Damnation Plan

Kaunis viimeinen lauantaipäivä ennen Damnation Planin tänään julkaistavaa debyyttialbumia ”The Wakening”. Heräsin lievästä rapulasta, sillä edellisenä päivänä olin seuraamassa yhtyeen johtohahmon Jarkko Lunnaksen Black Sabbath -tribuuttibändiä Void In Blackia Sture21:ssä. Siitähän on melko kevyt aasinsilta hypähtää suoraan seuraavan päivän haastattelusessioon, joka tapahtui kuvankarussa Leppävaarassa hänen kodissaan. Jatka lukemista, niin löydät vastauksia!

Pamahdan Leppävaaran juna-asemalle, josta hra Lunnas kaappaa minut autokyytiinsä Hitler-käsitervehdyksin – tulee samantien mukavan arjalainen, turvallinen olo. Kerrostalohuoneistoon päästyämme alkaa heti keskustelu Damnation Planiin liittyvistä asioista ja samalla huomaan hetken päästä, että kaljat ja viinit on kyllä avattu ja sauna lyöty päälle, mutta nauhoitusvehje on edelleen laukussani. Napsautanpas recin päälle, noin.

Keskustelu jatkuu heti kysymykseen, millä tavoin hän kuvailisi yhtyeen musiikkia.

Jarkko: Kaikki riffit menee sen mukaan, mikä palvelee mitäkin juttua, tehdään vaan niin hyvää musaa kun pystytään ja millaisia juttuja itse halutaan kuunnella. Usein se menee meillä raskaamman osaston midtempoiluun, mutta tosiaan aina mennään materiaalin ehdoilla, kaahataan, hidastellaan tai muuta mukavaa sen mukaan miten saadaan maksimoitua riffeistä ja kohdista halutut fiilikset. Ei se ole nuottien määrästä, vaan ennemminkin oikeista nuoteista oikeissa paikoissa.

Kuinka paljon vaikutteita ja mistä imet ne Damnation Planin musiikkiin?

Jarkko: On vaikea laittaa Damnation Plania yhteen lokeroon. Modern metal with strong traditional metal influences? Kaikki mitä näet ja kuulet vaikuttaa tavalla tai toisella kaikkeen, myös musiikkiin, tai oli se sitten esim. design-puolella tai mitä tahansa muuta luovaa. Henk. koht. vankka pohja ja käsitys tulee varmaan juuri ns. traditional heavy metal -kamasta, mitä on tullut kuunneltua a’la Megadeth, Tarot, Savatage, Black Sabbath, Dio ja esim. Bruce Dickinson soolokama. Ja sitten on tullut kuunneltua paljon myös modernimpaa progemetalli- & melodeath puolta esim. Dream Theater, Soilwork, Nevermore etc.

Tuo ”traditional heavy” tuli minulle uutena terminä, pitäisiköhän alkaa syventymään enemmän näihin asioihin… nääh, menee liian Metal Evolution -pätemiseksi ja siitä ei tule kun sanomista. Hypätään tästä suoraan itse biisintekoprosessiin, millä tavoin se teidän leirissänne tapahtuu?

Jarkko: Ainakin tähän mennessä ollaan tehty aika pitkälti Kallen (Kalle Niininen, toinen perustajajäsenistä, kitara) kanssa kaikki biisit. Tämän levyn kanssa mulla ei ollut nyky-Metallican tapaan tuhatta paskaa, vaan muistaakseni karkeasti reilut 200 riffi-ideaa, osa toki paskojakin, mitkä oli siinä ajan mittaan pikku hiljaa kertyneet. Yleensä laulan ideoita kännykkääni talteen, jotka me sitten käydään Kallen kanssa lävitse treenikämpällä. Soitetaan niitä läpi rumpujen kera ja nauhoitetaan ne. Ne haetaan periaatteessa aika hyvinkin aikaa vievästi kohdilleen, mutta se prosessi poikii sitten usein taas lisää ideoita ja saadaan jatkumoita eri riffejä yhdistelemällä. Sen jälkeen katsotaan mitä materiaalia meillä on kasassa, raakataan parhaat päältä ja pistetään ne nippuun, mitkä sopii parhaiten keskenään.

Tokaisen väliin, että levyltä hyvin kuulee sen, että synajuttuihin on nähty vaivaa.

