Opeth neljälle keikalle Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 12.12.2008

Huippusuosittu ruotsalainen metal-yhtye Opeth kiertää helmikuussa Suomea. Nykypäivän menestyneimpiin pohjoismaalaisiin raskaan musiikin bändeihin kuuluva kokoonpano nähdään perjantaina 13. helmikuuta Oulun Teatriassa ja seuraavina kolmena iltana Seinäjoen Rytmikorjaamolla, Helsingin Kaapelitehtaalla ja Tampereen Pakkahuoneella.

Vuonna 1990 perustettu progressiivista ja synkkää metallia soittava Opeth on pitkäjänteisen työn tuloksena noussut yhdeksi nykypäivän arvostetuimmista metal-yhtyeistä. Kesäkuun puolivälissä Opeth julkaisi viimeisimmän albuminsa ”Watershed”, joka nousi välittömästi myös Suomen virallisen Top-40 -listan ykköseksi. Levy on saanut

osakseen lähes poikkeuksetta täysien pisteiden arvioita, ja bändi on onnistunut vain kasvattamaan suosiotaan sitten kolmen vuoden takaisen mestariteoksensa ”Ghost Reveries”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Opeth nähdään myös ensi maanantaina Kaapelitehtaalla, mutta kyseinen konsertti on jo pitkään ollut loppuunmyyty. Nyt toteutuvan kiertueen kaikki konsertit ovat ikärajattomia, mutta täysi-ikäisille on tarjolla rajatut anniskelualueet. Kiertue järjestetään yhteistyössä Inferno-lehden kanssa. Konserttien ohjelmistoihin on tulossa myöhemmin julkistettavat lämppärit.

LIPUT:

Alkaen ke 17.12.2008

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pe 13.2.2009 Oulu, Teatria

– Tiketti: toimituskuluineen alk. 32,50e

– Lippupalvelu: toimituskuluineen alk. 33,50e

– Ovelta: 35e

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La 14.2.2009 Seinäjoki, Rytmikorjaamo

– Anttila Seinäjoki, Amarillo Seinäjoki, Selmu Ry: toimituskuluineen alk. 28e

– Lippupalvelu: toimituskuluineen alk. 29,50e

– Ovelta: 30e

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Su 15.2.2009 Helsinki, Kaapelitehdas, Finnish Metal Events & Fullsteam present

– Tiketti: toimituskuluineen alk. 35,50e

– Lippupalvelu: toimituskuluineen alk. 36,50e

– Ovelta: 38e

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ma 16.2.2009 Tampere, Pakkahuone

– Tiketti: toimituskuluineen alk. 30,50e

– Lippupalvelu: toimituskuluineen alk. 31,50e

– Ovelta: 30e

3 comments on “Opeth neljälle keikalle Suomeen”

  1. Arto Mäenpää

    Kylläpä nämä nyt jaksavat kiertää täälä :)

  2. määvaa

    joo ei ees tätä joulukuu keikkaakaa viel ees ollu nii jo seuraavaa pukkaa, ei kyllä tätä hemmoa kiinnosta sitte ei yhtää:D

  3. 5ussu

    Rytmikorjaamon keikka on siirtynyt 13.päivälle, mutta eipä se haittaa.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat