Where have they gone? – Ruotsalaista black metalia 90-luvulta (pt.1)

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 1.12.2015

DissectionTarkkasilmäisimmät lukijat huomannevat, että samankaltaisella otsikolla on tehty artikkeli jo reilu vuosi sitten, mutta innostus vanhojen muisteluun on toimittajalla sitä tasoa, että artikkeli on syytä tehdä uudestaan ja ennen kaikkea paremmin. Siinä missä vuoden takaisessa artikkelissa perehdyttiin ruotsalaiseen metalliin ylipäätään, on päivitetty versio keskittynyt pääpiirteittäin black metaliin sekä 90-lukuun. Muutamia viikkoja sitten julkaisimme samankaltaisen artikkelin norjalaisesta 90-luvun black metalista, mutta myös Ruotsista tuli 90-luvulla valtava määrä toinen toistaan kovempia black metal -tuotoksia ja yhtyeitä. Näistä Marduk, Dark Funeral, Setherial ja monet muut jatkavat uraansa edelleen, mutta unohtakaamme jälleen nämä edelleen aktiivisena olevat yhtyeet. Kaksiosainen sarjamme keskittyy lähinnä yhtyeisiin, joista ei vuosikausiin ole liiemmin kuultu. Aivan kuten Norjan tapauksessa, ei myöskään Ruotsin skeneä käsittelevässä artikkelisarjassa ole portteja pidetty kuitenkaan liian kireällä vaan mukaan on kelpuutettu yhtyeitä, jotka selvisivät 2000-luvulle asti, ja muutama yhtye, joiden uudelleenaktivoitumisesta on liikkunut huhuja tai nähty jopa pieniä konkreettisia todisteita. Eikä tälläkään kertaa genrerajoja ole pidetty liian tiukalla, vaan mukana on myös muutamia yhtyeitä joiden yhteys black metaliin on lähinnä pienten vaikutteiden tasolla. Yksi asia näitäkin yhtyeitä joka tapauksessa yhdistää: jokainen niistä on omalla tavallaan vaikuttanut siihen, mitä ruotsalainen metallimusiikki joskus oli ja mitä se nykypäivänä on.

Ancient Wisdom - For Snow Covered the NorthlandAncient Wisdom

Muun muassa Naglfarista tutun Marcus ”Vargher” Normanin sooloyhtye Ancient Wisdom perustettiin vuonna 1992. Muutaman nimenvaihdoksen jälkeen yhtyeen lopulliseksi nimeksi muodostui Ancient Wisdom ja debyyttialbumi ”For Snow Covered the Northland” näki päivänvalon vuonna 1996. Tunnelmallista doom/black metalia soittaneen yhden miehen projektin ei ole virallisesti kerrottu lopettaneen toimintaansa, mutta yhteensä neljä täyspitkää albumia julkaisseen yhtyeen viimeisin julkaisu on jo kuitenkin yli kymmenen vuoden takainen, vuonna 2004 julkaistu ”Cometh Doom, Cometh Death”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Blot Mine - PorphyrogenesisBlot Mine

Yhä hengissä ja hyvissä voimissa oleva Setherial jakautui kahteen eri leiriin legendaarisen debyyttialbuminsa ”Nord…” (1996) jälkeen. Toisen leirin jatkaessa nimellä Setherial kolme yhtyeen jättänyttä jäsentä –  Daniel ”Thorn” Edström, Anders Löfgren sekä Thunaraz – perustivat uuden yhtyeen nimeltään Blot Mine. Historia Setherialissa kuuluu selkeästi etenkin Blot Minen debyytillä ”Porphyrogenesis”, joka julkaistiin vuonna 1998. Yhtye julkaisi vielä toisen albumin ”Ashcloud” seitsemän vuotta myöhemmin vuonna 2005, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista, eikä nykytilasta ole mitään tietoa.

