Vaihtoehtorokkia Bostonista – The Breeders saapuu ensi kertaa Suomeen

Yhdysvaltalaisbändi The Breeders lähtee kesällä Euroopan-kiertueelle, joka ulottuu myös Suomeen. Vuonna 1989 Bostonissa perustettu vaihtoehtorock-yhtye soittaa Helsingin Tavastia -klubilla tiistaina 26. kesäkuuta. Lipunmyynti alkaa Tiketissä torstaina 11. tammikuuta.

Alkujaan Pixiesin basisti-solisti Kim Dealin sekä Throwing Musesin perustajajäsen Tanya Donellyn luotsaama yhtye päätyi tauolle vuoden 1995 tienoilla, minkä jälkeen kokoonpanon on nähty toimivan periodiluonteisesti. The Breedersin viimeisin singlejulkaisu, ”Wait in the Car”, on toteutettu vuoden 1993 ”The Last Splash” -klasikkohitin ajoistakin tutulla jäsenistöllä, johon lukeutuvat myös alkuperäinen basisti Josephine Wiggs sekä vuodesta 1992 asti mukana nähty rumpali Jim Macpherson. Kyseessä on samalla kokoonpanon ensimmäinen julkaisu yli 20 vuoteen. Lisäksi bändiltä nähdään uusi pitkäsoitto, ”All Nerve”, joka ilmestyy 2. maaliskuuta.

Wait in the Car” -kappaleen musiikkivideo on katsottavissa alapuolelta:

Lähde: Yhtyeen kotisivut

Kommentit