Loogista jatkumoa – Arviossa Kvelertakin viides albumi ”Endling”

Norjasta kotoisin oleva Kvelertak on yksi kovimpia modernin rock-musiikin yhtyeitä. Vuonna 2011 julkaistulla loistavalla debyyttialbumillaan suhteellisen suureen suosioon kivunnut yhtye ehti julkaista tänä syksynä jo viidennen pitkäsoittonsa. Syyskuun 8. päivä julkaistulla ”Endlingillä” Kvelertak jatkaa loogisesti ja toisaalta hieman yllätyksettömästi tutuksi tulleella linjallaan.

Bändi teki jo edellisellä levyllään ”Splidillä” yleisölle tutuksi uuden laulajansa Ivar Nikolaisen. Bändin olemus ei muuttunut vokalistin vaihdosta huolimatta juuri miksikään, ja Kvelertak on voinut jatkaa tekemistään varsin luonnollisen tuntuisen kehityskulun mukaisesti. Monen muun yhtyeen tapaan on myös Kvelertakin musiikki muuttunut hiljalleen hieman kepeämpään ja melodisempaan suuntaan, vaikkakin suosiosta huolimatta alkuaikojen rentous on säilynyt. Bändi on karsinut bläkkisvaikutteita, ja meno on painottunut enemmissä määrin progen, perinteisen rockin ja punkin suuntaan.

Yhtyettä pitkään seuranneena täytyy tunnustaa, että minun on vaikeata olla peilaamatta bändin uusinta tai sitä edeltäviä levyjä yhtyeen varhaisimpiin tuotoksiin. Vuonna 2011 julkaistu debyyttialbumi ”Kvelertak” sekä sitä seurannut ”Meir” olivat erinomaisia keitoksia ja asettivat riman myöhempiä teoksia kohtaan poikkeuksellisen korkealle. Suitsutusta keränneiden ensijulkaisujen jälkeen tulee myöhempien teosten monesti olla huomattavasti aiempia teoksia parempia kerätäkseen saman arvostuksen. Kyseinen asenne leimaa aika hyvin myös omaa suhdettani Kvelertakiin, jonka myöhemmät levyt eivät ole hyvistä biiseistä huolimatta yltäneet alkuaikojen tasolle.

”Endlingiä” kuunnellessa käy aika nopeasti selväksi, etteivät ”pöllöbändin” omenat ole tälläkään kertaa pudonneet liian kauaksi puusta. Meininki on rentoa, mieltä nostattavaa, ja koko levyä ympäröi positiivinen omaehtoisuuden ilmapiiri. Vaikkei levyltä löydykään ”Blødtorstin” kaltaista hyperhittiä, ovat nimikkobiisi ”Endling”, kauniilla kertosäkeellä varustettu ”Likvoke” sekä kuivien saundien takia hieman huvittavan kuuloisesti käynnistyvä ”Døgeniktens kvad” mielihyvin bändin settilistaan tervetulleita kappaleita. Mielenkiinto ei kuitenkaan kanna koko matkaa, sillä ensimmäisten kuuden biisin jälkeen levy tuntuu jämähtävän keskinkertaisuuteen. Albumin päättävä ”Morild” on tasoonsa nähden ylipitkä mutta antiklimaattinen lopetus kokonaisuudessaan kuitenkin varsin kelvolliselle albumille.

Levyn kuiva ja ylikovan hapankorpun makuinen saundimaailma ei kerää tällä kertaa kiitosta. Bändin orgaaninen saundi on tietysti hieno antiteesi tehotuotetulle, kaikista virheistä ja hengestä riisutulle massahöttömusiikille, mutta tarkoitus itsessään ei vielä kiidätä selville vesille. ”Endlingin” saundit eivät ole katastrofaaliset, mutta ”Nattesferdin” tapaan huomattavasti kehnommat kuin mitä kahdella ensimmäisellä levyllä tai kolme vuotta sitten julkaistulla ”Splidillä” on.

Luotan kaikesta huolimatta siihen, että uuden levyn matskun ostaa livenä aivan samaan tapaan kuin kaiken muunkin bändin aikaisemmin julkaiseman materiaalin. Kvelertak on klubiolosuhteissa yksi parhaista koskaan todistamistani livebändeistä ja puutteistaan huolimatta ”Endling” pitää yllä uskoa siihen, että pöllön liito jatkuu, vaikka sen kurssi on kääntynyt loivasti alaspäin. Bändi on mahdollista todistaa lokakuussa livenä Helsingissä ja Tampereella.

Kirjoittanut: Lauri Nieminen