan kilttejä vaimoilleen tai tyttöystävilleen. Kappaleen nimi on ”Skin Her Alive”, joka ilmestyi 1990-luvun alussa.

”Soitamme näitä vanhoja biisejä, kun emme me ole tehneet uutta musiikkia”, hän kommentoi välispiikissä.

Pomppuheviä, bläkkistä ja falsettia

Kun ilta on jo hämärtynyt, lauteille nousee norjalainen kunnon 1990-luvun black metal -bändi Old Man’s Child. Kyseessä on promoottori Toni Törröselle itselleen mahdollisesti tapahtuman tärkein bändi.

Toisen ulkolavan viimeinen esiintyjä on amerikkalainen groove metal -bändi Fear Factory. Bändi herättää monen kävijän keskuudessa nostalgiaa, sillä se oli 2010-luvun taitteen kummallakin puolella yksi kuumimmista metallifestareiden nimistä myös Suomessa. Samaan kategoriaan uppoaa toinen jenkkibändi Hatebreed, joka onkin buukattuna seuraavalle päivälle.

Fear Factory ei ole ihmisiltä myöskään unohtunut. Circle pit pyörii ja uusi laulaja Milo Silvestro saa ihmiset todella pomppimaan melkeinpä iästä riippumatta.

Perjantain pääesiintyjä King Diamond esiintyy tutussa silinterissään ja corpse painteissaan. Seitsemänkymppinen tansakalaisrokkari laulaa edelleen sangen komealla falsetilla liikkuen kahteen kerrokseen rakennetulla lavalla. Erityisesti nuoret vaikuttavat olevan innoissaan, että ovat saaneet mahdollisuuden nähdä ”Kinkku” livenä.

Kyseessä on osa King Diamondin Saint Lucifer’s Hospital 1920 -kiertuetta. Kauhujen sairaalassa näkyy erilaisia hahmoja, kuten ruumiilta näyttäviä tanssijoita. Yhdessä kappaleessa lavalla istuu pyörätuolissa huonovointisen näköinen vanha mies kävelykepin kanssa. Korostettakoon erikseen, että osuus on kuulunut kiertueeseen jo ennen Ozzy Osbournen kuolemaa. Pimeyden prinssi esitti Back to the Beginning -jäähyväiskonsertissaan elämänsä viimeiset kappaleet valtaistuinta muistuttavassa pyörätuolissa.

Illan päättää sisähallissa esiintyvä folkahtavaa black metalia soittava kotimainen Moonsorrow. Jäähalli palvelee yhtyettä tunnelmallaan hyvin, ja yleisö jaksaa katsoa vielä viimeisenkin bändin. Fanien iloksi lavalla pyörii yksi ylimääräinen hahmo. Rastoista ja äänestä päätellen kyseessä ei voi olla kukaan muu kuin soolotuotannossaankin kunnostautunut Korpiklaanin Jonne Järvelä.

Valot sammuvat ja yleisö kiittää. Ihmiset alkavat valua koteihinsa, baareihin, virallisille jatkoille Nicolen ja Sorretun Voiman keikalle On the Rocksiin, tai epävirallisille jatkoille jonnekin muualle. Joka tapauksessa Hellsinki Metal Festivalin ensimmäinen päivä on päättynyt. Ja se on päättynyt sen verran onnistuneesti, että tapahtumalle huomaa toivovansa pitkää ikää.