Perjantaina 10.8. jyrähtää: Speed Metal Party Tampereen Klubilla

Legendaarinen Speed Metal Party järjestettiin ensimmäistä kertaa syyskuussa 1988. Nyt tapahtuma tekee paluun 30-vuotisjuhlien kunniaksi. Tampereen Klubin lavalle nousee ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva Kanadan speed/thrash metal -yhtye Razor, joka on perustettu jo 1983. Tämä on myös bändin ainoa esiintyminen Suomessa vuonna 2018.

Aivan keltanokkia eivät ole tapahtumassa esiintyvät kotimaisetkaan bändit: Tamperelainen Menticide toimi muutaman vuoden ajan 1990-luvun alussa ja heittää Speed Metal Partyssä ensimmäisen keikan sitten vuoden 1992. Niin ikään tamperelainen Dethrone aktivoituu juuri näitä bileitä varten. Bändihän oli aikanaan tuttu näky Speed Metal Parteissa. 30 vuoden takaa on tallentunut videomateriaaliakin yhtyeen esiintymisestä.

Eipä ole Prestigekään lavalle noussut aivan hiljattain, tarkemmin sanottuna yhdeksään vuoteen. Bändi on kuitenkin Facebook-sivuillaan julkaissut kuvia studiosessioista, joten olisiko jossain tulevaisuudessa luvassa myös uutta materiaalia. Yhtyeen keikkakunnon pääsee katsastamaan perjantaina Tullikamarin Klubilla.

Illan avaajana toimii illan suomalaisista esiintyjistä aktiivisimpana viime vuosina toiminut Dead Samaritan, joka julkaisi juuri uuden musiikkivideon tulevalta ”Shadows”-EP:ltään. Bändi aloittaa soittonsa jo klo 19.30, joten kannattaa olla paikalla ajoissa.

Ovet Klubille aukeavat klo 19.00 ja lippuja löytyy vielä Tiketistä.

Speed Metal Party Facebookissa

Kommentit