“Uuden Insomnium-levyn kanssa mennään enemmän vanhan tuotannon suuntaan” – haastattelussa Markus Vanhala

Kirjoittanut Selma Savolainen - 20.5.2026

Goottirock-kokoonpano Cemetery Skylinen kitaristi, sekä etenkin Insomniumista ja Omnium Gatherumista tuttu Markus Vanhala istahti Kaaoszinen haastatteluun. Muusikko puhuu muun muassa siitä, miten Cemetery Skyline mahtuu hänen kiireiseen kalenteriinsa, ja mitä yhtyeen Euroopan kiertue tulee pitämään sisällään.

Cemetery Skyline on ensimmäisien vuosiensa aikana menestynyt kansainvälisesti, vaikka Vanhala vitsaillen kertookin, kuinka yhtye on sen jäsenille kuin kokoontuminen pois ”oikeista töistä”. Cemetery Skyline koostuu metallimusiikin konkareista, joilla on samanaikaisesti muita suuren kokoluokan yhtyeitä työn alla.

”Tämä on bändi mitä ei pitänyt olla olemassakaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yksi Vanhalan ”oikeista töistä” on suomalainen raskaan melankolian sanansaattaja Insomnium, joka saapuu kesällä Kaaos festivaalin lavalle.

Muusikko kertoo Kaaoszinelle uuden Insomnium-levyn valmistumisesta. Salamyhkäisesti, mutta pienen pieniä tiedonmurusia paljastava Vanhala pohtii haastattelussa uuden albumin taiteellista luonnetta, sekä sen levytysprosessia.

“Uuden Insomnium-levyn kanssa mennään enemmän vanhan tuotannon suuntaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vanhala paljastaa myös mikä häntä inspiroi ja millaista tematiikkaa uudelta levyltä voi odottaa.

”Uusi levy kertoo unimaailmasta, sekä kuolleiden kaipaamisesta.”

Katso Markus Vanhalan koko haastattelu alhaalta:

Voit tilata Kaaoszinen YouTube-kanavan tästä ja Kaaoszinen kansainvälisen sisarlehden Chaoszinen YouTube-kanavan puolestaan tästä. Tilaamalla kanavat tuet sivustomme toimintaa, eikä se maksa mitään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Insomnium esiintyy Kaaos festivaalilla perjantaina 24.7.

Lisää artikkeleita Markus Vanhalasta ja yhteistä kuten Insomnium ja Cemetery Skyline voit lukea täältä: