Kalmah – Seventh Swamphony

Rämeiköstä kantautuu taas vanhan kunnon Swamplordin korvia riipivä huuto, kun kotimainen melodista death metallia pyörittävä Kalmah päästää kesäkuussa irti uransa seitsemännen, ”Seventh Swamphony”-nimellä siunatun täyspitkän kaiken kansan kuultavaksi. Bändihän on saanut varmastikin kyllästymiseen asti Children of Bodom-vertailuja, eikä aivan suotta, mutta sillä on aina kuitenkin ollut oma, välittömästi tunnistettava soundi ja melodiamaailma. Hämmentävää kyllä, että tämän uusimman täyspitkän suurimmaksi kompastuskiveksi osoittautuukin juuri se, että Kalmah kuulostaa aivan liikaa Kalmahilta.

Omassa tunnistettavassa soundissahan ei ole mitään vikaa, mutta ”Seventh Swamphonya” kuunnellessa tulee auttamatta semmoinen tunne, että kaikki tämä on tehty jo aikaisemmin, paremmin. Esimerkiksi omaan henkilökohtaiseen Kalmah-suosikkiini ,”Black Waltziin” verrattuna kappaleet ovat vain aivan yksinkertaisesti huonompia. ”For The Revolution” oli omissa kirjoissani pettymys, mutta taas edellinen ”12 Gauge” oli jo askel parempaan suuntaan. Kerkesin jo ajatella, että nouseva käyrä jatkuisi ja nyt olisi tarjolla jo erinomaista melodeath-pauketta. Toisin tässä nyt kuitenkin kävi…

Bändi paiskaa piristävästi kaiken maailman tunnelmoivat introt romukoppaan ja nimibiisi aloittaa levyn napakalla blastbeatilla kuorojen pauhatessa taustalla. Saman tien ensimmäisen kitaraleadin pyörähtäessä käyntiin tietää, että mistä bändistä on kyse ja laulajakitaristi Pekka Kokon takuuvarmat mureat ärinät kurittavat mukavasti tärykalvoja. Jo musiikkivideon kera julkaistu kappale nostaa odotukset korkealle osoittautuen levyn parhaimmistoon. Kuitenkin jo heti tämän jälkeen levy menettää hieman otettaan ja kaksi seuraavaa kappaletta ovatkin sitten jo huomattavasti tavanomaisempia. ”Deadfall” sisältää C-osassa ihan näppärää kitarointia, mutta muuten itse kappale on kertosäe mukaan luettuna melko mielikuvitukseton ja harmaa. ”Pikemaster” pistää varmastikin nyrkkimeren takomaan keikoilla ja suomalaisia voimasanoja sisältävät hokemat tulevat kaikumaan epäilemättä ympäri Suomea. Myös kertosäe on komea ja helposti mukana hoilattava, mutta muuten tuntuu, että mennään taas siitä mistä aita on matalin.

Puolenvälin vedenjakajana toimii levyn pisin kappale ”Hollo”, jonka ensimmäinen puolisko mennään hieman rauhallisemmin tunnelmoiden ja onpahan siellä puhdasta lauluakin seassa. Jälkipuoli kasvaa yllättäen Turisas-tyylisin mullikuoroin maustetuksi taisteluhymniksi. Loppupuolen tarttuva melodinen kitarointi paketoi nätisti levyn parhaimmistoon kuuluvan veisun. Sitten mennäänkin taas parin kappaleen verran siellä, ei niin hyvällä puolella. ”Windlake Tale” ansaitsee ehkäpä levyn huonoimman kappaleen arvonimen ja tuntuu hieman siltä, että riffikynä on ollut erityisen tylsä tätä kirjoitellessa ja melodiat Kalmah-asteikolla hämmentävän geneerisiä. Useamman kuuntelun jälkeen biisi paljastuu selväksi täytebiisikamaksi. ”Wolves On The Throne” alkaa komealla melodisella riffillä, mutta taantuu säkeistöön ja kertosäe unohtuu melko lailla heti kuuntelun jälkeen. Onneksi biisissä tarjoillaan jopa hieman ujo bassosoolon poikanen joka nostaa sentään pientä hymyn karetta huulille.

