Hellettä, salamoita ja sadetta Tolminissa – MetalDays 2016 (osa 3/3)
Torstai 28.7.2016
Delain oli suorittamassa soundcheckiään, kun torstaina jälleen etsiydyin festarialueelle. Hollantilainen melodis-”sinfoninen” poppimetalli lienee lähellä niiden sydämiä, jotka tykkäävät kahden pennin Nightwish-kopioista, joita yhteen aikaan pompsahteli kartalle kuin sieniä sateella. Itselleni Delainin keikka oli 90-prosenttisesti tuskallista kuunneltavaa ja seurattavaa. Laulaja Charlotte Wessels kuulostaa paikoitellen hyvältä, mutta ei makeallakaan äänellä kökköjä biisejä pelasteta. Parin uudemman kappaleen aikana höristin korviani kahteen kertaan, mutta kiinnostus lopahti nopeasti. Muukaan yleisö ei oikein tuntunut lähtevän mukaan, vaikka Wessels keikan alusta saakka yrittikin parhaansa mukaan saada eloa kuulijoihin. (AH)
Tiistaista asti jatkuneet jatkobileet todellakin tuntuivat torstaina otsalohkossa. Sain kuitenkin raahustettua kakkoslavan tuntumaan siinä vaiheessa, kun Overoth laittoi death metal -karkelot pystyyn. Bändi on ehtinyt urallaan julkaista yhden täyspitkän, mutta itselleni se oli tuntematon suuruus. Hiukan tasapaksua meininkiä Overoth minun makuuni tarjoili, mutta on sitä joskus tullut kuultua huonompaakin death metallia. Kyllä bändiä kesti sen puolituntisen, jonka se lavalla sai olla. (RP)
Delainin aiheuttaman hetkellisen masiksen korjasivat kreikkalaiset, kun sinfonisen death metalin taituri Septicflesh pisti päälavan alueen kuriin ja järjestykseen. Soundit olivat erittäin tömäkät, ja nenäkarvatkin värisivät basareiden tahtiin. Kiitosta täytyykin antaa erityisesti rumpalille, jonka soitto oli tarkempaa kuin monella kollegallaan näillä festareilla. Orkestraalinauhatkin kuuluivat selvästi toisin kuin alkuviikosta soittaneella Fleshgod Apocalypsellä. Kommunikaatio yleisön kanssa oli melko yksitoikkoista, mutta musiikilta se ei ottanut mitään pois. Septicflesh käskytti, ja me tottelimme mukisematta. Ainoa miinuspuoli keikassa oli soittoaika, jota olisi voinut myöhästää vaikkapa vain tunnilla, niin tunnelma olisi ollut vielä parempi.
Edellinen keikka piti jättää aivan pikkuisen kesken, koska kakkoslavalla aloittaisi yksi festareiden mielenkiintoisimmista esiintyjistä. Nine Treasures tulee Kiinasta ja soittaa mongolialaista folk metalia. Luitte oikein. Nämä veikkoset pistivätkin ehkä hieman yllättäen koko festivaalin parhaat bileet pystyyn! Metsälavan edusta aivan pullisteli yleisöstä, ja ensimmäisistä tahdeista lähtien oli sellainen meininki, etten samanmoista hullunmyllyä nähnyt toista kertaa MetalDaysissa. Kaikki Nine Treasuresin jäsenet ovat kotoisin Mongoliasta, he laulavat mongoliksi ja käyttävät kansansa perinnesoittimia (tavallisempien instrumenttien lisäksi), mutta bändin ja yleisön välillä ei tuntunut olevan minkäänlaista kulttuurien kuilua, vaan yleisö sai energiaa lavalta ja toisinpäin. Mikään hassu anekdootti bändi ei ole, vaan soitinten käsittely on taitavaa, ja kappaleet ovat kaikessa tarttuvuudessaan lähes nerokkaita. Yleisö jäi 40 minuutin setin jälkeen vaatimaan äänekkäästi lisää, mutta kun aika oli loppu, niin se oli loppu, mitä bändikin pahoitteli. Tämän keikan muistan MetalDaysista varmasti vielä pitkään!