Jarkko: Sen kaiken soundimaailman pitää kuulostaa oikealta, ja oikean henkiseltä. Yleensä meidän matskussa on riffit pääosin aika rytmityspohjaisia, joiden päälle Kalle sitten kehittelee synia, joka taas usein ruokkii myös mun mielikuvitusta syna-, laulu-, sovitus- ym. ideoihin. Tällä levyllä Kallen lisäksi synia oli soittamassa myös tamperelainen studiovelho-kiipparisti Jussi Kulomaa (Masterstroke) joka toi erinomaista osaamista ja lisävetoapua omalla panoksellaan synien toteutuksiin. Kuunnelkaa esim. ”Ashesin” päättävä synaspektaakkeli, joka on Jussin käsialaa!

Mieshän vaahtoaa minkä verkkareistaan kerkeää! Kaveri on kuin kotisohvalla pitääkin olla ja puhuu rauhallisella radioäänellä. Huomaan itsekin unohtavani, että tässä pitäisi asiallisesti ja ammattitaidolla haastatellakin, kotiloidun liiaksi! Miten tämän albumin nauhoitukset erosi teidän ensimmäisen EP:n ”Darker World” ajoista. Miten se homma hoitui silloin ja mitä nyt oli eri lailla?

Jarkko: Me tehtiin ”Darker World”-demo täysin treenikämpällä. Mä miksasin rummut ja Kalle kaiken muun. Periaatteessa tehtiin samalla tavalla tämän uuden levyn kanssa, paitsi rummut äänitettiin D-studiolla ja varsinaisen miksauksen teki Dan Swanö Saksassa studiossaan. Budjetti ei ollut kummoinen, mutta haluttiin ainakin rummut nauhoitettavan kunnon studiossa, että niihin saadaan kunnon soundit. Kitaroista ja muista vedettiin DI-signaalit sisään, että ne voitaisiin sitten re-ampata tai plugaroida studiossa sitten, joka on edullisin ja turvallisin tapa. Nauhoittamalla muut paitsi rummut itse, saatiin satsattua varoja äänityskustannuksien sijaan enemmän itse miksaukseen, joka on se tärkein juttu kuitenkin. Miksaus oli sitten ammattilaisen käsissä, mutta tällä tapaa itse nauhoitettuna hommassa oli kyllä helvetinmoinen työ tehdä nauhoitusprosessi periaatteessa kahteen mieheen näissä olosuhteissa.

Siinäpä oli ohjeenpoikasta aloitteleville bändeille. Teillä vaihtui miehistö miltei kokonaan tämän levyn myötä. Minkälainen vaikutus on näillä uusilla bändinjäsenillä ollut tähän levyyn?

Jarkko: Pohjat me tehtiin kahdestaan valmiiksi, mutta muut jäsenet toivat toki sitten oman osaamisensa mukaan ja tekivät biiseistä omilla panoksillaan toki vahvempia. Antti Lauri (Kuria, ex-Causemos) tuli jo ”Darker Worldin” keikkojen aikaan bändiin mukaan. Silloisella laulajalla Samilla oli aikoinaan kiireitä duuninsa ja oman yhtyeensä Embreachin kanssa, joten ruvettiin etsimään uutta laulajaa.

Haluttiin niin, että jos me nyt tehdään tämä levy, että se materiaali pääsisi oikeuksiinsa. Kun me tehdään materiaali valmiiksi, me halutaan sen kuulostavan niin hyvältä kuin meistä vaan irtoaa, ettei sitten jää mitään jossittelun varaan. Sitten me tiedetään oikeasti, ettei me voida vedota mihinkään syihin tyyliin ”me oltaisiin tehty parempi levy, jos meillä olisi ollut vaikka paremmat laulajat! tai parempi miksaus!”. Me ei haluttu tinkiä mistään. Tavoitteena ja lähtökohtana oli että se kestäisi kansainvälisen vertailun periaatteessa mihin tahansa. Sen takia tässä menikin viisi vuotta, että saatiin lineup viimeisen päälle ja hiottiin biiseissä kaikki niin, ettei mitään jätetty puolivillaiseksi. Haluttiin nähdä, että onko meistä tähän hommaan, vai pitääkö keksiä jotain muuta. Joko tehdään se just eikä melkein, tai sitten ei lainkaan. Halusimme edelleen musiikkiimme sekä huutoilmaisua, että puhdasta laulua. Mutta visio oli, että raskaamman laulun piti kuulostaa enemmän huudolta kuin örinältä ja että mielellään saataisiin myös puhtaisiin lauluihin mukaan voimaa, raspia ja munaa!

