Meshuggah – Koloss

Tuska 2011 – päälavan edessä lensi soran ja irtoasfaltin seassa keskikesän kypsyttämää pitkäkarvaista ihmismassaa. Itseni löysin sieltä seasta transsista. Tahdiniskut löivät kehosta sisään myllertäen siellä sisällä, lävistäen selkäpuolelta ulos. Yleisöllä oli pallit riekaleina ja toosat solmussa sekä tuntui kuin ei tarvinnut itse liikkua lain, vaan musiikki roikotteli jäsenistä ja raahasi kroppaa pitkin kenttää. Keikka jätti täyden tunteen, mutta samalla vaatimaan lisää. Lavalla silloin soitti Meshuggah ja nyt sitä ihteään olisi ”Kolossellinen”.

Jos Mastodon kuulosti korvaani suurelta luonnonmullistukselta, tulee samaa fiilistä myös Meshuggahia kuunnellessa, vaikkei yhtyeitten tyylit aivan samoilla kulmilla kohtaakaan. Meshuggahin musiikki on kuin valtaisa, mekaanisesti hengittävä raskasmetallinen olento.

Kuin pikajuna helvetistä kuumempaan pätsiin, kuin K-juna Keravalta Korsoon joka olisi liekeissä, myrkkykaasuissa ja täysin ihmisen hallitsemattomissa. Tätä kaikkea ohjastaa sekä liikuttaa jokin musta materia ja sen voima tuntuu suurina sykähdyksinä, joka vastaa loputonta pilvenpiirtäjien sortumista. Perkele – pitäisi olla kiinnostunut lukemaan jotain scifi-kirjoja tai jotain, jotta saisi tästä kirjoitettua jotain järkevän mageen kuuloista. Nyt lähinnä kuulostaa idioottimaiselta, ja melko hintahtavalta, kun tuli heti mieleen mustat, kovat, sykkivät jutut… Ehkäpä opimme kaikki tästä jotain.

”Koloss” ei fanittajalle sen kummempia yllätyksiä tuo. En myöskään usko sen käännyttävän puolelleen niitä, joille ei meno ole ennenkään uponnut, mutta ketäs se tässä kiinnostaisikaan. Kakkosalbumin ”Destroy Erase Improve” viitoittamalla tiellä ollaan edelleen, joka on pienin ja varmoin iskuin muovautunut vuosien myötä nykyiseen muotoonsa. Yhtyeen jäsenet ovat edelleen omien soittimiensa eliittiä ja biisit yhtä armotonta yleiseltä tieltä jyräämistä kuin ennenkin. Saundimaailma on edelleen raskasta ja matalalentoista, mutta selvästi pehmentynyt ajan myötä sieltä alkuaikojen betoniseiniä repivästä sahauksesta ja murjomisesta.

”Koloss” siis jatkaa siitä mihin ”Obzen” jäi, se on yhtyeen uran suorin, mutta samalla groovaavin albumi. Yhtyeeltä on jäänyt tällä kertaa kikkailu hieman sivummalle ja esiin on tuotu tarttuvinta, jopa heidän mittapuullaan kaupallisinta puoltaan. Tämä tottakai pelottelee niitä ”ekat kaks demoo oli vitun kovia, kunnes myivät ittensä ja ovat nykyään paskaa” -faneja enemmän UG-metallikoloihinsa, mikä tosin tulee vääjäämättä eteen bändin kuin bändin saadessa ikää. Olen aina pitänyt Meshuggahin tavasta toteuttaa musiikissaan haasteellisen ja monimutkaisen tiukkaa riffittelyä ja rytmittelyä ilman, että biiseistä häviää se kroppaa tahtiin nytkyttävä, jopa tanssittava ote. Paino on vain nyt siis muuttunut teknisyydestä enemmän tarttuvuuteen kumminkin niin, ettei homma ole lipsunut ennalta-arvattavan, tylsän ja tutun turvallisen puolelle.

Levy on täyttä huippuhetkeä alusta loppuun. Happi ja kunto on koetuksella ekoilla kuuntelukerroilla, kunnes palaset muovautuu ja loksahtelee paikoilleen tehden jokaisesta kuuntelukerrasta nautittavan. Albumi kulkee rivakimmista hetkistä, kuten ”The Demon’s Name Is Surveillance” ja ”The Hurt That Finds You First”, aina hidaskulkuisiin tunnelmiin, kuten ”Behind The Sun” ja levyn päättävä instrumentaali ”The Last Vigil”, josta tulee itselleni mieleen länkkärileffa jostain syystä. Albumin kirkkaimmiksi ykköshetkiksi kappaleista nostaisin niskoja kuormittavan ”Do Not Look Downin”, ”Break Those Bones Whose Sinews Gave It Motion”, jonka alku tuo mieleen Devin Townsendin ”Nightin”, sekä ”Demiurgen”, joka on ehkäpä koukuttavin Meshuggah-kappale ikinä.

”Koloss” ei petä – se on juuri mitä odotin, eli loistava Meshuggah-levy täynnä loistavia Meshuggah-biisejä. Yhtye luo minulle tajunnanräjäyttävää korvapornoa. Se on tyylisuuntansa itse luonut edelläkävijä, joka edelleen polkee kaikki jäljittelijänsä suohon. Meshuggah on pitänyt korkean tasonsa levyltä levylle ja ”Koloss” ei ole poikkeus. Minuun se osui ja upotti korvapornosuohon – makoisaa, seksikästä korvatahnaa ympäri kehoa ja röörejä. Tulin jo housuilleni.

10/10

Kappalelista:

1. I Am Colossus
2. The Demon’s Name Is Surveillance
3. Do Not Look Down
4. Behind The Sun
5. The Hurt That Finds You First
6. Break Those Bones Whose Sinews Gave It Motion
7. Swarm
8. Demiurge
9. The Last Vigil

http://www.meshuggah.net/

Kirjoittanut: Ville Syrjälä

Kommentoi julkaisua

Yksi kommentti

  1. Arto Mäenpää Arto Mäenpää

    Oli kyllä pirun kova albumi pojilta! Itse en oo koskaan ollu bändin suurin fani mutta tämä kyllä osu ja uppos!