Disco Ensemble sai Dynamon ikkunat huuruun: katso livekuvat

Disco Ensemble @ Dynamo

Disco Ensemble ilahdutti turkulaisia vapun juhlijoita loppuunmyydyllä keikallaan Turun Dynamossa vappuaattona. Bändin tammikuussa 2017 julkaistu kuudes albumi Afterlife, ei tuottanut faneille pettymystä eikä tuottanut tämä liveshowkaan.

Olin Dynamossa ensimmäistä kertaa ja paikka oli kieltämättä todella pieni, mutta tunnelmallinen. Kuulin fanien luettelevan toivomiaan biisejä ja jännäkiljahduksia kuului sieltä sun täältä. 

Vihdoin bändi astui lavalle ja yleisö enää vähät välitti valkolakeistaan, meno oli todella hikinen ja eturivissä ainakin aika hurja. Itse kompuroin lavalle pari kertaa, juomia kaatui ja kosketinsoitin meinasi myös muutaman kerran tipahtaa lavalta. Onneksi fanit osasivat nauttia tästä intensiivisestä, aidosta rock-kokemuksesta, hurjasta menosta huolimatta. Olen varma, että kaikki yleisön toivomat biisit kuultiin, ainakin omat suosikit soitettiin.

Keikalta käteen jäi hyvä mieli, paljon mustelmia, Disco Ensemblen paita ja jano mennä uudestaan bändin keikalle. 

Kuvat: Jessica Johanson