Mites nämä kaksi huippulaulajaa, Tommy Tuovinen (MyGrain) ja Asim Searah (Ex-Kiuas), päätyi Damnation Planiin?

Jarkko: Kun vuonna 2008 lähdettiin hakemaan uutta laulajaa, Asim soitti mulle olevansa kiinnostunut tulemaan kokeilemaan. Silloin Asim soitti myös Selfblind-nimisessä bändissä, jossa myös meidän nykyinen basisti Jukka Vehkamaa soitti. Asim tuli testaamaan mm. ”The Day of Awakeningia” ja meillä kemiat kohtasi hyvin ja Asim diggasi myös meidän uudesta tulevasta matskusta, ja siitä että meillä oli meidän oma juttu ja että me kuulostettiin Damnation Planilta. Silloin tosin Asimilla oli aika monta rautaa tulessa, eikä meidänkään uusi materiaali muutenkaan ollut vielä kuin aika alkutekijöissä, niin ei silloin lähdetty sitten vielä tekemään yhteistyötä sen enempää kuitenkaan siinä vaiheessa.

Jossain vaiheessa hieman myöhemmin otin sitten Tommyyn yhteyksiä ja kyselin, olisiko hän ollut kiinnostunut tulemaan laulamaan levylle, ja lähetin materiaaleja tsekattavaksi. Tommy kiinnostui ja diggaili materiaalista, mutta Tommy ei siinä paikkaa pystynyt irtautumaan demottelemaan tai laulamaan levylle. Nyt sitten viimein vuoden 2012 alussa meillä oli kaikki pohjat valmiina ja kummatkin laulajat saivat sovitettua aikataulunsa, että pääsivät tulemaan nauhoittamaan levylle biisejä. Käytiin nauhoittelemassa pitkin kevättä 2012, kummatkin vakuuttuivat matskusta ja homma toimi kaikin puolin niin saumatta, että molemmat lähtivät bändiin mukaan. Pätevämpää vokalistiparivaljakkoa tähän hommaan ei voine juurikaan tältä planeetalta edes toivoa!

Tässä vaiheessa haastateltava katoaa sohvalta. Jään olohuoneeseen harhailemaan katsettani ympärilleni, mitään erityistä yksityiskohtaa en löydä, ellei nyt Pittsburgh Penguins -fanitusta semmoisena näe. Yhtäkkiä mies istahtaa takaisin ja haastattelu saa jatkoa, palaan itse napsuttelemaan kynääni ja näyttämään tärkeältä. Palataanpa vielä hieman levyntekoon. Miten onnistui miksausyhteistyö Dan Swanön kanssa?

Jarkko: Me tehtiin siten että me ensin kilpailutettiin yhtä biisiä muutamalla studiolla. Niiden perusteella sitten vertailtiin ja valittiin se paras niistä, josta Dan selviytyi ykkösenä, jonka jälkeen lähdettiin tekemään Danin kanssa varsinaista miksausta. Ensimmäiseen miksausversioon me ei oltu kuitenkaan vielä ihan täysin tyytyväisiä. Sen jälkeen Dan aloitti periaatteessa ns. puhtaalta pöydältä ja saikin paljon sitä siihen miksaukseen, mitä me haluttiinkin, tämänkin jälkeen tosin vielä tarkenneltiin detaileja aika pikkutarkastikin.

Täytyy antaa Swanölle isot pointsit kärsivällisyydestä, että jaksoi pistää todella isosti eforttia siihen, että saatiin tästä sellainen kuin haluttiin. Melkoinen homma miksauksien kommentoinnissakin lopulta oli, kun se kaikki tehtiin täysin sähköpostitse. Meillä oli viisi vuotta sitten visio ja jo siitä lähtien tiedettiin aika hyvin myös mm. se, minkä tyyppiseltä me haluttiin miksauksenkin kuulostavan. Olemme todella tyytyväisiä siihen miltä albumi kuulostaa ja isot propsit kuuluu toki myös Swanölle siitä! Dan tekee miksauksia niin, että laatu korvaa määrän, ja että asiakas on 100% tyytyväinen lopputulokseen.

Miesparka… Siirrytään sanoituspuolelle. Millä tavoin teet sanoituksia? Onko tärkeämpää se, että kuulostaa hyvälle, vai pointin tekeminen?