Aivan sama, mikä kakkoslavan seuraava akti olisi, olisi sillä kovat paineet edellisen suorituksen jälkeen. Hengähdystaukoa ei suotu, sillä lavan valtasi pohjoisirlantilainen speed/thrash-yhtye Gama Bomb. Heidänkään show’staan ei energiaa puuttunut, ja bändi vaikutti olevan lähes ällistynyt, miten mukavasti keikka meni. Soitto oli tiukkaa, ja Philly Byrne on viihdyttävä nokkamies, vaikkei hänen äänensä meinannutkaan livetilanteessa kantaa ja kestää koko aikaa. Olin odottanut Gama Bombin näkemistä kovasti, mutta odotukset eivät valitettavasti täyttyneet täydellisesti. Tämä johtui varmasti osittain edeltävästä Nine Treasuresin hengästyttävästä vedosta. Myös lempparibiisini ”Tuck Your T-Shirt In” jäi kuulematta, mihin vähän petyin, vaikka settilista muuten olikin toimiva. (AH)
Tänä vuonna core-bändit olivat selkeässä vähemmistössä, joten pitihän torstai-iltainen Bury Tomorrow käydä katsastamassa, vaikkei genre aivan ominta omaani olekaan. Meno keikalla oli kuitenkin kova niin lavalla kuin yleisössäkin. Bändin päävokalisti heilui ja pomppi kuin adhd:stä kärsivä sähköjänis, samoin basisti-kitaristi -kaksikolla oli hyvä meininki. Bändin ehdottomasti heikoin lenkki oli kitaristi, joka hoiti myös osan vokaaleista. Ne eivät omaa korvaani miellyttäneet laisinkaan, joten Bury Tomorrow voisi luopua tästä kakkosvokalistin käytöstä menettämättä puhtiaan ollenkaan. (RP)
Osittain samaan aikaan päälavalla meuhkasi DevilDriver. Siinä missä MetalDaysin monet muut bändit puhuivat lavalla metallimusiikin yhteisöllisyyden puolesta ja suhtautuivat yleisesti ottaen ystävällisesti yleisöön, oli USA:n ukoilla hieman erilainen lähestymistapa keikkatilanteeseen: haistakaa kaikki vittu, turpaan vaan ja onnea! Muutenkin heidän lavaolemuksestaan huokui jopa ylimielinen asenne kaikkea ja kaikkia kohtaan, mikä ei itseäni viehättänyt juurikaan. Erään festaritutun sanoin DevilDriver on kuin teini-ikäinen poika, jolla on paljon raivoa ja energiaa, mutta joka ei osaa kanavoida niitä mitenkään järkevästi. Minäkään en jaksanut katsoa tätä kiukkuamista yli tuntia, vaan menin mieluummin nauttimaan siitä paljonpuhutusta ja ilmeisesti DevilDriverin halveksumasta yhteisöllisyydestä toisaalle.
Toiseksi viimeisen päivän pääakti oli Göteborg-metallin uranuurtaja At The Gates. Tämä bändi tekee kiistämättä hyvin sen mitä tekee, mutta valitettavasti se tekee sen erittäin epäviihdyttävällä tavalla. Tässä meillä nimittäin on luultavasti yksi tylsimmistä livebändeistä, mitä on olemassa – siis jos et ole suuren suuri At The Gates -fani. Soitto kyllä kulkee virheettömästi, ja laulajalla voisi sanoa olevan jotakin karismaa muistuttavaa, mutta sama kuunnella kotona levyltä, jos musiikki miellyttää. Livenä tässä ei ole mitään nähtävää, pahoittelen. (AH)
Torstain helmet:
Septicflesh ja Gama Bomb (RP)
Septicflesh ja Nine Treasures (AH)
Perjantai 29.7.2016
Päällimmäinen ajatus iltapäivän helteessä soittaneesta Skyforgerista oli, että kylläpä käy sääliksi ukkoja villavaatteissaan ja karvakengissään. Mutta eipä tuo vaikuttanut ukkoja itsejään paljoa haittaavan, sen verran vakuuttavan keikan vetivät. Latvialainen pakanametalli oli jylhää kuunneltavaa, mutta olisi hyötynyt myöhäisemmästä soittoajasta. Luultavasti kielimuurin takia välispiikit olivat pelkistettyjä, mutta silti informatiivisia (mm. Latvian historiaa käsitteleviä) – ja tulihan sieltä ne pakolliset auringolle haistattelutkin tietysti. (AH)
Viimeisen festaripäivän kattaus miellytti omaa korvaani suunnattomasti. Päälavan Skyforger – Varg – Einherjer – Exodus-putki oli mitä maittavin, ja kun siihen päälle kakkoslavalla sai vielä nauttia Valkyrjan ja Hornan black metalista, oli perjantain parhaus paketoitu.
