Raportin mukaan David Ellefson aiottiin erottaa Megadethista jo tovin ennen virallista ilmoitusta

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 10.6.2021

Megadethin entinen basisti  on ollut hetken kohun keskellä, kun basisti potkittiin pihalle bändistään. Potkujen takana oli julkisuuteen noussut tapaus, jossa Ellefsonia syytettiin groomingista. Basistia syytetään verkkoon vuotaneen graafisen video- ja kuvamateriaalin perusteella alaikäisen seksiin houkuttelusta.

Viralliset asiakirjat asettavat nämä väitteet kuitenkin kyseenalaisiksi. Rolling Stone on kuitenkin juuri julkaissut virallisia poliisin asiakirjoja, jotka vahvistavat Ellefsonin käyneen seksuaalisia videokeskusteluja 19-vuotiaan tytön kanssa. Tyttö oli siis täysi-ikäinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tapaukseen liittyen on jälleen saatavilla uusia yksityiskohtia. Vaikka Megadeth julkaisikin 24. toukokuuta sosiaalisessa mediassaan tiedon Ellefsonin erottamisesta, oli Ellefson kuitenkin tiennyt päätöksestä jo 10 päivää aikaisemmin, eli 14. toukokuuta. Päätös oli siis mitä ilmeisimmin tehty vain neljä päivää sen jälkeen, kun Ellefsonia kohtaan nostettiin ensimmäistä kertaa syytöksiä internetissä. Yhtye kertoi Ellefsonille aikeistaan erottaa tämän, minkä jälkeen Ellefson kävi valheenpaljastuskokeessa. Kolme päivää kokeen jälkeen Ellefson erotettiin. Asiasta kertoi Arizona Republic.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy