Verta, Saatanaa, paskaa ja mustaa metallia – Steelchaos Nosturissa

Nifelheim

Ensilumi tuli tänä vuonna aikaisin jopa Etelä-Suomeen, mutta marraskuun toisena viikonloppuna siitä oli jäljellä enää muisto vain. Taivas ja maa olivat mustana, ja samaa mustuutta tarjoili Nosturissa järjestetty Steelchaos, kaksipäiväisen tapahtuman painottuen pääasiallisesti black metallin puolelle. Kuten niin useasti on käynyt Steelchaoksen, sekä myös sen ”isoveljen”, keväisin Hyvinkäällä järjestettävän Steelfestin, kanssa, jälleen kerran kattaus näytti niin mainiolta, että olihan myös toimittajanretkun pukeuduttava mustiin ja soluttauduttava joukkoon.

Perjantai:

Perjantai-illan avaajan roolissa toimi tapahtuman järjestäjänäkin toimivan Jani ”Blade” Laineen luotsaama yhtye Sawhill Sacrifice, joka julkaisi vastikään kolmannen täyspitkän albuminsa ”Pimeyteen ja Kuolemaan”. Albumi soi itse asiassa tällä hetkellä stereoissani taustalla ensimmäistä kertaa, ja näin kymmenen minuutin kuuntelulla voin kertoa sen hämmentävän melodisuudellaan, sillä yhtye on lisännyt runsaasti kosketinsoittimia sekä myös puhtaita lauluja aiemmin ehkä hiukan perusvarmaan black metalliinsa. Kuulostaa jopa siltä, että yhtye on löytänyt tälle albumille oman identiteettinsä, eikä täten huku enää tuhansien black metal -yhtyeiden harmaaseen massaan. Omalla tavallaan hämmentävä oli myös yhtyeen esiintyminen Steelchaoksessa, sillä näin levyä kuunnellessa ja keikkaa miettiessä, en osaa päättää kummasta nautin enemmän. Sawhill Sacrificen live-esiintyminen oli ikään kuin raaempi versio nykyisestä yhtyeestä, sen esiinnyttyä pelkistettynä ja ilman kosketinsoittimia. Yhtye toi lavalle vierailevan vokalistin, Vritrahnin (White Death), joka esitti lavalla myös jonkun sortin oletettavasti Raamatun häpäisyä, repimällä ja tahrimalla sitä verellä. Vrithranin vokaalit yhdistettynä yhtyeen oman laulajan, Thimnsin artikulointiin, toivat yhtyeen raaempaa puolta entistä enemmän esille. Se on sitten makuasia, haluaako pihvinsä puolikypsänä vai kypsänä. Itselläni se vaihtelee päivittäin, joten valitsen molemmat. Loistava keikka ja loistava levy.

Sawhill Sacrifice

Perjantai oli Steelchaoksessa hiukan ”rokkaavampi” päivä, sillä lauteille asteli useampikin yhtye, jonka musiikista sekä liveperformanssista rokahtavia vivahteita pelkän synkistelyn sijaan löytyy. Näistä ensimmäisenä esiintymisvuorossa oli kotimainen pitkän linjan black-/thrash-veteraaniyhtye Urn. Yhtye on niin ikään julkaissut muutama kuukausi sitten uusimman albuminsa ”The Burning” yhdeksän vuoden levytystauon jälkeen, mutta yhtyeen esiintyminen ei kuitenkaan keskittynyt pelkästään uuden albumin promoamiseen. Lyhyeen puolen tunnin settiin mahtui myös vanhoja helmiä, kuten yleisöä huudattanut ”Heavy as Hell”, ”Possessed by Satan” sekä ”Legions United”. Urnin kohdalla täytyy sanoa, että puolituntinen setti oli liian lyhyt. Juuri kun alkoi menojalkaa vipattaa, päätti yhtye jo settinsä uudelta levyltä poimitulla raidalla ”Celestial Light”. Jäin hetkeksi paikoilleni pohtimaan, miten yhtye huudettaisiin takaisin lavalle, jos se olisi illan pääesiintyjä, nyt kun siihen ei ollut mahdollisuutta. Olisiko se huuto suomalaisittain ”Urni, Urni, Urni” vai töksähtävä ”Urn, Urn, Urn”? Ehkäpä ”we want more” -huuto sopii yhtyeen kohdalla parhaiten, sitä lisää jäi tosiaan kaipaamaan.

Urn

Alun perin Yhdysvalloissa perustettu ja sittemmin saksalaistunut Crimson Moon oli itselleni perjantain kirjoittamaton kortti, eikä yhtyeen live-esiintyminen varsinaisesti innostanut tutustumaan siihen paremmin jatkossakaan. Ontto, tylsä, ujo ja vaisu olisivat ne adjektiivit, joilla keikkaa kuvailisin lyhyesti. Crimson Moon kärsi toki hiukan teknisistä ongelmista, rumpalin pedaalin hajottua ennen viimeistä kappaletta, ja tämän korjaamista saatiin tovi odottaa, mutta ei sekään kokonaan selitä sitä, ettei nyt oikein lähtenyt. Ehkä tämä on vaan niitä yhtyeitä, joita pitäisi ymmärtää ja kuunnella reilusti kotona ennen keikan katsomista? Ainakin vieressäni seisonut herrasmies noin neljän promillen humalassa näytti meinaan nauttivan keikasta täysin siemauksin, joten ei se kaikilta mennyt yhtä ohi, mitä itseltäni. Siitä en tiedä, että kumpi meistä muisti seuraavana päivänä keikasta enemmän.

Crimson Moon

Seuraavana vuorossa ollut alankomaalainen Heretic toi jälleen lavalle aimo annoksen rock’n rollia. Pitkän, yli 20-vuotisen uran tehnyt yhtye aloitti aikoinaan perinteisemmällä black metallilla, mutta nykyään yhtye poseeraa Misfits -tyylisissä bändikuvissa ja sekoittaa black metalliinsa runsaasti rockia ja punkkia. Oikeastaan black metallista yhtyeessä ei ole musiikillisesti jäljellä muuta kuin rippeet. Mutta väliäkö tuolla, itse ainakin nautin yhtyeen esiintymisestä suuresti. Huolimatta siitä, että tämänkään yhtyeen levyt eivät ole juuri soittimessa kotona pyörineet, ja tuskin tulevat pyörimään jatkossakaan. Livenä tätä ”black metal punkkia” oli sen sijaan hyvinkin viihdyttävä katsoa.

Heretic

Hiukan puoli yhdentoista jälkeen illalla oli itselleni perjantain kohokohdan vuoro, kun lavalle asteli itsensä K.K. Warslutin luotsaama legendaarinen Deströyer 666. Muut jäsenet yhtyeessä ovat suhteellisen tuoreita naamoja, ja itse asiassa rumpali Kev Desecrator aivan vastikään yhtyeeseen liittynyt, mutta kitaristi/vokalisti K.K. on ollut perustamassa yhtyettä vuonna 1994. Ja voi pojat millaisen setin yhtye vetikään. Vaikka homman nimi oli luonnollisesti black/thrash metal, niin itseeni ainakin keikalla vetosivat eniten muutama eeppisempi ralli, kuten tuoreelta viime vuonna julkaistulta ”Wildfire” -levyltä lohkaistu ”Hounds at Ya Back” sekä yksi yhtyeen hienoimpia kappaleita ikinä, ”Trialed by Fire”. Hiukan yllättäen yhtye lopetti settinsä Exciter -coveriin ”Heavy Metal Maniac”, joka sinällään oli hauska yhteensattuma, olihan Exciter esiintynyt ensimmäistä kertaa Suomessa vain pari viikkoa aikaisemmin Heavy Metal Cauldron -tapahtumassa. K.K. Warslutin poistuminen lavalta keikan päätteeksi alas hypäten ja kävellen muina miehinä Nosturin porraskäytävään, muun yhtyeen vielä soittaessa viimeisiä sointuja, oli hämmentävä, ja sitä jäi paikoilleen jähmettyen katsomaan minä sekä moni muu; sinne se vaan meni.

Deströyer 666

Sveitsiläisen Bölzerin peruttua loukkaantumisen vuoksi esiintymisensä Steelchaoksessa viime metreillä, saatiin sitä paikkaamaan pikahälytyksellä kulttiyhtye Archgoat, joka tuli nyt ensimmäistä kertaa todistettua livenä uuden rumpalinsa Goat Aggressorin kanssa. Täytyy myöntää, että itselleni Archgoatin esiintyminen oli illan toinen ohiveto, missä olin paikalla, mutta en läsnä. Ilman mitään hämminkiä yhtye kuitenkin esiintymisensä suoritti, ja hattua täytyy nostaa, että pääsivät paikalle todella lyhyellä varoitusajalla.

Archgoat

Kuuden yhtyeen esiintymisten jälkeen olivat aikataulut venyneet ihan minimaalisesti, mutta kuitenkin sen verran, että illan viimeinen esiintyjä, ruotsalainen Nifelheim, pääsi aloittamaan settinsä noin 20 minuuttia aikataulusta myöhässä. Itse odotus ei siis sinällään ollut pitkä, mutta koska kello lähestyi yhtä yöllä setin vasta käynnistyttyä, VR ei lähetä öisin junia kuin tunnin välein kotiin päin, ja lompakko kumisi tyhjyyttään (tämä tietysti, koska olin haalinut paikan päällä olevasta levymyynnistä itselleni taas runsaasti kotiinvietävää), jouduin jättämään Nifelheimin esiintymisen katsomisen reiluun puoleen tuntiin. Toki jo sinäkin aikana yhtyeeltä kuulemani tuoreemmat helmet, kuten ”Storm of the Reaper” ja ”Bestial Rites” sekä mehevät vanhemmat klassikot, kuten ”Unholy Death”, ”Sodomizer” ja ”Satanic Sacrifice”, saivat ihokarvat pystyyn. Kyllähän tuo osittain kaljuuntuva ja tuhat kiloa rautaa päällään kantava black/thrash-veteraani hommansa lavalla osaa.

Nifelheim

Lauantai:

Lauantain avaajana lavalla nähtiin jälleen kotimaista verta, kun suhteellisen tuore nimi kotimaisessa black metallissa, Malum, sai kunnian avata Steelchaoksen toisen päivän tarjonnan. En tiedä miksi yhtye on mennyt itseltäni aika pitkälti ohi, vaikka kaksi täyspitkääkin yhtyeeltä on näköjään jo julkaistuna. Asia täytyy korjata pikimmiten, sillä kyllähän tuota ainakin livenä ihan mieluusti kuunteli. Etenkin tuoreimman, tänä vuonna julkaistun kakkosalbumin nimikkokappale ”Night of the Luciferian Light” koukutti ihan näin livenä ja ensi kertaa kuultuna. Se täytyy valitettavasti todeta, että jos perjantaina moni oli tullut paikalle ajoissa katsomaan Sawhill Sacrificen esiintymistä, ei Malum silmämääräisesti arvioiden moista ryntäystä lauantain alkuun saanut aikaiseksi. Ehkä bändi on vielä monelle muullekin tuntematon, mutta suosittelen vahvasti katsastamaan.

Malum

Seuraavana vuorossa ollutta Havukruunua ja minua vaivaa joku mystinen kirous, sillä yhtyeen tänä vuonna julkaistu kakkosalbumi ”Kelle Surut Soi” on tällä hetkellä postissa matkalla Saksast levyhyllyihini kolmannella yrityksellä. Jos Saatana vihdoin suo, saan sen loppuviikosta postista käydä hakemassa noin puolen vuoden odottelun jälkeen. Kylläpä muuten suoraan sanottuna vitutti huomata, että ko. levyä olisi ollut myös Nosturissa myynnissä. Mutta mennäänpä henkilökohtaisuuksista itse asiaan ja yhtyeen esiintymiseen. Jos ymmärsin oikein, oli yhtyeen live-esiintyminen sille ensimmäinen kerta tai ainakaan se ei ole liiemmin keikkalavoja kuluttanut aiemmin, ja täytyy sanoa, että hiukan se myös suorituksessa näkyi. Etenkin kitaristi/laulaja Stefanin suorituksessa nopeammissa ralleissa, joissa laulaminen ja kitaran soittaminen yhtä aikaa näytti vielä vähän haasteelliselta. Uskon kuitenkin, että keikkarutiinin karttuessa tämäkin osio alkaa sujua paremmin, eikä yhtyeen veto Steelchaoksessa mikään huono kuitenkaan ollut, päinvastoin! Jos yhtyeen eeppistä pakanametallia hiukan uskaltaa verrata toiseen kotimaiseen, Moonsorrowiin, niin veikkaisinpa, että Havukruunu tulee vielä lähitulevaisuudessa saavuttamaan suosiossa jopa saman tason.