Jarkko: Mä teen laulu- ja sanoitusideat suurimmaksi osin niin, ettei alussa mulla ole useinkaan mitään sanoja, vaan enemmän sitä ”skördifördi”-osastoa. Mä tiedän sen rytmityksen, soundin ja melodian, eli sen lauluidean ilman, että siinä on sanoituksellisesti välttämättä vielä edes mitään järkeä. Sen jälkeen teen ne sanat, että ne matchaa sitä lauluideaa, että se kuulostaa hyvältä ja oikealta. Haluan että kaikki sanoitukset ovat merkityksellisiä ja tarpeeksi tärkeitä ja vahvoja, että voin laittaa niitä meidän biiseihin. Niihin on laitettu aika isosti eforttia, kuten tähän koko levyyn ylipäätään.

Hyvä jos itse jaksan edes aamuisin keittää kahvit pökertymättä, tai nähdä edes vaivaa mittailla vedet ja purut! Oletko aina ollut perfektionisti, näetkö itsesi sellaisena? Teetkö niin joka asiassa?

Jarkko: Niissä asioissa, joilla on merkitystä. Työkseni teen graafikon töitä, jonka skillsettiä käytän tämänkin tekemisissä. Toki aina pyrin parhaaseen suoritukseen. Tälle levylle tein kannet ja kaiken visuaalisen puolen videoista lähtien. Kannen suhteen mielellään jätän tilaa kuuntelijan omalle mielikuvitukselle siihen tilanteeseen kun samalla kuuntelee levyn musiikkia.

Oletko ennen Damnation Plania tehnyt sanoituksia, onko kyyneleet lentänyt ennenkin?

Jarkko: En ole aikaisemmissa muutamissa bändeissäni sanoittanut. ”Darker Worldin” aikaan oli myös sama luomisen tuska sanoitusten kanssa kuin nytkin. Kun tekee sillä ”skördifördi”-pohjalta, on tietyllä tavalla aika tiukat raamit missä pystyy liikkumaan, jotta saa homman toimimaan juuri niin kuin haluaa ja saa kiteytettyä samalla sekä sanoituksen merkityksen, että sen miltä sen haluaa kuulostavan. Me halutaan tehdä vaikuttavan kuuloista musaa, jossa on intensiivistä tulkintaa ja joka toimii käsikädessä myös sanoituksien kanssa. Sanoituksien, joilla on jotain merkitystä ja aiheista jotka on tärkeitä. Henk. koht. ei kiinnosta kirjoittaa (Timo Rautiaista lainatakseni) perjantai-illanvietoista tai muusta kevyemmästä osastosta, jos ja kun tahdon sen toimivan Damnation Planin musiikkiin. Haluan että musiikki, sanoitukset, visuaalinen puoli ja kaikki on saman konseptin mukaista.

Onko vielä tullut mitään sellaista, jos on edes mahdollista, että olisi pitänyt tehdä jotain toisin? Jäikö mikään ratkaisu kaivelemaan? Onko tullut liikahieromisen maku?

Jarkko: Joltain pieniltä yksityiskohdilta osin toki aina välillä miettii vähän kahden vaiheilla, että laitetaanko tämä nyt näin vai näin. Mutta lopulta on päädyttävä johonkin ratkaisuun, mutta sen ratkaisun pitää tuntua riittävän oikealta, että se on julkaisukelpoista ja kohdillaan.

Oletko joutunut Kallen tai muiden takia tekemään kompromisseja, jotka jää kaivelemaan? Ei ole tarvinnut tapella nyrkein mistään?

Jarkko: Ei ole isompia tullut vastaan. Kalle taisi yhden hiiren lyödä palasiksi kun nauhoiteltiin puheosuuksia levylle viime tingassa, ja taisi stressiä olla hieman ilmoillaan kun halusin ottaa useamman oton, eikä hiiri reagoinutkaan käden liikkeeseen täysin Kallen haluamalla tavalla. Ehkä hämmentävänkin hyvässä yhteisymmärryksessä tehdään nämä hommat. Jos on jotain ongelmia ollut, niin se on tullut usein ehkä jollain tapaa siitä, jaksaako kummatkin viilata yhtä paljon jonkun asian kanssa biisejä tehdessä, että homma on kohdillaan, mutta hyvässä hengessä enivei.

Minkälaista palautetta on tähän asti tullut levystä? Arvosteluita, ystäviltä, netissä, yms.?

Jarkko: Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta aika positiivista ja jopa vakuuttunuttakin palautetta on tullut tähän mennessä! Kunhan vain saadaan mahdollisimman monen kuultavaksi, niin toivon musiikin puhuvan puolestaan. Nyt juuri kun julkaistiin tuo ensimmäinen ”Blindsighted”-musavideo, niin se ainakin tuntui lähteneen aika hyvin leviämään! Mutta todennäköisesti saa varautua aika monimuotoisiin mielipiteisiin. Eräs ensimmäisistä arvosteluista jäi toki mieleen, jossa sanottiin meidän levyn olevan paras melodinen death metal -albumi sitten In Flamesin ”Claymanin”. Aika paljon sanottu, mutta luonnollisesti tuollaisia palautteita on mukava kuulla kerran sattuu kohdalle!
Se on melkoinen tunnustus se! Sen huomaa myös Jarkon kasvoilta, joka tuon sanottuaan sädehtii kuin lapsella jouluaattona. ”Remmiä sietäisi, että pysyy jalat maassa”, kuten isät kaikkialle sen ilmaisisi. Entäs mites yhteistyö tuon teidän Coroner Records -levy-yhtiön kanssa mennyt?

Jarkko: So far so good! Kenties isoin ero siinä että olisiko lafka suomalainen vai sitten ulkomainen, niin esim. italialaiset nousevat hieman myöhemmin aamulla kuin esim. pääosin työtätekevillä aamukasiin menevillä suomalaisilla on tapana. Ja koska heräävät myöhemmin, he tekevät vastaavasti sitten pidemmälle iltaan töitä, kun itse olen usein aamukasilta liikkeellä touhuamassa. Enpä tosin aiemmin ole ollut minkään levy-yhtiön kanssa albumia julkaisemassa, joten saattaapa tuo olla ihan alakohtaistakin tuo hieman myöhäisempi päivärytmi? Kun etsittiin diilejä tälle levylle, saatiin ja harkittiin muutamaa muutakin diilitarjousta, mutta Coronerin tarjous vaikutti meille parhaimmalta.

Siirrytäänpä sitten haastattelijaan itseensä. Kun itse olet rumpali, kuinka paljon käytät aikaa treenaamiseen verrattuna muuhun toimintaan?

Jarkko: Aloitin aika myöhään rumpujensoiton, joskus 17-18-vuotiaana. Siinä oli inttiä ja muuta välissä, enkä ole ikinä ollut mikään himotreenaaja siten että soittaisin useamman tunnin joka päivä, tai edes joka päivä, tai edes joka viikko! Joskus on ollut jotain parin kuukauden intensiivisempiä treenaussessioita, varsinkin kuin aloittelin soittamisen itsekseni. Ja jonka jälkeen opettelin korjaamaan sitten sitä aluksi omaksuttua nyrkkiotetta, ja jotain basaritekniikoita! Mitä tähän bändiin tulee, ainakin viimeisen viiden vuoden aikana, on rumpujensoittoon mennyt aikaa koko hommasta ehkä muutaman prosentin verran? Se ei siltikään tarkoita että sitäkään puolivillaisesti lähtisin tekemään, rumpujensoitto on erittäin hieno laji! Ja toivottavasti myös elinikäinen harrastus.

Loput ajasta menee itse kokonaisuuden kanssa touhuamiseen, ja homman ajamiseen siihen suuntaan, miltä haluan Damnation Planin kuulostavan ja näyttävän. Sitten kun on hieman tällainen ”monimedia-idiootti”, jonka kautta olen lähtenyt itse tekemään myös bändin kaikki design-hommat, nettisivut, musavideot, visuaalisen puolen, koodauksen, yms. niin kyllähän siihen aikaa palaa aika armottomasti. Mutta, kun tekee itse, ei voi taaskaan syyttää muita kuin omaa itseään, jos ei homma toimi! Ainakin saa sitten sellaista jälkeä kuin itse haluaa. Tai jos ei saa, niin voi syyttää taas itseään!

Olen ehkä vähän tällainen eräänlainen obsessive-compulsive, mitä tulee kaikkeen luovuuteen liittyen. Innostun vähän kaikesta ja teen kaikkea audiovisuaaliseen liittyvää kaiken aikaa. Koko ajan haluaa luoda jotain uutta ja mielenkiintoista! Damnation Planin suhteen on se hyvä, että pääsee tekemään aika pitkälti kaikkea, mitä ikinä haluaa ja kykenee aika laajalla skaalalla. Kun on saanut toteutettua kaikki ambitiot, voi sitten vähän levätäkin. Kai? Mieluiten tänä keväänä ja kesänä sen tekisi toki mm. keikkailun merkeissä!

Onko jotain DP:n ulkopuolelle jäävää tekemistä, mitä haluaisit tehdä, mutta mitä ei pysty tässä bändissä tekemään? Soolouraa harkinnassa?

Jarkko: Ei nyt juuri ole ehkä hirveämmin muuta. Ei tässä ole kyllä kerennyt mitään muuta edes miettimäänkään. Rumpali ei oikein yksin pysty sooloilemaan ja jonkinlaisen Remu-legacyn jatkaminen tuskin tulee näillä omilla lauluskilseillä muutenkaan kyseeseen? Remuhan on upea laulaja… Aina välillä riffi-ideoissa on kylläkin joitain tietynlaisia progerock-tyylisiä riffejä, hieman Riverside/Porcupine Tree -henkeen mukana, jotka eivät kuitenkaan ihan ole sopineet Damnation Planin sapluunaan, ehkä ne otetaan pöytälaatikosta joskus jossain muodossa vielä ulos, ken tietää?

Muita projekteja mulla henk. koht. on noita tribuuttibändejä ollut, tuon Black Sabbath -tribuuttibändin lisäksi oli aikoinaan työn alla mm. Megadeth-tribuuttibändi, jossa oli setillinen ”Rust In Peace” ja ”CTE” -osastoa jo treenattunakin, mutta siihen ei löydetty sopivaa laulajaa. Bruce Dickinsonin soolomateriaalin ja Savatagenkin tributointi on joskus ollut puheen alla.

Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmat? Joutuuko pian normihommat jättämään Damnation Planin takia? Onko joutunut uhrautumaan jostain?

Jarkko: Ei taida tässä musiikkilajissa olla pelkoa siitä, että musahommasta saisi jonkinlaista päivätyötä. Mitä tuohon tulee niin todennäköisesti graafikon ja design-puolen hommat ovat juuri niitä, mitä teen mielelläni jatkossakin. Jos jostain on uhrannut niin varmasti muusta vapaa-ajasta?

Ei ole vielä burn out tullut?

Jarkko: Ei ole. Muutaman kerran on meinannut tulla hetki, jolloin miettinyt pari kertaa onko tämä enää mukavaa, tai järkevääkään, jos ei ole kerennyt kovin paljoa esim. nukkumaan, tai tehnyt jotain puuduttavaa editointia tms. pilkunviilausta päivätolkulla. Mutta ei mitään vakavampaa tai pidempikestoista. Eiköhän levyn ilmestymisen jälkeen vähän helpota kiireet ja pääsee toivottavasti hieman nauttimaan myös työn hedelmistä!

Jonkin verran tuossa on pientä kivaa vielä kuitenkin tuloillaan kuulijakunnalle tässä kevään mittaan varsinaisen julkaisun jälkeenkin. Mielellään pääsisimme esittämään levyn materiaalia myös livenä. Seuraavaksi panostetaan siihen, ja katsotaan mitä se sitten poikii. Mutta nyt ollaan kuitenkin päästy periaatteessa jo siihen tavoitteeseen mikä asetettiin aikoinaan n. 5 vuotta sitten, eli on saatu tehtyä levy kaikin puolin juuri sellaiseksi kuin sen halusimme! Tästä eteenpäin kaikki on plussaa!

Lopuksi pyydän Jarkkoa heittämään jonkun mainoslauseen levystä, jolla saa ihmiset siihen tarttumaan ja kuuntelemaan. Alkaa kova puhkunta ja pääraavinta.

Jarkko: Vaikea sanoa mitään slogania… Paljon on efforttia ja sydänverta laitettu yhteen levylliseen, nyt sitä saa kaupastakin – hae siis sinäkin omasi!

Haastattelun jälkeen saunoimme, joimme kaljaa ja viiniä, syötiin laukeavat juustomakkarat, kuuntelimme musiikkia ja jauhoimme paskaa. Piti lähteä vielä kaupungille yöelämää viettämään, mutta aikuinen mies tietää illan olleen täydellinen, kun alkaa sohvalla haukotuttamaan. Hyvä keskustelu, opin paljon ja toivon Damnation Planin tulevaisuudelle kaikkea hyvää! Ottakaahan ihmiset tänään nyt jo se uunituore ”The Wakening” kuunteluun!

Kirjoittanut: Ville Syrjälä