Swordmaster - Wraths of TimeSwordmaster

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuosina 1993 – 2000 vaikuttanutta Swordmasteria voidaan pitää nykyisin industrial metaliin keskittyvän Deathstarsin esiasteena, vaikuttihan yhtyeessä nykyisestä Deathstars-kokoonpanosta sekä vokalisti Andreas ”Whiplasher” Bergh että kitaristi Emil ”Nightmare Industries” Nödtveidt, joista jälkimmäinen on siis edesmenneen Dissection-keulamies Jon Nödtveidtin (R.I.P. 1975-2006) pikkuveli. Black metal -yhtyeenä aloittanut Swordmaster vaihtoi vuosien saatossa hiljalleen tyyliään enemmän death/thrash metalin suuntaan ja julkaisi yhteensä kaksi täyspitkää albumia: ”Postmortem Tales” (1997) sekä ”Moribund Transgoria” (1999). Ruotsalaisen black metalin ystävät muistanevat yhtyeen kuitenkin ennen kaikkea sen kulttimaineessa olevasta debyytti-EP:stä ”Wraths of Time” vuodelta 1995.

In Battle - The Rage of NorthmenIn Battle

Black metal -yhtyeenä perustetun In Battlen alkuperäisessä kokoonpanossa vaikuttivat muun muassa Setherialista tutut Håkan ”Mysteriis” Sjödin sekä Lars-Otto ”Moloch” Viklund (R.I.P. 1976-2006). Yhteensä neljä täyspitkää albumia julkaissut yhtye vaihtoi niin ikään tyyliään enemmän death metalin suuntaan, etenkin tällä vuosikymmenellä julkaistulla kahdella albumillaan ”Welcome to the Battlefield” (2004) ja ”Kingdom of Fear” (2007). Blackmetalisempaa ulosantia yhtye edusti vielä 90-luvulla julkaistuilla albumeilla ”In Battle” (1997) ja ”The Rage of the Northmen” (1999).

Diabolical Masquerade - Ravendusk in My HeartDiabolical Masquerade

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuosina 1993-2004 vaikuttanut avantgarde black metalia soittanut Diabolical Masquerade oli alun perin Anders ”Blakkheim” Nyströmin (Katatonia, Bloodbath) sooloyhtye, jota kahden ensimmäisen täyspitkän ”Ravendusk in My Heart” (1996) sekä ”The Phantom Lodge” (1997) jälkeen täydensi  tuottajavelho ja Unisound-studion omistaja Dan Swanö (mm. Nightingale, Edge Of Sanity jne.). Duettona yhtye julkaisi vielä kaksi albumia ”Nightwork” (1998) sekä ”Death’s Design” (2001).

Unpure-logoUnpure

Jo vuonna 1991 perustettu Unpure on itse asiassa hengissä, vaikkei alkuperäisestä kokoonpanosta mukana ole enää kuin yhtyeen laulaja-basisti Kolgrim. Yhtye on tehnyt viime vuosina satunnaisia keikkoja kokoonpanolla, jossa vaikuttavat muun muassa Watain-kitaristi Pelle ”P.” Forsberg sekä Degialin keulamies Hampus ”H. Death” Eriksson. Uutta materiaalia, muutamia demokappaleita lukuun ottamatta, on tältä vauhdikasta thrash/ black metalia soittavalta yhtyeeltä sen sijaan odotettu vuoden 2004 viimeisimmästä ”World Collapse” -albumista asti. Yhteensä Unpure on julkaissut tähän mennessä neljä täyspitkää albumia.

BewitchedBewitched

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bewitched oli black/thrash metaliin keskittynyt projekti, jonka alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat muun muassa Anders ”Blakkheim” Nyström (Katatonia, Bloodbath), Kristoffer ”Wrathyr” Olivius (Naglfar) sekä Marcus ”Vargher” Norman (Naglfar, Ancient Wisdom). Blakkheim tosin jätti yhtyeen jo kahden ensimmäisen albumin ”Diabolical Desecration” (1996) ja ”Pentagram Prayer” (1997) jälkeen. Sen tarkempaa tietoa yhtyeen tämänhetkisestä tilasta ei ole saatavilla, mutta yhteensä viisi täyspitkää albumia urallaan julkaisseen yhtyeen toistaiseksi viimeinen albumi ”Spiritual Warfare” on jo vuodelta 2006.

