Inferno Metal Festivalin pääsiäismessu tarjosi hienoja bändejä ihmispaljoudessa, osa 1/2
Pääsiäisen vietto Oslossa on jo vakiintunut perinne, sillä itselleni listaan tuli vuonna 2019 yhdeksäs Inferno Metal Festival; itse festari järjestettiin kuitenkin jo 19. kerran. Inferno kerää pääsiäisen aikaan Osloon metallimusiikin ystäviä ympäri maailman. Edustusta löytyy Euroopan lisäksi niin Pohjois- kuin Etelä-Amerikastakin; myös Aasian suunta näyttää olevan vuosi vuodelta entistä enemmän edustettuna yleisössä.
Itse festari kestää nykyään neljän päivän verran torstaista sunnuntaihin ja festaripaikkana toimivat tutut Rockefeller ja John Dee, jotka sijaitsevat samassa rakennuksessa. Tänä vuonna sattui niin mukavasti, että tiistaina kaupungissa musisoivat myös ruotsalaiset Necrophobic ja Avslut sekä levynjulkkareitaan viettävä norjalainen Nordjevel. Tällainen kombo toimi oikein hyvin festarin lämmittelyiltana, ja paikalla oli selvästi jo festarivieraitakin. Keskiviikkona puolestaan Indie Recordings järjesti klubi-illan Vaterland-nimisessä baarissa, jonka pienuus koitui kohtaloksemme. Tarjolla olisi ollut täälläkin kolme bändiä, muun muassa Posthum, joka sekin juhlisti tapahtumassa uutta levyään. Mutta 200 ihmistä vetävä paikka oli tupaten täynnä jo ovien avauduttua kahdeksalta. Niinpä nautiskelimme Posthumin ja Diabolicalin musisoinnista paikan terassilla näkemättä bändeistä vilaustakaan. Kerkesimme kuitenkin vielä nähdä muutamia paikallisia bändejä myöhemmin samana iltana läheisessä Rock Innissä.
Torstai 18.4.2019: Hikistä meininkiä ja hieno illan päätös
Mainos päättyy
Kiirastorstaina päästiin vihdoin itse asiaan, kun Inferno vuosimallia 2019 saatiin vihdoin käyntiin. Oman porukkani festarin avaajabändinä sai toimia The Black Dahlia Murder, koska ehdimme Rockefelleriin vasta bändin keikan loppupuolella. Kun Inferno vuosi sitten poisti ohjelmastaan klubi-illan ja siirtyi kokonaan yhteen paikkaan, lisäsi se myös päivittäisten bändien määrää. Niinpä hyvin usein pääsee käymään niin, ettei ensimmäisiin bändeihin millään ehdi, jos haluaa viettää aikaa muutenkin kuin vain festaripaikalla. Jenkkiläinen The Black Dahlia Murder oli kuitenkin saanut jo festariväkeen virtaa, ja Rockefellerin sali oli hyvinkin täynnä porukkaa. The Black Dahlia Murderin kaahauksesta siirryttiin hyvinkin toisenlaiseen tunnelmaan, kun seuraavaksi pienemmässä John Deessä aloitteli liettualainen Au-Dessus. Tämä suhteellisen nuori bändi olisi ehkä vaatinut vieläkin myöhäisemmän soittoajan saadakseen post- black metalinsa täyteen toimivuuteen. Pienempään saliin oli joka tapauksessa ahtautunut jo paljon porukkaa, mutta itse jaksoin hikoilla noin puoli keikkaa paikalla, sen jälkeen täytyi lähteä vilvoittelemaan kiehuvia aivoja ulkoterassille. Tuon puolen keikan perusteella täytyy kuitenkin sanoa, että bändi on otettava tarkempaan syyniin vielä myöhemmin.
Tämän jälkeen polkaistiinkin sitten black/thrashit käyntiin Aura Noirin avulla, ja tuntui, että koko Rockefeller lähti mukaan heti alkutahdeista lähtien. Aura Noir nautti luonnollisesti kotikenttäedustaan, ja onhan tämä bändi, joka laittaa aina myllyn pyörimään kunnolla. Viimeistään “Black Thrash Attack” nosti varmasti jokaisen paikalla olevan nyrkin ilmaan viuhtomaan. Mitään turhia himmailutaukoja ei keikassa ollut.
Aura Noirin jälkeen siirryin itse viettämään laatuaikaa toisaalle ja suunnitellun mukaisesti tein täsmäiskun takaisin festaripaikalle siinä vaiheessa, kun illan pääesiintyjä Dimmu Borgir oli jo loihtinut odotuksen ilmoille. En odottanut aivan kauheasti tältä keikalta, koska viime vuonna ilmestynyt “Eonian”-levy ei ole noussut lähellekään eniten kuunneltuja tuotoksia. Ennen keikkaa kuitenkin kuulin, että keikalla olisi luvassa mahdollisesti myös yllätysvieraita menneisyydestä, mikä sai pienen mielenkiinnon heräämään. Puoli kahdentoista aikoihin Dimmu Borgir saapui lavalle uusimman levynsä intron saattelemana ja siirtyi siitä suoraan levyn aloituskaksikon pariin. Nämä biisit toimivat yllättävänkin hyvin livenä – onhan kyseessä kuitenkin myös visuaalisesti näyttävä esiintyjä. Tämän jälkeen siirryttiin ajassa taaksepäin, ja materiaalia kuultiin vanhemmilta levyiltä. Tutut “Gateways”, “Puritania” ja “The Serpentine Offering” löytyivät settilistasta ja saivat väen silminnähden innostumaan. Viimeistään “Progenies of the Great Apocalypse” tempaisi minutkin täysin mukaansa. Shagrath vokaaleissa, Galder ja Silenoz kitaroissa piiskasivat yleisöä entistä innostuneempaan mielentilaan, rakensivat Infernoon hienon kokonaisuuden. Live-basistin paikalla näin nyt jo toista kertaa esimerkiksi Firespawnista tutun Viktor Brandtin, joka tuntuu sujahtaneen porukkaan oikein hyvin.
Mainos päättyy
Muutamankin yleisössä viihtyvän leuat taisivat loksahtaa siinä vaiheessa, kun keikan lopulla rumpupatteriston taakse asteli herra Tjodalv, joka toimi Dimmu Borgirin rumpalina 1990-luvulla. Miehen rummuttamana saimme nauttia vielä “Mourning Palace” -kappaleesta. Siinä olikin hieno päätös ensimmäiselle festari-illalle. Täytyy myöntää, että Dimmu Borgir pääsi lopulta yllättämään erittäin positiivisesti, joten tämän jälkeen oli hyvä lähteä keräämään voimia seuraavaan festaripäivään.
Perjantai 19.4.2019: Tulta ja tunnelmointia
Toinen festaripäivä päräytettiin puoli viideltä käyntiin kunnon tulimyrskyllä, kun lavalle asteli norjalainen Ragnarok. Bändiltä ei ole muutamaan vuoteen saatu uutta musiikkia kuultavaksi, joten oli odotettavissa, että vanhalla matskulla edetään. Ei tämäkään huono asia ole, mutta iloisena yllätyksenä keikalla saatiin kuulla myös muutama aivan uusi biisi, jotka sulahtivat kokonaisuuteen hienosti. Ragnarok laittoi myös heti päivän alkuun kunnon tulimeren lavalle lämmittämään väkeä. Näin aikaiseksi saatiin sekä näyttävä että hyvältä kuulostava show. Keikan loppuun saatiin vielä vähän ekstraa, kun Hoest kävi vierailemassa vokalistina “Blackdoor Miracle” -biisin ajan. Tulipahan taas mieleen, onko Norjassa yhtään black metal -yhtyettä, jonka levyllä tai keikalla Hoest ei olisi vieraillut joskus?
Ragnarokin jälkeen John Deen puolella hidasteli paikallinen doom-bändi Superlynx, joka hiljattain julkaisi toisen kokopitkänsä. En ole suuri genren ystävä, ja tämän takia bändiä ei tullut seurattua alkubiisejä pidempään. Ehkäpä hiukan myöhäisempi soittoaika olisi ollut tällekin yhtyeelle otollisempi, mutta pimeä pienempi puoli oli sille oivallinen soittopaikka – ja bändin kuuntelijoita olikin paikalla jo viiden jälkeen salillinen.
Vauhtia saatiin taas kiihdytettyä isomman lavan puolella, kun sen seuraavaksi otti haltuun ruotsalainen Tribulation. Olen bändin pari kertaa aikaisemmin menneinä vuosina keikalla nähnyt, eikä se oikein ole vakuuttanut minua. Jonkinlaisen suunnanmuutoksen yhtye kuitenkin on tehnyt, ja nythän tämä kulki oikein makoisasti. Erityiskiitos täytyy antaa lavashow’lle, ja varsinkin toisen kitaristin liikehdintää oli vähintäänkin mielenkiintoista seurata. Hiukan keikan loppupuolella alkoi jo puuduttaa, koska esitetty materiaali alkoi tässä vaiheessa toistaa itseään liikaa. Pientä vaihtelua olisi erityisesti loppukeikkaan kaivannut, mutta kaiken kaikkiaan Tribulation jäi selkeästi plussan puolelle Infernon esiintymisessään.
Hiukan kokeneempia ruotsalaisia saatiin päälavalle seuraavaksi, kun Vomitory läksytti Infernon yleisöä omalla death metalillaan. Ja kylläpä muuten läksyttikin vakuuttavasti! Yhtyehän on siirtynyt jo aikanaan ns. manan majoille, mutta aktivoitunut uudelleen. Viime vuonna bändi kertoi palaavansa juhlistamaan 30-vuotista uraansa. Infernon esiintymisen perusteella voisi toivoa, että se myös pysyisi keikkalavoilla – ja miksipä ei uuttakin tuotantoa mielellään kuuntelisi!
Perjantai muodostuikin melkoiseksi ruotsalaispäiväksi, sillä puolet päivän bändeistä tuli tuosta rakkaasta länsinaapuristamme. Seuraavaksi vuorossa oli luonnon helmasta ammentava black metal -yhtye Skogen, joka esiintyi viime vuonna myös Hyvinkään Steelfestissä. Siellä yhtye joutui hiukan kärsimään aikaisesta soittoajasta ja paahtavasta auringonpaisteesta, mutta nyt nämä eivät olleet ongelmana. Skogen tunnelmoikin pienemmällä lavalla niin vakuuttavasti, että sen voisi selkeästi nostaa päivän voittajien sarjaan Ragnarokin ja myöhemmin soittaneen The Ruins of Beverastin kanssa. Vaikka Skogenin esiintyminen on varsin eleetöntä, ei se kokemusta huononna, koska musiikki puhuu puolestaan. Tässä oli illan paras ruotsalainen.
Selkeästi yksi pitkäperjantain odotetuimmista bändeistä oli puolalainen Mgła, jonka levytykset ovat itsellänikin olleet ahkerassa kuuntelussa. Nämäkään heput eivät turhia kikkaile lavalla, vaan sahaavat täysillä menemään. Näin kävi myös Infernossa, mutta jokin viimeinen silaus tästä keikasta kuitenkin tuntui puuttuvan. Olen nähnyt monta parempaakin bändin keikkaa, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että Infernon keikka olisi ollut huono. Ei sinne päinkään, mutta tiedän Mgłan pystyvän parempaankin. Ehkäpä sitten toukokuussa Hyvinkäällä taas?
Illan parhaasta yllätyksestä vastasi puolestaan saksalainen The Ruins of Beverast, jolle en ollut asettanut oikeastaan minkäänlaisia odotuksia. Bändi on aina jäänyt minulle lähinnä alaviitteeksi: se ei ole erityisesti ihastuttanut, mutta ei kyllä ärsyttänytkään. Tunnelmallinen, hidastempoisempi black metal toimi kuitenkin tällä kertaa erityisen hyvin. Keikka naulitsi paikalleen keinumaan ja seuraamaan yhtyeen intensiteettiä. Alakerrassa oli jo tässä vaiheessa suhteellisen hyvin tilaakin siirtyä lähes eturiviin seuraamaan keikan etenemistä. Bändi antoi kaikkensa – ja yleisö oli tyytyväinen. The Ruins of Beverast täytyy nostaa illan ehdottomaksi voittajaksi.
Saksalaisten tunnelmoinnin jälkeen illan pääbändi Hypocrisy ei jaksanut kiinnostaa enää ollenkaan. Seurasin sivummalta keikan alkupuoliskon, joka ei saanut innostumaan millään tavalla. Niinpä päätinkin poistua paikalta takavasemmalle ruotimaan illan antia. Hypocrisyn koko keikan seuranneet kertoivat, että se oli edetessään parantunut, mutta meininki oli sitten taas loppua kohti hiukan kuivahtanut. Joka tapauksessa perjantai tarjoili oikein hyvän kokonaisuuden, josta oli hyvä jatkaa seuraavia festaripäiviä kohti.