”Nyt naamiot on riisuttu, vain oululaisten kylmät kasvot näkyvät” – arviossa Juha Hurmeen toimittama ”Radiopuhelimet Palasina”
Olipa yhtyeen johtoporras asiasta mitä mieltä tahansa, Radiopuhelimista ei koskaan toitoteta liikaa. Oulun raivorockin seniorit ovat takoneet ja meuhkanneet itsensä kotimaisten vaihtoehtoporukoiden sydämiin neljänkymmenen vuoden aikana omintakeisen aggressiivisella punk–funk–blues–mitä lie -rytmimusiikkimetakallaan ja rujolla tunnelmoinnillaan. Siinä sivussa se on ehtinyt hämmästyttää ja kummastuttaa mm. Jello Biafran ja John Peelin kaltaisia alan kansainvälisiä huipputoimijoita ympäri Telluksen.
Teatteriohjaaja-kirjailija Juha Hurmeen toimittama ja Liken kustantama, järjestyksessään toinen yhtyeestä kertova kirja ”Radiopuhelimet palasina” uppoutuu yhtyeen olemassaolon taipaleeseen koko mitaltaan. Samaan aikaan kirjan kanssa julkaistaan If Societyn toimesta yhtyeen toinen tuplakokoelma ”Kuolemaa karkuun 2006-2023”. Kokoelma niputtaa valikoituja kappaleita yhtyeen taipaleen jälkimmäiseltä osalta.
Pääpaino tarinankerronnassa on yhtyeen viimeisten kahdenkymmenen vuoden vaiheiden kuvaamisessa. Järkevääkin näin, sillä vuonna 2006 ilmestynyt, Hurmeen yhdessä yhtyeen jäsenistön kanssa kirjoittama ”Radiopuhelimet” kattoi jo ensimmäisten reilun kahden vuosikymmenen tarinan. Tämän lisäksi kirja ulottui yhtyeen esiasteen, Kansanturvamusiikkikomission päivistä aina vuoteen 2006 saakka. Tuolloin ilmestyi myös Radiopuhelimien erinomainen tuplakokoelma ”Varmaa hapuilua 1986-2002”.
Hurmeen alkusanojen jälkeen kirja etenee kuvataiteilijanakin sivutoimisesti kunnostautuneen vokalistin, J.A. Mäen piirtämällä sarjakuvalla. Siinä hän hellyyttävän antaumuksellisesti kertaa yhtyeen ensimmäiset 20 vuotta. Parivuotinen projekti on ottanut efforttinsa, mutta voi vain ihailla herran lämmintä ja humaania otetta kuvatessaan ja käsitellessään nykyisiä ja entisiä bändikavereitaan harvakseltaan lausuttujen sanojen ja taidokkaiden piirrostensa avulla.
Muun muassa kirjailijan osa-aikatitteliä nykyisellään kannattelevan, Radiopuhelimien primus motorin Jarno Mällisen osa teoksessa on suuri. Maanisten riffien tehomyllynä paremmin tunnettu Mällinen kuvaa viimeistä piirtoa myöten tarkasti omaa taustaansa ja siviilielämänsä juonteita bändissä ja sen ulkopuolella. Erityisesti hän kuitenkin hahmottelee monessa mukana olleen yhtyeen sosiaalista diskurssia ja jäsenten välistä henkilödynamiikkaa osana tunnesiteiltään perheen kaltaiseksi muotoutunutta yhteisöä.
Kirjoittamassaan tekstissä Mällinen ei silottele kenenkään henkilökohtaisia kriisejä tai ongelmia, joita vuosien varrella eteen on tullut. Aika ajoin kyseiset tapahtumat ovat rasittaneet yhtyeen bänditoimintaa merkittävästikin. Toisaalta Mällinen ei liioin ylikorostakaan niiden vaikutusta. Tämä, jos mikä on aidosti koskettavaa ja tekee kirjasta omanlaisensa selviytymistarinan, jossa rönsyjä on riittänyt. Erityisesti viittaukset virolaiseen bändielämään ja kulttuuriin sekä kuvaukset jäsenistön omien lasten varttumisesta ja osallistumisesta bänditoimintaan lämmittävät sydäntä.
Kaikesta asioihin perehtyneisyyden ja informatiivisen korrektiuden hyveistä huolimatta herran detaljivoittoinen infotulva ja paikoin turhankin totisia piirteitä saava mielipidevuodatus alkaa kuitenkin väsyttää ja käydä raskaaksi lukea. Jos jotain Radiopuhelimien toiminnan dynamiikasta kertovassa kirjassa kannattaisi välttää, on joutava paasaaminen. Maailman sekasortoisesta geopolitiikasta yksikantaan johdetut päätelmät oletuksiin niin sanotuista salaliittoteoreetikkojen aivoituksista, tai esimerkiksi samoilla festareilla Radiopuhelimien kanssa soittaneen Madballin tarpeeton disauttaminen hyvinkin löysällä retoriikalla eivät aivan osu maaliinsa. Ennemminkin tämä herätti kustannustoimittajan suuntaan kysymyksen: Oliko kaikki tämä tarpeellista mainita, etenkään kyseisessä kontekstissa? Olisin kernaasti halunnut lukea ennemmin vaikka yhtyeen varhaisten jäsenten, Jukka Kankaan ja Eero Korhosen tai tuotanto-osaston luottomiesten, Mikko Karmilan, Riku Mattilan ja Pentti Amoren mietteitä ja näkemyksiä Radiopuhelimien kehityskaaresta niin yhtyeenä, sosiaalisena yhteisönä kuin jäsenistä yksilöinä.
Lopussa kukin yhtyeen jäsen – Mäen ja Mällisen lisäksi Antti Annunen, Jyrki Raatikainen ja Esa ”Katz” Nissi – pääsee kertomaan kokemuksensa henkilökohtaisesta ihmisenä kasvamisesta yhtyeen viitekehyksessä. Vaikka jutut rönsyilevät välillä elokuvalistoista läheisten kuolemisen kautta lohen savustusohjeeseen, kuuluvat kyseiset teemat myös laajasti katsottuna Radiopuhelimien musiikkiin – kaikessa ennalta määrittelemättömyydessään.
Kirja päättyy toiseen settiin Mäen sarjakuvaa, jossa hän avaa omaa mielenmaisemaansa yhtäältä nostalgiaa kuin ruttoa karttavana, toisaalta mummolan muistoja vaalivana piiloromantikkona kuin tekstittäjänäkin. Kirjan lopussa yhtyeen uran diskografia on avattu perusteellisesti, mikä lisää kirjan definitiivisyyttä.
Osaa kirjassa kuvatuista tapahtumista olen henkilökohtaisesti saanut kunnian olla seuraamassa vierestä – yleisössä, kimppakeikoilla bändikuvioiden tai toimittajan roolissa. Tästä olen ainiaan yhtyeen hienoille miehille kiitollinen. ”Radiopuhelimet Palasina” uikin aihepiiriensä ja rullaavuutensa suhteen syvemmissä, vakavammissa ja sakeammissa vesissä kuin edeltäjänsä. Se sisältää silti aimoannoksen raatorehellistä dokumentointia erään maailmankaikkeuden hienoimman yhtyeen mittavasta urasta ja edesottamuksista.