Kotimainen hardrock -yhtye yrittämässä maailmanennätystä

Ancara 2015Kotimainen hardrock-bändi Ancara toteuttaa viime vuonna asetettua tavoitettaan soittaa maailman korkein keikka. Yhtye aloittaa konkreettisesti pohjalta, kun bändin jäsenet esittelevät suunnitelmansa sijoittajille avannosta.

Avantoon bändin järjestää suomalainen nettipalvelu BandOnTheWeb.com, joka auttaa bändejä saavuttamaan tavoitteitaan. ”Normaalisti bändien tavoitteet liittyvät levytysdiilin tai oman musan tekemiseen, mutta emme halunneet poissulkea pähkähulluakaan tavoitetta, kuten kiivetä maailman huipulle soittamaan sherpoille ja jakeille!”, nauraa BandOnTheWebin operatiivinen johtaja Tommi Halonen.

Avannosta käsin bändi hakee projektilleen yhteistyökumppaneita. Tilaisuus tähän hieman erikoisempaan tiedottamiseen järjestyi, kun Oulussa isännöidään startup-yrityksille suunnattu Polar Bear Pitching -tapahtuma, jonka yhteydessä myös Ancara kertoo suunnitelmistaan. ”Onko parempaa paikkaa hakea vauhtia Himalajalle kuin jääkylmä avanto?”, vastaa ihmettelyihin Ancaran kitaristi Gary Keskinen.

Ancaran esitys avannosta nähdään Oulussa 25.2.2015 Polar Bear Pitching -tapahtuman yhteydessä. Tapahtuma alkaa klo 14 Raatin rannassa.

Ancara on englanninkielistä hardrockia soittava yhtye, jonka debyyttisingle ’The World’ julkaistiin vuonna 2006 ja se nousi parhaimmillaan Suomen virallisen singlelistan kakkoseksi. Sen jälkeen bändi on julkaissut useita albumeita.

BandOnTheWeb.com on bändeille ja artisteille tarkoitettu nettipalvelu, joka auttaa heitä menestymään. Taustavoimissa mukana on mm. Eppu Normaalista tuttu Juha Torvinen ja tuottaja Riku Pääkkönen Ranka Kustannukselta.

Lisätietoja:

Traileri:

Kommentit