The AbyssThe Abyss

Hypocrisy-kolmikon Lars Szöke, Mikal Hedlund ja Peter Tägtgren muodostama black metal -projekti The Abyss oli lyhytaikainen, mutta ehti julkaista kaksi täyspitkää albumia ”The Other Side” (1995) ja ”Summon the Beast” (1996) koko nelivuotisen (1994-1998) olemassaolonsa aikana. Mitään maata mullistavaa kumpikaan albumi ei ruotsalaiseen black metaliin tuonut, mutta perus- black metal -albumeina niissä ei mitään hävettävääkään ole.

TriumphatorTriumphator

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Triumphatorin kitaristi-vokalisti Daniel ”Arioch” Rostén tunnetaan nykyisin paremmin nimellä Mortuus Mardukin vokalistina. Arioch-nimeä herra Rostén on käyttänyt sekä Funeral Mistissa että Triumphatorissa. Triumphatorin ainoa täyspitkä tähän päivään mennessä on ”Wings of Antichrist” vuodelta 1999, missä oli mukana myös ex-Marduk-rumpali Fredrik Andersson. Yhtyeen kerrotaan olevan tauolla, mutta mitään konkreettisia paluunmerkkejä ei ole ainakaan toistaiseksi ilmassa.

Cardinal SinCardinal Sin

Vielä Dissectionin debyyttialbumilla ”The Somberlain” (1993) vaikuttanut kitaristi John Zwetsloot perusti oman yhtyeensä Cardinal Sin jätettyään Dissectionin vuonna 1994. Zwetslootin lisäksi Cardinal Sinissa vaikutti muitakin nimimiehiä, kuten Joakim ”Af Gravf” Göthberg (ex-Marduk) sekä Magnus ”Devo” Andersson (Marduk). Yhtyeen ainoaksi julkaisuksi ainakin toistaiseksi on jäänyt vuoden 1996 EP ”Spiteful Intents”, olkoonkin että yhtyeen väitettiin tehneen paluun vuonna 2003.

ParnassusParnassus

Parnassus oli yksi useista herran nimeltä Fredrik Söderlund 90-luvulla vaikuttaneista projekteista. Viime vuosina Söderlundin rintamalta onkin ollut vähän hiljaisempaa. Viimeisin tuotos, jolla herra vaikuttaa, taitaa olla death metal -yhtye Murderplanin ainoa albumi ”Let’s Roll” vuodelta 2008. Sinfonista black metalia soittaneessa Parnassuksessa Söderlund toimi yksin tehden kaksi täyspitkää albumia ”In Doloriam Gloria” (1995) sekä ”Let the Stars Fall and the Kingdom Come” (1997).

OphthalamiaOphthalamia

Ophthalamia oli muun muassa Abruptumista tutun Tony ”It” Särkän kehittämä fantasiamaailma. Yhtyeenä se julkaisi 90-luvulla yhteensä neljä täyspitkää albumia. Ophthalamiassa vaikuttivat Itin lisäksi myös toinen Abruptumista tuttu henkilö Jim ”All” Berger sekä lukuisia muita nimimuusikoita, kuten nykyään Deathstarsissa vaikuttava Emil ”Night” Nödtveidt sekä Dissectionissa pitkään vaikuttanut rumpali Ole ”Bone” Öhman. Yhtyeen debyyttialbumilla ”A Journey in Darkness” (1994) lauluista piti huolen vierailevana artistina edesmennyt Dissectionin keulamies Jon Nödtveidt (R.I.P.) käyttäen taiteilijanimeä Shadow. Kakkosalbumilla ”Via Dolorosa” (1995) mikrofoniin tarttui taasen ex-Marduk Erik ”Legion” Hagstedt. Yhtyeen alkuperäisvokalisti All palasi mikrofonin varteen yhtyeen vuonna 1998 julkaistuilla kahdella viimeisimmällä albumilla ”A Long Journey” sekä ”Dominion”.

ProphanityProphanity

Black metaliksi ei Prophanitya ehkä voi luokitella, vaikka yhtyeen viikinki- death metalissa jonkin verran black metal -vaikutteita kuuluukin, etenkin yhtyeen alkuaikojen tuotannossa. Yhtyeen ainoa täyspitkä ”Stronger Than Steel” julkaistiin vuonna 1999, ja sen on tuottanut mm. King Diamondin kitaristina tunnettu Andy LaRocque. Useat Prophanityn jäsenet vaikuttivat myös samoihin aikoihin enemmän black metaliin kallistuneessa yhtyeessä Immemoreal.

