Viikon 22/2017 parhaat biisit – mukana mm. Santa Cruz, Jyrki 69, Municipal Waste ja For The Imperium

Tässä jutussa esittelen omia poimintojani viikon aikana julkaistuista hyvistä ja ei-niin-hyvistä kappaleista sekä kerron omia mietteitäni niistä. Luonnollisesti kaikkia viikon aikana julkaistuja kappaleita ei tällä listalla ole, vaan nostan esille muutamia omia valintojani.

Hyvät

Chon – Waterslide

Hyväntuulisen instruprogen ilopilleri Chon tarjoaa jälleen vahvaa matikkarockin sävytteistä jyystöä tuoreella kappaleellaan. Varsin iloinen musiikillinen tasohyppely sopisi loistavasti aurinkoisen videopelin taustalle tai vaikka lämpimään kesäiltaan. Moderniksi funkiksikin luonnehdittavalle tyylille ominaisesti kitarat ovat sopivan rapeita ja kirkkaita ja rumpali paiskoo menemään energisesti mutta sopivalla volyymilla ja taipuisalla otteella. Erityishuomiota on annettava todella tyylikkäille bassokuvioille, jotka lähentelevät hieman Thundercat-tyylistä fuusio-irrottelua.

Santa Cruz – River Phoenix

Traagisesti kuolleelle legendaariselle näyttelijälle River Phoenixille kunniaa tekevä otsikko ei välttämättä kerro kappaleesta paljoa, mutta kyseessä on kuitenkin oikein kelpo ralli. Rockia ja rollia löytyy niin säkeistöistä, jotka rullaavat eteenpäin jämäköillä kitaroilla kuin myös soolosta, jonka groove on jo liki puhdasta modernia metallia vaikkapa Disturbedin tyyliin. Kasarille kumarretaan myös intron talk box -efektillä, joka kuitenkin tuntuu todella irralliselta tempulta vain kerran käytettynä. Kun kertosäe isketään pöytään, se kuulostaa hieman irralliselta itse muusta kappaleesta. Kappale on kuitenkin itsessään tyylikäs ja malliesimerkki genressään.

Dö – Astral Death

Timanttiporan lailla kalloon pureutuva pörinä on kuin kosmista migreeniä. taitaa huuruisen ja pölyisen doom metallin, joka ei ammenna niinkään mistään sävelasteikosta vaan puhtaasti Richterin asteikosta kolossaalisella mannerlaattojen liikettä apinoivalla ryminällään. Jos haluat kotimaista metallia, joka pistää lahkeet tutisemaan ilman suurempaa äänentoistosysteemiä, ota tästä koppi.

FTI – New Waves

For The Imperiumin transitio elektroniseen tyyliin on yksi vähiten puhutuista mutta selvästi mielestäni huomionarvoisimmista ilmiöistä tänä vuonna suomalaisessa musiikissa. Olen aina ollut ylpeä matikkametallista ammentavasta bändistä, joka on ollut omaperäinen piristys Suomen metalliskenessä esimerkiksi Khroman ohella. Tyylilajin vaihto on ymmärrettävää vaikkakin mielestäni surullista, sillä For The Imperiumin tyylisiä bändejä ei ole tässä maassa mitenkään liikaa. Sen lisäksi ensimmäinen tyylinäyte “We Cannot Face It” oli mielestäni huti. On kuitenkin muistettava, että bändi on vasta nousemassa satulaan uuden tyylinsä kanssa. Niinpä on piristävää kuulla, että uusi Paramoren kanssa samoista lähteistä ammentava kappale “New Waves” on jo huomattavasti parempi yritys. Erittäin tanssittava retroilu toimii hyvin, mutta läsnä on kuitenkin vielä tiettyä arkuutta ja jopa vaivaantuneisuutta. Valitettavasti laulaja Hakim Hietikon ääni ei tässäkään kappaleessa toimi ollenkaan ja mies kuulostaa olevan hieman hakoteillä. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, miten bändin uusi soundi toimii tulevaisuudessa.

Stormic – Horrors of Today

Nyt on modernia ja tiukkaa metallia täältä Suomesta. Soundit ovat hyvät, ja itse sävellyksessä on hyvin niin dynamiikkaa kuin polveilevuuttakin. Kertosäkeen puhtaasta laulusta hieman plussaa, sillä moni unohtaa melodian tärkeyden tällaisessa tyylissä. Fear Factoryn tyylistä new wave of American heavy metalia sisältävällä kappaleella on myös hieno video, ja bändillä on hyvä visuaalinen ilme.

Broken Hope – The Carrion Eaters

Klassinen death metal elää ja voi hyvin vielä näinäkin päivinä, jolloin brutaali musiikki on varmasti jo päivittäistä ruisleipää metallifanien pöydässä. Tämä kappale pistää kuitenkin väliin raakaa (ihmis)lihaa karvaisella ja järeällä kourallaan. Kappaleen edetessä pistetään tasaisesti painopakkaan aina +20kg lisää rautaa, ja juuri kun kuulijaparka uskoo, että meno ei voi enää raskaammaksi mennä, yllättää Broken Hope hampaat irveeseen pakottavalla moukaroinnillaan.

Rage – Blackened Karma

Legendaarinen metalliyhtye Rage tarjoilee perusmetallia, joka ei tässä tapauksessa ole negatiivinen asia. Tyylikkäitä riffejä, kovaa asennetta ja törkeän kovia melodioita sisältävä kappale olisi voinut ihan hyvin ilmestyä 80-luvulla. Joissakin kappaleen melodioissa ja riffeissä on Iron Maidenin “Brave New World” -levyn tyyliä. Kertosäe on todella tyylikäs ja mahtipontinen – selkeä osoitus bändin taidokkuudesta tehdä toimivaa metallia kaikkien vuosien jälkeen.

Municipal Waste – Slime And Punishment

Crossoverin ystäville on tarjolla uutta Municipal Wastea. Kyseinen poppoo on jo pitkään oksentanut raskasta hardcore punkin katkuista thrashiaan tavalla, joka on kantanut hedelmää vielä moderneissakin yhtyeissä kuten Foreseen ja Power Trip. Kesyyntymistä ei ole havaittavissa, vaikka kappale kulkeekin suhteellisen keskitempoisesti.

Jyrki 69 – Last Halloween

Helsingin vampyyriruhtinas Jyrki 69 metsästää yössä nyt soolona ilman The 69 Eyesia, mutta itse musiikissa se ei juuri kuulu. Mies on uskollinen kauhutematiikalle sekä goottirockille niin visuaalisessa ilmeessä kuin 80-luvun kauhuelokuvien soundtrackeilta inspiraatiota hakevissa syntikkakuvioissakin. Sanoituksissa ei mitään diippiä tai pelottavaa ole, vaan ne ovat niin peruskuvastoa kuin vain voi olla ja vailla selkeää tarinaa. Bassorumpu puskee todella kumisevana lävitse, ja kompressoinnissa tuntuu tapahtuneen jotain ikävää. Muutenkin soundeissa on hieman toivomisen varaa, mutta toisaalta se pelaa hyvin tietynlaiseen estetiikkaan, jota Jyrki tuntuu hakevan. Ääniefektit lisäävät juustoisuutta vielä entisestään. Normaalisti pistäisin tämän kappaleen ei niin hyvien joukkoon, mutta kenties oma persouteni kauhutematiikalle sekä juustoisuudelle antaa nyt periksi hieman.

Pristine – Sophia

”Sophia” on kappale, jossa on tuttua ja lämmintä psykedeliaa 60- ja 70-luvun musiikista. Hammond-urut toimivat hyvin, vokalistilla on hyvä ääni, ja grooveakin on. Erityisesti alkupuoliskossa kitaroissa ja bassoissa on liki Rhodes-tyylistä säröä ja funkkia, mikä on mielenkiintoinen tekstuuri. Loppua kohden lähdetäänkin sitten tripille, joka toimii hyvin.

Ei niin hyvät

Next To None – The Apple

Legendaarisen Mike Portnoyn poika Max Portnoy jatkaa selvästi isänsä jalanjäljissä taidokkaana rumpalina, eikä asiaa suinkaan peitellä; kappaleen introksi on laitettu pojan kannujen paiskontaa eikä muussakaan kappaleessa mennä ollenkaan peruskompin voimin. Siinä missä bändin ensimmäinen albumi “A Light In The Dark” kuulosti odotettavasti Dream Theaterin ja metalcoren yhdistelmältä, on bändi “The Applella” löytänyt djentin kiehtovan maailman. Pakkaa sekoittaa myös hieman mauttomat skrätsäykset introssa sekä väliosan puhelaulu, jotka asettavat hieman nu metalin kahtia jakavaa varjoa kappaleen ylle. Homma olisi sinällään ihan toimivaa, mutta jotenkin kappale tuntuu kaoottiselta tavalla, joka ei suinkaan imartele haettua tyyliä. Maxin rumpalointi sopii enemmän tyypilliseen progemetalliin kuin groovaavaan moderniin versioon genrestä. Riffit ovat potentiaalisia mutta selvästi vielä puhtaan hakuammunnan tulosta ja jäljittelyä. Ja mikä näitä soundeja vaivaa? Luulisi, että Mike Portnoyn pojan bändille saataisiin siedettävämmät soundit eikä tällaista peltipurkkien sisällä äänitettyä ryminää. Suunta on kuitenkin bändillä selvästi modernimpaan päin, ja potentiaalia on muun muassa melodisessa kertosäkeessä, joka on kappaleen parasta antia.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=usnsetwZsxc&feature=youtu.be

Cold Black – Circles

Tanskalainen pop-metal-retkue Cold Black kuulostaa uudella kappaleellaan siltä kuin Chester Bennington laulaisi Bring Me The Horizonissa. Soundit ovat hyvät ja itse kappale on yhtenäinen, melodinen sekä sopivan raskas. Sen ongelmaksi muodostuu kuitenkin liika puhtoisuus. Ihan niin kuin sen ääniaallot olisi desinfioitu kahdesti ja studiossa olisi varmistettu, että kappaleesta ei löydy mitään liian omaperäistä tai kiinnostavaa. On kuitenkin sanottava, että ne ketkä tyylistä pitävät varmasti myös löytävät kodin tälle kappaleelle omalta soittolistaltaan.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=8PidXfb0EqI

Then Comes The Silence – The Dead Cry For No One

Post-punkkia voi tehdä todella tyylikkäästi tai vähemmän tyylikkäästi. Ikävä kyllä näiden ruotsalaisten uusi kappale vajoaa jälkimmäiseen kategoriaan. Kappale kyllä kuulostaa selvästi genrensä tuotokselta mutta ilman sen lumoavuutta, kieroa tanssittavuutta ja hypnoottisuutta tai kolkon kylmiä soundeja. Kappaleen soundit ovat asteen verran liian lämpimiä eikä kappaleessa ole läsnä bassokitaraa melkein ollenkaan, joka usein toimii ajavana voimana genren kappaleissa. Kappaleen diskokomppi on hyvä, mutta se kaipaa ympärilleen bassoa sekä toimivaa rytmikitarointia, jota ei ikävä kyllä kappaleessa ole.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=HhpiPB_C7gk

Lue lisää aiheesta

Kaaosklubi aloittaa toimintansa syyskuussa Bar Loosessa: tavoitteena esitellä uusia lupauksia niin r... Uusi livetapahtuma Kaaosklubi aloittaa toimintansa 14.9! Kaaosklubi on uusi tapahtumailta, joka järjestetään Helsingin Bar Loosessa kerran kuukaud...
Viikon 33/2017 parhaat biisit – mukana mm. Ensiferum, The Haunted, Wöyh! ja Cannabis Corpse Tässä jutussa esittelen omia poimintojani viikon aikana julkaistuista hyvistä ja ei-niin-hyvistä kappaleista sekä kerron omia mietteitäni niistä. ...
Jyrki 69:n sooloalbumilta kuunneltavissa kappale nimeltä ”Happy Birthday” Jyrki 69 The 69 Eyesin laulaja Jyrki 69 on julkaissut "Helsinki Vampire" -sooloalbumiltaan kuunneltavaksi kappaleen nimeltä "Happy Birthday". The ...
Tahtia ei hidasteta – Näytössä teutoniyhtye Ragen uusin kokopitkä ”Seasons of the Black&... Täytyy kyllä heti todeta, että saksalainen teutoniyhtye Rage osaa yllättää tänä vuonna täysin. Jokunen vuosi sitten bändin pääpiru Peavy Wagner ilmoit...