Rammsteinin keikalla väitetysti huumatuksi tullut nainen kertoo saaneensa bändin lakitiimiltä kehotuksen lopettaa asiasta puhuminen

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 30.5.2023

Suomessakin kahden loppuunmyydyn keikan merkeissä vieraillutta saksalaista metalliyhtye Rammsteinia kohtaan on esitetty sosiaalisessa mediassa vakavia syytöksiä muutaman päivän ajan. Twitter-käyttäjä Shelby Lynn väittää tulleensa huumatuksi osana bändin Vilnan keikkaa edeltänyttä ja seurannutta juhlaa, jonne kutsutaan kauniita nuoria naisia. Lynn on kerännyt omalle Instagram- ja Twitter-tililleen koosteita muiden naisten vastaavista kokemuksista. Voit lukea koosteen tapahtumista täällä. Yhtyeen lyhyen vastineen voit puolestaan löytää täältä.

Lynn kertoo nyt sosiaalisessa mediassa saaneensa yhtyeen lakitiimiltä niin kutsutun ”cease and desist” -kirjeen, eli kieltomääräyksen. Kirjeen tarkoituksena on varoittaa vastaanottajaansa, että mikäli hän ei lopeta (laittomana pidettyä) toimintaansa, hänet tullaan mahdollisesti haastamaan oikeuteen. Kirjeen voi lähettää esimerkiksi silloin, kun epäillään kunnianloukkausta tai herjausta.

Kuvakaappaus kirjeestä osoittaa sen olevan peräisin Lichte Rechtsanwälte -lakitoimistolta. Yksi toimiston asianajajista, Sebastian Ott, edusti yhtyettä kun se haki kiellon lippujen ylihintaista jälleenmyyntiä harjoittavalle Viagogolle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lynnin kuvakaappaus on peräisin keskustelusovellus WhatsAppista. Kuvassa näkyy 3-sivuinen PDF-tiedosto, jonka tiedostonimessä Lynnin sukunimi on kirjoitettu väärin. Pienen esikatseluikkunan perusteella nimi on kuitenkin oikein itse kirjeessä.

”Saattakaa minut vaikka vararikkoon, en välitä. Minä tiedän totuuden. Ette tule koskeen vaientamaan minua”, Lynn kommentoi kuvan saatteeksi.

Moni on netin keskustelualustoilla kyseenalaistanut kirjeen aitouden. Yksi epäilyä aiheuttaneista tekijöistä on epäluulo siitä, voiko kyseistä dokumenttia lähettää WhatsAppin kaltaisen sovelluksen välityksellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Se näyttää WhatsAppin kuvakaappaukselta. En tiedä paskaakaan oikeudellisesta prosessista, mutta tiedän, että tekstiviestillä ei lähetetä kieltokirjettä. Tuo ajatus on täysin naurettava”, yksi kommentoija kirjoittaa Reddit-palstalla.

Netistä löytyvien artikkelien perusteella cease and desist -kirje ei kuitenkaan ole itsessään virallinen lakikirje, joten sen voi toimittaa esimerkiksi sähköpostin välityksellä. Asiasta kertoo esimerkiksi LegalZoom -sivusto. Sivuston artikkelin mukaan kirjeen lähettäjän tulee olla varma siitä, että kirje on saapunut perille, sillä toisinaan ihmiset väittävät, että eivät ole saaneet varoitusta. Whatsapp tarjoaa mahdollisuuden nähdä, kun vastaanottaja on saanut viestin. Samoilla linjoilla ovat myös esimerkiksi Legalnature ja Rocket Lawyer.

Reddit-kommenteissa on myös nostettu esille huomio siitä, että lakifirmalla ei välttämättä ole Lynnin Irlannissa sijaitsevaa kotiosoitetta tiedossa. Rammsteinin yksityisjuhliin osallistujia väitetysti värvänneellä Alena Makeevalla kuitenkin on Lynnin puhelinnumero, jonka hän sai Lynniltä itseltään. Puhelinnumero on siis saattanut päätyä lakifirmalle, jonka kautta kieltokirje lähetettiin.

Luetuimmat

Uusimmat