Sanoin jo aikaisemmin, että bändi on saanut kyllästymiseen asti CoB-vertailuja, mutta veikkaanpa, että vähissä ovat ne, joille ei tule siltä seisomalta mielleyhtymiä Bodomin poikiin, kun ”Black Marten’s Tracen” lyhyt kiipparintro pyörähtää soimaan. Itse kappale nousee ehdottomasti levyn parhaiden joukkoon nopeammalla piiskauksellaan ja tarttuvalla melodisella riffittelyllä. Tätä lisää Kalmah! ”The Trapper” päättää levyn keskitempoisen jylhästi, mutta melko tavanomainen kappale ei tarjoa mitään ennenkuulumatonta ja melodiat ovat melko köykäisiä. Tarkoituksena on varmaankin olla eeppinen, mutta nyt ei ihan kyllä saavutettu niitä täysiä kierroslukuja.

Minulla oli ”Seventh Swamphonya” kohtaan kovat odotukset, mutta sen sijaan sain ehkä yhtyeen mielikuvituksettomimman tuotoksen ja on jokseenkin hämmentävää, että vain kahdeksan kappaleen albumille on eksynyt näin paljon tyhjäkäyntiä. Kalmah on siitä kuitenkin takuuvarma yhtye, että se ei ole vielä yhtään varsinaisesti huonoa levyä julkaissut, mutta ei näin pitkän linjan yhtyeen päätä voi oikein silitelläkään varman päälle pelaamisesta. Ehkäpä ”The Groan Of Windin” tai ”Heroes To Usin” tyylinen instant-hitti olisi voinut nostaa kokonaisuutta ryhdikkäämmäksi, mutta nyt Suoherran täsmäiskuiksi tarkoitetut biisit tuntuvat lähinnä joltakin villasukalla läpsyttelyltä aikaisempiin levyihin verrattuna. Jos suolle siis haluat mennä nyt, niin et luultavasti ylläty pätkän vertaa, mutta jos haluat Kalmah-annoksesi takuuvarmana, niin kyllähän tätä kuuntelee.

6/10

Kappalelista:
1. Seventh Swamphony
2. Deadfall
3. Pikemaster
4. Hollo
5. Windlake Tale
6. Wolves on the Throne
7. Black Marten´s Trace
8. The Trapper

http://www.kalmah.com/
https://www.facebook.com/kalmahofficial?fref=ts

Kirjoittanut: Lassi Hinttala

Lue lisää aiheesta

Entheos kiinnitetty Spinefarm Recordsille: uusi albumi luvassa syksyllä Yhdysvaltalainen metalli- yhtye Entheos (Ent. The Faceless, Animals As Leaders) on kiinnitetty Spinefarm Recordsille. Yhtye on siirtymässä piakkoi...
Viattomuuden loppu – Nightwishin ”Century Child” 15 vuotta Kotimaisen metallin suurimpiin nimiin kuuluva Nightwish julkaisi 15 vuotta sitten synkeän albumin nimeltä ”Century Child”, ja se on säilynyt yhtye...
Taakseheitto: rockrellestystä Joensuussa Block Busterin ja Brother Firetriben toimesta! Perjantai 21.4 oli Joensuun Kerubissa todellista rock 'n rollia! Siitä pitivät huolen kuopiolainen Block Buster ja lennokkaan aikuisrockin taitaja Bro...
He Is Legendiltä jälleen uusi kappale He Is Legend Alkuvuodesta Spinefarmin talliin siirtynyt post-hardcore -yhtye He Is Legend on julkaissut uuden singlen nimeltään "Gold Dust". Biisi...

Kommentointi on suljettu.