Qstock julkistaa 20 esiintyjää: joululiput myyntiin

Oululainen Qstock-festivaali valottaa ensi kesän ohjelmistoaan. Tässä vaiheessa julkistettavat ulkomaiset kiinnitykset ovat hard rockia ja glam metalia musiikissaan yhdistelevä Hardcore Superstar Ruotsista ja melodista vaihtoehtorockia soittava You Me At Six Englannista.

Kotimaisista kärkinimistä Qstockiin saapuu Suomen suvessa harvakseltaan keikkaileva The Rasmus, joka päätti viiden vuoden julkaisutauon ”Dark Matters” -uutuudellaan lokakuussa.

Räppiosastoa festivaalilla edustavat järkiään täysille saleille esiintyvä Gasellit ja Pyhimys, jonka alkuvuodesta julkaistavan ”Tapa poika” -levyn ennakkokuunteluilta Valkoisessa salissa Helsingissä myytiin loppuun alle minuutissa.

Uusia tuulia Suomen ja Euroopan metalliskeneen puhaltaa aiemmin Battle Beastissa vaikuttaneen Anton Kabasen uusi yhtye Beast In Black, jonka marraskuun alussa julkaistu esikoisalbumi ”Berseker” on saanut erinomaisen vastaanoton.

Ihan omanlaisen ohjelmanumeron tarjoilee kotimaisten kärkikoomikoiden yhteenliittymä The Comedians. Heitettyään ensin stand up -show’n laulusolisti Sami Hedberg, rumpali Niko Kivelä, kitaristi Jacke Björklund ja basisti Mika Eirtovaara soittavat muun muassa Elviksen, Rammsteinin ja Lady Gagan biiseistä koostuvan cover-setin.

Muita tulonsa Qstockiin varmistaneita esiintyjiä ovat Stam1na, Maj Karma, Amorphis, Von Hertzen Brothers, K-X-P, JVG, Elastinen, Anna Puu, Ellinoora, Jenni Vartiainen, Olavi Uusivirta, Michael Monroe ja Kaija Koo.

Kesän 2018 ohjelma alkaa olla jo erittäin hyvin hahmottunut. Tänä vuonna lähestymme joulukuun julkistuksia hieman eri kulmasta julkistamalla isomman erän artisteja jo tässä vaiheessa. Aiemmasta poiketen ensimmäiset pääesiintyjänimet tipahtelevat tammikuussa”, festivaalijohtaja Mikko Forstén toteaa.

Qstockin kysyttyjen joululippujen myynti alkaa tänään perjantaina 1. joulukuuta klo 9.00 ja jatkuu aina uudenvuodenaattoon saakka. 99 euron hintaisia kahden päivän lippuja voi ostaa Ticketmasterin myyntikanavilta kautta maan, myös R-Kioskien suoramyynnistä. Ticketmasterilla hintaan lisätään käsittelykulu. Ilman käsittelykulua lipun voi hankkia S-Etukortilla Oulun, Kempeleen, Kemin, Tornion ja Rovaniemen Prismoista sekä kauppakeskus Valkean Sokos Herkku Kioskista.

Samoin myyntiin tulevat VIP-alueelle oikeuttavat kahden päivän Exclusive-liput. Lisäksi useista Oulun alueen hotelleista on saatavilla lippu-majoituspaketteja, joita on saatavilla myös lahjakortteina. Tarkemmat lippu- ja majoitustiedot löytyvät festivaalin kotisivulta osoitteesta www.qstock.fi .

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 2​7​.-28.7.2018. Qstock on ollut loppuunmyyty jo viitenä kesänä peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma keräsi 32 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

Lue lisää aiheesta

Kobra and the Lotus julkaisi lyriikkavideon ”Hell On Earth” -kappaleestaan Kanadalainen hard rock -yhtye Kobra and the Lotus julkaisi "Hell On Eearth" -kappaleestaan lyriikkavideon. Kappale on bändin tuoreimmalta, toukokuussa...
Michael Monroe paljasti tulevaisuuden suunnitelmansa tuoreessa haastattelussa: siirtyy studioon maal... Michael Monroe 30th anniversary show, Kulttuuritalo, Helsinli, 20.10.2017 Kotimainen rockin legenda Michael Monroe aikoo siirtyä maaliskuussa stud...
Pikkujoulut astetta isommin ja näyttävämmin – Kerubi toi suomalaisen musiikin jätit Joensuun a... Kuva: Antti Pitkäjärvi Joensuussa sijaitseva Kerubi päätti järjestää pikkujoulubileet astetta näyttävämmin, tuomalla Joensuun areenalle maineikkaa...
Sadat soinnut Suomesta – Toimituksemme äänesti 100 kovinta suomalaista rock-/ metallikappalett... Rakkaat lukijat, vaikka sen itse sanonkin, silmienne edessä avautuu suorastaan nerokas lista. Lista, joka esittelee teille suomalaisen rockin ja m...