Baijerilainen Varg onnistui hyökkäämään takavasemmalta ja räjäyttämään tajunnan totaalisesti! Lähtökohta keikalle oli jotain tyyliin ”napsaisen tästä fotot, tsekkaan pari biisiä ja siirryn kakkoslavan suuntaan katsomaan Obscurityä”. Toisin kävi: Kun Varg ärjäisi ensimmäisen sulosointunsa ilmoille, olin jo täysin myyty, eikä tunne hellittänyt tästä koko keikan aikana. Ei, en todellakaan lähtenyt kesken keikan minnekään ja ilmoitin kollegalle, että tämän kirjoittamisen minä muuten hoidan. Varg oli silkkaa tykitystä alusta loppuun saakka. Vokalisti Freki otti yleisönsä suvereenisti, eivätkä muutkaan bändiläiset hänestä paljoa jälkeen jääneet. Vaikka biisituntemus saati saksankielisten lyriikoitten ymmärrys ei ole vahvinta alaani tämän yhtyeen kohdalla, ei se haitannut ollenkaan. Musiikki yksinkertaisesti imaisi mukaansa, tukka pyöri ympyrää ja nyrkki huitoi ilmaan vimmatusti. Olen bändin ”Guten Tag” -albumia jonkin verran kotioloissa kuunnellut, mutta livenä kokemus oli aivan uudella tasolla. Tätä lisää, äkkiä!
Vargin jälkeen oli muuten Einherjerillä tekemistä, että pääsisi lähellekään samaa tasoa. Ja eihän se päässytkään. Tämä ei tarkoita, että Einherjer olisi ollut huono, mutta edellisen jysäyksen jälkeen oli sellainen ”nyt mikään ei tunnu miltään” -fiilis. Einherjer keskittyi keikallaan pääasiassa vanhempaan materiaaliin, ja mukana oli myös uusi nuori kitaristi, joka pienestä hapuilusta huolimatta otti kyllä paikkansa lavalla nöyrän tyylikkäästi. Peruskeikka Einherjeriltä, vaikka bändin sijoittuminen johonkin toiseen soittoaikaan olisi varmasti saanut innostuksen nousemaan korkeammalle. (RP)
Perjantaina ohjelmassa oli vielä yksi vanhan koulukunnan thrash-bändi. Exodus ei yltänyt Kreatorin spektaakkelin tai Testamentinkaan varman suorituksen tasolle, mutta oli paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin Sacred Reich. Steve Souza tykkäsi jutella yleisölle, ja paljon. Välillä tuli melkeinpä olo, että ”missä metallimusiikin historian tunnilla tässä oikein ollaan?”. Enkä tiedä, yrittikö Souza vakuuttaa spiikeillään yleisön vai itsensä siitä, ettei Exodus ole häviämässä minnekään vielä pitkään aikaan. Joka tapauksessa, mikäli keikkakuntoon on luottaminen, bändi ei todellakaan ole vetelemässä viimeisiään: niin soittajat kuin Souzakin tuntuivat nauttivan olostaan lavalla, ja soitto rullasi vakuuttavasti.
En ole mikään Blind Guardian -diggari (enkä toisaalta ole inhonnutkaan sitä – ennen tätä), mutta eräs ystäväni vannotti minua, että ”Käyt sitten katsomassa sen! Se on niin hyvä livenä!”, niin pitihän se sitten käydä. Soundien puolesta bändi kuulosti kyllä todella hyvältä, mutta siihen se sitten vähän niin kuin jäikin. Yleisöä oli kyllä paljon, ja edessä vaikutti olevan jopa hurmoksellinen meininki, mutta näin ei-fanin näkökulmasta keikasta on vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa äänipolitiikan lisäksi. Lavalla himmailevat ukot olivat kuin repäisty jostain tilintarkastustoimistosta, eikä esiintymisessä ollut mitään menoa tai meininkiä. Olisi ollut kiva lopettaa MetalDays johonkin tajunnanräjäyttävään keikkaan, mutta Blind Guardianista ei tähän tehtävään ollut. (AH)
Perjantai-illan pimetessä saatiin kakkoslavalla nauttia kahden pohjoismaalaisen bändin verran black metallista. Ensimmäisenä lauteille kiipesi ruotsalainen Valkyrja. Bändi on viime vuosina ollut ahkera festariesiintyjä, mikä näkyy ja kuuluu sen keikoilla. Nytkin Valkyrja veti varmuudella pisteet kotiin. En ole tainnut bändiä vielä todistaa nykyisen vokalistin kanssa, mikä vaati ehkä hivenen totuttelua, mutta onneksi olen vikkelä tyttö oppimaan uutta. Niinpä bändi tuntui keikan edetessä vain paranevan. Bändiltä alkaisi jo kaivata uutta materiaaliakin, vaikka ei tästä olemassa olevastakaan voi valituksen sanoja ilmoille suoltaa. Kakkoslavalla käytiin epävirallinen black metalin Suomi–Ruotsi-maaottelu, koska seuraavaksi lavan otti haltuun Suomen oma Horna. Bändi on tunnetusti perhanan tiukka live-bändi, eikä MetalDaysinkaan keikka eronnut tästä. Mitä nyt vokalisti Spellgoth oli ehkä piipahtanut nauttimassa rantabaarin antimista siinä määrin, että sen erotti yleisöön saakka. Mutta homma hoidettiin kunnialla, paskat niistä kuuluisista Ellun kanoista ja asiallisista hommista. Ylistyslaulut Saatanalle kaikuivat Tolminin jokilaakson pimeässä yössä muinaisten alttarilta. Horna osoitti jälleen kerran, kuinka niin kylmä ilmaisu voi olla niin suunnattoman kaunista. Suomi voitti, dopingista huolimatta!