Azhubham HaaniAzhubham Haani

Äärimmäisen synkkää black metalia soittanutta yhden miehen yhtyettä Azhubham Haania pidettiin aikoinaan ja pidetään vielä tänäkin päivänä kulttibändinä, vaikka valitettavasti Linus ”Angramain’yo” Åkerlundin luotsaama yhtye ei koskaan täyspitkää albumia saanutkaan aikaiseksi. Sen sijaan Angramain’yo kärsi neljän vuoden vankilatuomion puukotuksesta. Miehen tekemisistä 2000-luvulla ei ole mitään tietoa, ilmeisesti metallimuusikon hommat ovat miehellä taakse jäänyttä elämää.

Noctes - Pandemonic RequiemNoctes

Alun perin Concealed-nimellä perustettu Noctes julkaisi 90-luvun lopulla kaksi täyspitkää albumia ”Pandemonic Requiem” (1997) ja ”Vexilla Regis Prodeunt Inferni” (1999). Melodista black metalia soittanut yhtye hajosi pian kakkosalbuminsa jälkeen, eikä yhtyeessä vaikuttaneesta miehistöstä ole sittemmin juuri metallipiireissä kuultu. Ainoastaan yhtyeen kitaristi Holger Thorsin vaikutti vielä 2000-luvulla death/thrash-yhtyeessä nimeltään Chaosys.

The Ancient's RebirthThe Ancient’s Rebirth

Vuonna 1992 Desert Ritual -nimellä perustettu The Ancient’s Rebirth julkaisi äärimmäisen lupaavan debyyttialbuminsa ”Drain the Portal in Blood!” vuonna 1996. Dennis ”Angerbordor” Widenin luotsaama yhtye hajosi kuitenkin pian kaksi vuotta myöhemmin julkaistun EP:nsä ”Damnated Hell’s Arrival” jälkeen tuskastuttuaan lukuisiin peruuntuneisiin kiertueisiin ja miehistönvaihdoksiin.

Funeral FrostFuneral Frost

Funeral Frostin tämänhetkisestä tilasta ei ole tarkkaa tietoa. 2000-luvulla yhtye on saanut aikaiseksi yhden EP:n ”Watch Them Burn” vuonna 2007, muuten on ollut hiljaisempaa. Yhtye julkaisi lukuisten demonauhojen lisäksi 90-luvulla  tähän mennessä ainoan täyspitkänsä ”Queen of Frost” vuonna 1996.

Battlelust - Of Battle and Ancient WarcraftBattlelust

90-luvulla vaikuttaneessa black/death metal -yhtyeessä Battlelust vaikutti muun muassa nykyisen death’n’roll-yhtye Helltrainin jäsenistöä. Battlelustin ainoaksi täyspitkäksi albumiksi jäi vuonna 1997 julkaistu ”Of Battle and Ancient Warcraft”. Toisaalta, levyä kuunnellessa, ei yhtyettä aivan kauhea ikävä tule.

Decameron - My ShadowDecameron

Nykyisin muun muassa At The Gatesissa, Paradise Lostissa ja Vallenfyressa kannuttava Adrian Erlandsson vaikutti 90-luvulla toimineessa Decameronissa hetken aikaa ennen yhtyeen hajoamista. Melodista death/ black metalia soittaneen Decameronin ainoalla täyspitkällä ”My Shadow…” (1996) Erlandsson ei tosin kokoonpanoon vielä kuulunut. Sen sijaan albumilla soitti muun muassa entinen Wolf-kitaristi Johannes ”Axeman” Losbäck. Yhtye hajosi lopulta lukuisiin miehistönvaihdoksiin vuonna 1997.

The MoaningThe Moaning

Yhden täyspitkän albumin ”Blood from Stone” (1997) julkaissut The Moaning koostui jäsenistöstä, joka sittemmin on vaikuttanut muun muassa Helltrainissa (Patrik & Pierre Törnkvist), Satarielissa (Mikael Granqvist) sekä Gates Of Ishtarissa (Niklas Svensson). The Moaning oli musiikkityyliltään Götebörg-tyylistä melodista death metalia ja black metalia keskenään sekoittava yhtye.

VinterlandVinterland

Olkoonkin, että Vinterland on osoittanut pieniä uudelleenaktivoitumisen merkkejä viime vuosina tehden muun muassa satunnaisia keikkoja, ei yhtyettä sovi tästä artikkelista unohtaa. Etenkään, kun yhtyeen toistaiseksi ainoa albumi, vuonna 1996 julkaistu ”Welcome My Last Chapter”, on yksi ruotsalaisen black metalin mestariteoksia. Yhtyeessä vaikuttaa muun muassa The Blackin ja Tyrantin vokalistina tunnettu Daniel Forn Bragman, Alfahannen keulamies Pehr ”Skioldhammer” Larsson sekä Nunfuckritualissa ja Tyrantissa kannuttava Andreas Jonsson. Kakkoslevyä odotellessa…

NecromiconNecromicon

Vuosina 1993-2000 toimineen Necromiconin vokalistina toimi hetken aikaa nykyään Deathchainissa vaikuttava Kai ”K.J.Khaos” Jaakkola. Jaakkola laulaa myös Necromiconin viimeiseksi jääneellä albumilla ”Peccata Mundi” (2000), vaikkei levyä tehdessä vielä ollut virallisesti yhtyeen jäsen. Sinfonista black/death metalia soittaneen Necromiconin diskografiaan mahtuu yllämainitun lisäksi kaksi albumia 90-luvulta, ”Realm of Silence” (1996) sekä ”Sightveiler” (1998). Joissain piireissä Necromiconia pidettiin lähinnä huonona vitsinä etenkin surkean kakkosalbumin ”Sightveiler” ansiosta, mutta esimerkiksi yhtyeen debyytti ”Realm of Silence” on ihan kelpo teos.

IshtarIshtar

Melodista black metalia soittanut Ishtar oli muutaman vuoden ja muutaman julkaisun ”ihme” 90-luvun loppupuoliskolla. Yhtye perustettiin vuonna 1998 ja sen ainoaksi täyspitkäksi albumiksi jäänyt ”Krig” julkaistiin vain vuotta myöhemmin. Yhtyeen keulamies Varg ”Ahldrathan” Strand on toiminut 2000-luvulla muun muassa Fall Ov Serafimin kitaristina.

Dead Silent SlumberDead Silent Slumber

Nykyisen Thyrfing-vokalistin ja aiemmin muun muassa Naglfarissa mikrofonin ääressä häärineen Jens Rýdenin sooloprojekti Dead Silent Slumber jäi niin ikään lyhytkestoiseksi yhden levyn projektiksi. Sinfonista black metalia tarjoillut Dead Silent Slumberin ainokainen albumi ”Entombed in the Midnight Hour” julkaistiin vuonna 1999.

Allegiance - BlodörnsofferAllegiance

Allegiancen paluusta on kuultu vuosien saatossa eri huhuja, mutta fakta on kuitenkin se, että yhtyeen viimeisin täyspitkä ”Vrede” julkaistiin vuonna 1999. Death metal -yhtyeenä aloittanut ja sittemmin enemmän black metaliin suuntautunut yhtye julkaisi 90-luvulla yhteensä kolme täyspitkää albumia; yllä mainitun viimeisimmän albuminsa lisäksi ”Hymn Till Hangagud” (1996) sekä ”Blodörnsoffer” (1997). Yhtyeessä vaikutti samaan aikaan myös Mardukissa soitelleet rumpali Fredrik Andersson sekä Roger ”B. War” Svensson, joka Mardukissa tuli tutuksi basson varresta mutta Allegiancessa hoiti sekä laulut että kitaran. Yhtyeen alkuaikoina mikrofonin takaa löytyi myös nykyinen Marduk-basisti Magnus ”Devo” Andersson.