Havukruunu

Kotimaisin voimin jatkettiin edelleen, eikä seuraavana lavalle astellut AntimateriA sekään ole vielä mikään järin kulunut nimi keikkalavoilla. Onhan yhtyekin tosin vasta muutaman vuoden ikäinen ja julkaissut debyyttialbuminsa ”Valo Aikojen Takaa” vasta myöhään viime vuoden lopulla. Yhtyeen keikka loi alkumetreillä hiukan ristiriitaisen tunnelman. Edellä mainittu albumihan on yksi viime vuosien kotimaisten black metal -albumien parhaita, jota kuunnellessa voi oikeasti vaipua toisiin ulottuvuuksiin. Ihan samankaltaisesta tunnelmasta en sen sijaan livenä saanut ihan alusta asti kiinni, mutta tämä saattoi toki johtua omista velvollisuuksistani myös tapahtuman valokuvaamisen suhteen. En päässyt heti ensi kappaleista rauhoittumaan AntimateriAn suhteellisen tasaisesti soljuvan musiikin tahdissa. Sen sijaan katselin yhtyeen todella eleetöntä esitystä ensin hiukan jopa tylsistyneenä ja vaivaantuneena, kunnes oma suosikkikappaleeni yhtyeen ainokaiselta albumilta, ”Kun aukeaa mysteerit kuoleman”, rävähti soimaan. Tästä eteen päin katselinkin keikkaa ihan uusin silmin, pyörien ajatuksen tasolla toisessa todellisuudessa, poissa tästä maailmasta, johon valitettavasti keikan päättymisen jälkeen palasin.

Antimateria

AntimateriAn jälkeen Nosturin lavan valloitti Ride For Revenge/ Bizarre Uproar -yhteisesiintyminen, joka on jo tätä kirjoitettaessa päätynyt ihan iltapäivälehtiin asti. Jos joku ei asiasta vielä ole lukenut, niin kakkaahan siellä heiteltiin yleisöön asti. Sanotaanko nyt näin lyhyesti ja kauniisti, etten ollut näkemässä tätä ”kakkakepposta”, sillä itselleni riitti jo noin puolet tähän spektaakkeliin varatusta soittoajasta. Jo sinä aikana näin ihan tarpeeksi, mm. rotan silpomista, virtsaamista yhden naisesiintyjän päälle ja taidettiinpa sitä rottaa hieroa kyseisen naisen sukuelimeenkin. Yhtä kaikki, en paheksu esitystä millään lailla, totean vain, että ei ollut minun juttuni. Ja kun esityksen musiikki, jota lienee oikeutettua ihan simppelisti noiseksi kutsua, ei sekään hivellyt korvanystyröitäni, joten katsoin parhaimmaksi poistua hetkeksi raikkaampaan ilmaan.

Ride For Revenge/ Bizarre Uproar

Sinänsä huvittavaa oli se, että kuulin tästä kakkaepisodista vasta seuraavana päivänä, mutta seuraavan esiintyjän, ruotsalaisen death metal -jyrä Entrailsin astellessa lavalle ja itseni siirtyessä lavan eteen kamerani kanssa, nyrpistelin nenääni, koska oletin jonkun valokuvaajakollegan vieressäni haisevan helvetin pahalta. Vaan taisikin olla ihan ehta paska mikä siellä haisi. Entrails ei sen sijaan haissut, mutta ei se liiemmin säväyttänytkään. Yhtye oli itselleni lauantain osalta kirjoittamaton kortti, ja sellaiseksi se taitaa jäädä jatkossakin. Ihan perus ruotsalainen death metal ei vaan ole oma juttuni, ainakaan silloin kun se on liian perus. Keikan loppupuolella lavalla vieraili kahden kappaleen ajan Sadistik Forest -laulaja Markus Makkonen, mutta eipä sekään esitykseen mitään säväyttävää tuonut.

Entrails

Sitten olikin vuorossa itselleni koko kaksipäiväisen spektaakkelin huipentuma, kun lavalle astelivat vuoron perään ne kaksi odotetuinta yhtyettä, joista ensimmäisenä vuoron sai saksalainen Darkened Nocturn Slaughtercult tai kuten eräs toimittajakollegani ehkä muutaman oluen ottaneena totesi: se pitkä nimi. Vuodesta 1997 asti aktiivisena olleen yhtyeen ehkäpä suurimpana vetovoimana toimii sen keulahahmo Onielar, joka on yksi vakuuttavimpia naispuolisia laulajia black metallissa kautta aikojen. Valkoisiin pukeutunut neitokainen pitkine vaaleine hiuksineen valloittikin sydämeni heti konsertin alkumetreillä sylkien verta päälleni – siitähän me miehet tykkäämme. Ja kyllähän yhtyeen esitystä kelpasi muutenkin katsella ja kuunnella, vaikka onhan se niin, että ilman Onielaria se tuskin olisi keskitason black metallia kummempaa. Tuo mystinen neito väkevällä äänellään tuo siihen juuri kaivatun lisämausteen.

Darkened Nocturn Slaughtercult

Kello löi jo 01:00 ja aikataulut olivat venyneet puolisen tuntia, kun edessä oli grande finale, tapahtuman suuri huipentuma, tsekkiläisen legendaarisen Master’s Hammerin ensiesiintyminen Suomessa. Yhtyehän on perustettu alun perin jo 30 vuotta sitten, mutta keikkoja kotimaansa ulkopuolella se ei ole liiemmälti tehnyt, tiedä sitten syytä. Mutta nyt loppuunmyydyn Nosturin yleisö – tai ainakin he jotka vielä tolpillaan olivat – saivat kokea liki puolitoistatuntisen setin ehtaa tsekkiläistä okkultismia. Yhtyeen tavaramerkkiin on alkuajoista asti kuulunut patarumpujen käyttö normaalien rumpujen lisäksi, ja tälläkin kertaa lavalla nähtiin molemmat. Lavalla nähtiin myös kaksi hyvin vähäpukeista naista vuohipäähineineen, mutta silmänruoasta huolimatta keskittyminen olennaisempaan, eli itsensä Franta Štormin luotsaaman yhtyeen saumattomaan yhteissoittoon oli tärkeämpää. Olisi tietysti mukava päteä tässä kohdassa ja listata yhtyeen koko settilista keikalta, mutta kun yhtyeen lyriikat sekä myös kappaleiden nimet ovat tsekiksi, niin kuka perkele niitä muistaa. Se nyt voidaan varmaksi sanoa, että ainakin legendaariselta vuoden 1991 debyyttialbumilta kuultiin kappaleet ”Pád modly” sekä ”Jáma pekel”. Ja se nyt on ainakin varmaa, että ”mestarin leka” paukutti tämänvuotiselle Steelchaokselle huikean lopetuksen.

Master’s Hammer

Kuten tuossa tuli jo aiemmin todettua, oli Steelchaos tänä vuonna loppuunmyyty, enkä ihmettele yhtään. Tapahtuman järjestäjätaho on jo kannuksensa ansainnut järjestäessään jo perinteeksi muodostunutta Steelfestiä alkukesästä Hyvinkäällä, ja tätä kautta kaikki varmasti tietävät, että järjestelyt näissä tapahtumissa toimivat aina moitteettomasti, eikä moitittavaa niistä löydy tälläkään kertaa. Toki Nosturi käy loppuunmyytynä sen kahdeksan tunnin paikallaolon aikana hiukan jopa henkisesti ahtaaksi paikaksi, mutta siihen nyt ei voi tietenkään millään tavalla vaikuttaa. Loppupeleissä kaikki myös tietävät sen, että tämänkaltaisen musiikin ystävät ovat valtaosa niin leppoisaa porukkaa, että pienestä tungoksesta huolimatta mitään rikkinäisiä lasituoppeja suurempaa häiriötä harvemmin syntyy.

Kun ei ole mitään kritisoitavaa, niin lopetetaan tältä erää tähän ja todetaan, että kiitos Steelchaos, nähdään toukokuussa Hyvinkäällä Steelfestien merkeissä!

Teksti ja kuvat: Riku Mäkinen

Lue lisää aiheesta

Watain ja Deströyer 666 vahvistamaan Steelfestin ohjelmistoa Watain Hyvinkäällä toukokuun 18.-19. päivä järjestettävä Steelfest Open Air on julkaissut 7 uutta esiintyjää Facebook-sivunsa kautta. Uusien kiinn...
Black metal -pioneeri Master’s Hammer studioon nauhoittamaan uutta albumia Tsekkiläinen jo 30 vuotta kokeellisen black metalin parissa operoinut Master's Hammer on siirtynyt studioon. Honza Kapák on aloittanut rumpujen nauhoi...
Black/thrashin kulttinimi Gospel of the Horns ensi vuoden Heavy Metal Cauldroniin Australialainen, black/thrashia jo vuodesta 1993 paahtanut Gospel of the Horns saapuu ensi vuonna Helsinkiin. Yhtye esiintyy lokakuun 26.-27. päivä jä...
Äärimetallia Nosturiin tuonut SteelChaos saa jatkoa ensi vuonna Helsingissä marraskuun 10.-11. päivä järjestetty SteelChaos saa jatkoa ensi vuonna. Äärimetaliin keskittyvä tapahtuma palaa Nosturiin 9.-10.11.2018. E...