Vaikka oma perjantain bändiputki päättyikin Hornaan, en malttanut lähteä vielä alueelta pois – ja sitä paitsi maksukortilla oli rahaa vielä muutamaan virkistävään coctailiin. Niinpä jäin katsastamaan vielä päälavan päätösakti Dragonforcea. Bändi antoi kuitenkin odottaa itseään reilusti yli puoli tuntia. Syykin selvisi bändin kitaristin saavuttua lavalle kertomaan, että lääkärit olivat kieltäneet vokalisti Marc Hudsonilta esiintymisen. Paikkaajaksi oli kuitenkin saatu norjalainen näyttelijä-laulaja PelleK. Viivästyksen takia Dragonforce ei kuitenkaan ehtinyt soittaa kuin noin puoli tuntia, joten eipä keikasta paljon enää käteen jäänyt. Saattoi vain todeta, että se oli sitten siinä – MetalDays 2016. (RP)
Perjantain helmet:
Varg ja Horna (RP)
Exodus ja festareiden loppuminen (AH)
Koska olin nyt ensimmäistä kertaa MetalDaysissa tai ylipäätään ulkomaisilla festareilla, koen, että minun täytyy sanoa tästä ensikokemuksesta jotakin myös yleisemmällä tasolla. Ensinnäkin haluaisin nostaa esille sen ilahduttavan faktan, että älypuhelimia näkyi yleisössä todella vähän, jos ollenkaan, keikkojen aikana. Tämä antaa ymmärtää, että täälläpäin keskitytään oikeasti olennaiseen eli musiikkiin, eikä turhaan härväämiseen. Mitä tulee MetalDaysin järjestelyihin, pelasivat ne nähdäkseni lähes moitteitta. Suomalaisetkin festarit voisivat ottaa vähän oppia! Täällä ei turhia pingotettu, ja esim. maksukorttisysteemi on aivan hullun kätevä. Jonoja ei muodostunut juuri mihinkään milloinkaan, paitsi ehkä kaljatiskeille iltamyöhään, mutta se on ymmärrettävää. Vessat pysyivät enimmäkseen käyttökelpoisina läpi festivaalin, ja ruokaa oli tarjolla monenlaista ja se oli edullista (Slovenia on toki muutenkin halvempi maa kuin Suomi). MetalDaysin bändikattaus on joka vuosi sen verran laaja, että sieltä varmasti löytyy jokaiselle metallipäälle jotakin. Itsekin löysin myös uusia kiinnostavia bändejä tämän vuoden kattauksesta. Bändien lisäksi alueella on myös runsaasti oheisohjelmaa aina joogasta limbotanssiin ja dj-musiikkiin. Entä sitten se paljonpuhuttu miljöö? Onhan se aivan upea ja vertaistaan vailla. Viisi päivää festarointia (helteessä) on rankkaa, mutta on se sen arvoista. Kaiken kaikkiaan MetalDays oli siis hieno kokemus, jota kelpaa muistella vielä kiikkutuolissakin. Enkä sano, etten lähtisi joskus uudestaankin! Se suunnittelu vaan täytyy aloittaa niin pirun aikaisin, jos mielii majoittua muualle kuin leirintäalueelle (joka muuten kuuluu lipun hintaan). (AH)
Ensi kesänä juhlitaan jo viidettä MetalDaysia – aikaisemminhan festivaali tunnettiin nimellä Metal Camp. Viisivuotisjuhlien kunniaksi festareille on luvattu uudistuksia, esimerkiksi lipun hintaan kuuluvia palveluita. Lisäksi MetalDaysiin nousee kolmas lava, joka omistetaan uusille tulokkaille. Nyt siis vain ilmaisemaan kiinnostustaan soittaa festareilla! Varmasti tämä vaikuttaa myös siihen, että bändikattaus tulee olemaan entistä laajempi. Jo nyt ensi kesän MetalDaysin esiintyjistä on julkistettu mm. saksalainen heavybööna Doro, Mikael Åkerfeldtin luotsaama Opeth, Bloodbath, jossa nykyisin murisee Paradise Lostista tuttu Nick Holmes, sekä ortodoksibläkkiksen kuuma nimi Batushka. Myös minä aion olla jälleen paikalla! (RP)
MetalDaysin kotisivut
MetalDays 2017 -tapahtuma Facebookissa
Teksti: Anna-Leena Harinen (AH) ja Rudi Peltonen (RP)
Kuvat: Rudi Peltonen
Raportin ensimmäisen osan voit lukea täältä ja toisen täältä.