SacramentumSacramentum

Vuonna 1990 alun perin Tumulus-nimellä perustettu Sacramentum oli 90-luvun lopulla yksi ruotsalaisen melodisen death/black metalin lupaavimpia nimiä. Eikä ihmekään, että Century Media Records julkaisi yhtyeen vuoden 1996 debyyttialbumista ”Far Away from the Sun” remasteroidun version muutama vuosi sitten. Kyseisen albumin lisäksi yhtye julkaisi vielä kaksi muutakin kelpo levyä ”The Coming of Chaos” (1997) ja ”Thy Black Destiny” (1999) ennen hajoamistaan vuonna 2001. Yhtyeen klassisimman kokoonpanon muodostivat Anders ”Dyngan” Brolycke (Likblek), Nisse Karlén (ex- Lord Belial) sekä Nicklas ”Terror” Rudolfsson (Runemagick, ex-Deathwitch jne.).

MidvinterMidvinter

Vuonna 1993 perustetun Midvinterin ainoaksi täyspitkäksi 90-luvulla jäi vuoden 1997 ”At the Sight of the Apocalypse Dragon”. Albumin aikaisessa kokoonpanossa vaikuttivat entiset Setherial-jäsenet Tobias ”Khaaroth” Fjällström ja Anders ”Zathanel” Löfgren. Yhtye hajosi pian debyyttialbuminsa julkaisun jälkeen, mutta sen väitetään aktivoituneen uudelleen keulamiehensä Damien Midvinterin johdolla vuonna 2006. Mitään konkreettista uutta materiaalia yhtyeeltä ei ole kuitenkaan vielä kuultu.

Mörk Gryning - Tusen År Har Gått...Mörk Gryning

Vuosina 1993-2005 toiminut Mörk Gryning hajosi lopulta yhtyeen perustajajäsenen Jonas ”Goth Gorgon” Berndtin kyllästyttyä metallimusiikkiin. Berndt soittaa nykyään bassoa stoner rock/ grunge-yhtyeessä Port Of Saints. Yhtyeen viimeisimmällä albumilla ”Mörk Gryning” (2005) vaikuttaneesta kokoonpanosta valtaosa soittaa nykyään thrash/death metal -yhtyeessä C.B.Murdoc. 90-luvun puolella Mörk Gryning oli kuitenkin kaksikon Jonas ”Goth Gorgon” Berndt sekä Peter ”Draakh Kimera” Nagy-Eklöfin muodostama duetto, joka julkaisi albumit ”Tusen År Har Gått…” (1995) ja ”Return Fire” (1997). 2000-luvulla Mörk Gryning julkaisi vielä kolme albumia ”Maelstrom Chaos (2001), ”Pieces of Primal Expressionism” (2003) sekä ”Mörk Gryning” (2005).

Tears Of GriefTears Of Grief

Samaan aikaan death metal -yhtyeessä Exanthema vaikuttanut Mattias ”Aganaroth” Björklund perusti black metal -sooloprojektinsa Tears Of Grief vuonna 1995. Lopulta yhtyeelle muodostui kokonainen miehistö, josta valtaosa soitti Exanthemassa samaan aikaan. Huolimatta useista keikoista ja demonauhoista ei Tears Of Grief koskaan päässyt levytystasolle asti, vaikka yhtyeessä potentiaalia toki oli.

Dissection - Storm of the Light's BaneDissection

Ensimmäisen osan viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä mainittakoon legendaarinen Dissection. Olkoonkin, että yhtyettä, joka hajosi lopullisesti sen keulamiehen Jon Nödtveidtin tapettua itsensä vuonna 2006, on hehkutettu ja muisteltu tämänkin lehden sivuilla niin paljon, ettei tähän artikkeliin paljoa uutta kerrottavaa ole. 90-luvulla Dissection julkaisi kaksi lähes ylivertaista albumia ”The Somberlain” (1993) ja ”The Storm of the Light’s Bane” (1995). Viimeiseksi jääneen albuminsa ”Reinkaos” Dissection julkaisi vuonna 2006, muutama vuosi sen jälkeen, kun Nödtveidt oli kärsinyt murhasta saaneen tuomionsa loppuun. Kaaoszinen muistokirjoituksen Jon Nödtveidtin muistolle voit lukea tästä.

Lisää ruotsalaista black metalia 90-luvulta tarjolla artikkelin kakkososassa, joka julkaistaan piakoin. Pysykää linjoilla!

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Luetuimmat

Uusimmat