Tylyä takomista 40 vuoden takaa – W.A.S.P. alisti Tampereen polvilleen

Yhdysvaltalainen shokeeraavan hevirockin jättiläinen W.A.S.P. lähti juhlistamaan 40 vuotta täyttänyttä ”W.A.S.P.” -esikoisalbumiaan vuonna 2024. Lokakuun puolivälissä 2025 yhtye saapui viimein Suomeen. Bändi kolusi Oulun, Helsingin, sekä Tampereen Tavara-aseman viikonlopun läpi ilman välipäiviä. W.A.S.P.in juhlistaman debyytin asema hevimaailmassa on kiistaton ja sen kauhunomainen, sekä raskas paukutus on toiminut inspiraationa tuhansille bändeille sen julkaisusta saakka.

Kuten varmasti monelle meistä, W.A.S.P on minullekin ensimmäisiä kosketuksia hevin mystiseen ja synkkään maailmaan. W.A.S.P. löi itsensä nuoren miehen sydämeen pornohtavan kauhugrafiikan ja kapinallisen provosoinnin keinoin. 40 vuotta sitten alastomuudella, kidutuksella ja lihankimpaleilla lavalla mässäilleen yhtyeen lavasteet oli litistetty kylteiksi, joissa enää vain kehuskeltiin maailman verisimmällä show’lla. Aikoinaan konservatiivista Amerikkaa suuresti järkyttäneen yhtyeen keikkaa edelsi myös tiedoksianto, että bändin toiveesta keikalla ei hypittäisi lavalta, tai crowd surffattaisi. Kiinniottajia kyllä olisi, sillä Tampereen tavara-asema oli loppuunmyyty ja äärimmilleen täytetty.

Blackie Lawless hurmasi karismallaan ja kovalla kunnolla

Yhtyeen The Doorsilta lainattu ”The End” -kappale kajahti ilmoille ja valot himmenivät. Valot välkkyivät punaisina ja sireenit huusivat, kun lainakappale korvaantui W.A.S.P.in omaan hittipotpuriin. Tuskallisten minuuttien jälkeen bändi saapui yksitellen lavalle jytän säestämänä. Keikka sai alkaa tylysti niinkin vaatimattomilla täysosumilla kuin ”I Wanna Be Somebody”, sekä ”L.O.V.E. Machine.” Yleisön päälle suorastaan ejakuloitunut friikkisirkus paisutteli aistisfäärejä tavalla jollaista en ole pitkään aikaan päässyt todistamaan. Sitä kun aito hevibändi tykittää niin lujaa, että tajunta meinaa kadota. Kahta ensimmäistä biisiä seuranneet, eri puusta veistetyt ”The Flame” ja ”B.A.D.” himmasivat menoa, kunnes ”School Daze” nosti taas lämpöasteita ylöspäin kohti käristävää ”Hellionsia”.

Shokkiarvoa hakevasta imagostaan irtaantunut laulajakitaristi Blackie Lawless oli edeltävien vuosien terveyshuolien jälkeen aivan uskomattomassa kondiksessa. Viime vuonna istuenkin keikkaillut, edelliskuussa 69 vuotta täyttänyt ikoni oli kuin nuoruuden lähteestä voimaantunut. Kettingeistä ja luurangosta rakennettu Elvis -niminen mikkiständi oli jylhä näky Blackien karjuessa karismaattisesti sen takana välillä siinä roikkuen. Blackie kyllä todella rähisi kuin kultavuosinaan, vaikka olen ymmärtänyt, että playbackien käyttöä on himmailtu nykyisimmin. Tiedä sitten mikä on asian todellinen laita, mutta Blackie vaikutti olevan elämänsä voimissaan.

Yhtyeessä vakituisina jäseninä 2006 vuodesta lähtien kitaraa raapinut Douglas Blair ja bassoa jo vuodesta 1995 soittanut Mike Duda vastasivat Blackien johtamaan intohimoiseen omistautumiseen yhtä voimakkaasti, pitäen omalla energiallaan tunnelman katossa koko illan ajan. Porukan uusimman tulokkaan, rumpali Aquiles Priesterin takoma pulssi nosti kylmiä väreitä pitkin keikkaa ja onnistui takomisellaan tuomaan nykypäivään ärhäkkää 80-luvun punkahtavaa särmää.

Hitaat hetket ja kitarasoolot loivat hypnoottisen tunnelman

Horroksellisen slovarin ”Sleeping (in the Firen)” syli keinutti tamperelaisyleisöä vangitsevasti, kunnes kappaleen päättävä kitarasoolo herätti yleisön tilutuksen voimin. Hypnoottinen soolo oli venytetty äärimmilleen ja kiemurtelikin lavalle heijastettujen liekkien seassa useita minuutteja. Siinäpä loistava esimerkki siitä, että miten hypnoottinen bändi W.A.S.P. voi parhaimmillaan olla. Väkivaltaisesti laukkaava kolmikko ”On Your Knees”, ”Tormentor” ja ”The Torture Never Stops” potki tamperelaisyleisöä vielä kerran ja tiristi viimeisetkin veret tutulla räävittömällä tyylillä.

Encore sisälsi kaksi potpuria, joista ensimmäinen sisälsi kappaleet ”Inside the Electric Circus”, ”I Don’t Need No Doctor” ja ”Scream Until You Like It”. Kahden ensimmäisen mainitun kappaleen rinnalle olisin kyllä vielä mahduttanut ”Inside The Electric Circuksella” kappaleita seuranneella ”9.5.-Nastylla”. Turha 80-luvun lopulta asti soitettu The Who coveri ”The Real Me” olisi voinut korvaantua erinomaisesti Blackien hyljeksimällä ”Animal (Fuck Like A Beastilla)”. Yhtyeen toisen täyspitkän ”The Last Commandon” läpimurtohitteihin lukeutuvat ”Wild Child”, sekä ”Blind in Texas” tarjosivat muutoin aivan ällistyttävälle keikalle hekumallisen lopetuksen. Josko Blackie Lawless ja kumppanit jaksaisivat jonkun toisenkin klassikkolevynsä kanssa kiertää, vaikka kutsui yleisöä onnekkaiksi koska tämän jälkeen kokonaisuudessa olisi turha enää debyyttiä toivoa.

Settilista:

1. I Wanna Be Somebody
2. L.O.V.E. Machine
3. The Flame
4. B.A.D.
5. School Daze
6. Hellions
7. Sleeping (in the Fire)
8. On Your Knees
9. Tormentor
10. The Torture Never Stops
11. Inside the Electric Circus / I Don’t Need No Doctor / Scream Until You Like It
12. The Real Me (The Who cover)
13. Forever Free / The Headless Children
14. Wild Child
15. Blind in Texas