Brutaali Torture Killer, tunnelmoiva Shape Of Despair ja legendaarinen Tormentor – Steelfest-raportti osa 3/3

Vuoden 2026 festarikesä avattiin tänäkin vuonna Hyvinkäällä, kun 14.-16. toukokuuta vanhalle Villatehtaalle Steelfest Open Airiin kerääntyi joukko mustiin pukeutuneita äärimetallin ystäviä.Ensimmäinen festivaalipäivä oli vahvasti war metal -painotteinen Holocauston ja Revengen käskyttäessä festivaalikansaa, kun taas toinen päivä sisälsi Deathchainin ja Severothin upeiden keikkojen lisäksi ihmistungosta Forteressen ja Beheritin keikoilla. Sen sijaan loppuunmyyty lauantai vaikuttaa ennakkoon tarjontansa puolesta näiden festareiden ehdottomasti eeppisimmältä päivältä, sillä tiedossa on brutaalia death metalia Torture Killeriltä, korvien leputusta Shape Of Despairin parissa sekä kirsikkana kakun päällä Attila Csiharin luotsaama legendaarinen Tormentor.

Viimeisen Steelfest-päivän ulkolavalla aloittanut ruotsalainen death metal -jyrä Demonical oli itselleni yksi päivän odotetuimmista keikoista. Tosin yhtyeen varsin aikainen soittoaika ihmetytti kovasti, sillä yleensä ensimmäiset slotit on varattu hieman pienemmän profiilin yhtyeille – mitä siis hajonneen Centinexin raunoille perustettu Demonical ei ainakaan omasta mielestäni ole. Aikaisen esiintymisajankohdan vuoksi yleisöäkin oli yllättävän vähän. Tästä huolimatta Demonical tarjosi kunnon keikan meille harvoille paikalle saapuneille. 

Ulkolavalta raikuivat “We Conquer the Throne”, “Välkommen Undergång” ja Entombedin L-G Petroville omistettu “Fallen Mountain”. Setin viimeiseksi kappaleeksi oli valittu Ramones-cover “Somebody Put Something In My Drink”, mikä oli varsin erikoinen ratkaisu – olettaisi, että omistakin biiseistä olisi riittänyt valinnanvaraa. Ja koska kyse on kuitenkin ruotsalaisista, niin outrona tietenkin oli Abbaa. Demonical tarjosi hyvällä tavalla brutaalin aloituksen tälle viimeiselle festivaalipäivälle. 

Viikkoa ennen festivaalin alkua Famulus Ab Satanas joutui peruuttamaan esiintymisensä, mutta tilalle pestattu Nocturnal Sorcery ei todellakaan jättänyt kylmäksi. Vuonna 2011 perustettu kotimainen yhtye tarjosi tiukkaa ja ilkeää black metalia, mikä sopi erittäin hyvin Demonicalin death metal -mättäyksen jälkeen. Nocturnal Sorcery toimi loistavana korvaajana Famulus Ab Satanasille. 

Ulkolavalla jatkettiin vauhdikkaamman thrash-black metalin merkeissä, kun lavan valloitti mikkeliläinen Morgal. Yhtye on julkaisemassa kesäkuussa toista pitkäsoittoaan “The Seventh Circle”, jolta helmikuussa julkaistiin maistiainen “Stormchaser”. Kyseinen kappale potki livevetona varsin hyvin. Muutenkin Morgal veti todella energisen keikan, ja välillä yhtyeen vauhti tuntui vain kiihtyvän entisestään. 

Rituaaleja, erikoissettejä ja black metalin kirjo

Morgalin tarjoilemasta vauhdin huumasta siirryttiin mystisempään tunnelmaan, kun sisälavalla aloitteli Bezmir. Edellisenä päivänä uskomattoman keikan Severoth-yhtyeensä kanssa vetänyt Severoth valloitti myös viimeisenä festivaalipäivänä sisälavan – tällä kertaa Bezmirin kanssa. Käsittääkseni kyseessä oli yhtyeen ensimmäinen keikka ikinä, mikä tekikin tästä kokemuksesta entistäkin erityisemmän. Jos Bezmiria vertaa Severothiin tai viime vuonna Steelfestissä nähtyyn Severothin toiseen yhtyeeseen Morokiin, on se selkeästi rituaalisempi tapaus. Yhtye esiintyi sankan savun keskellä kaavut päällä, ja välillä Severoth luki kirjasta kuin jonkinlaista seremoniallista tekstiä.

Musiikillisesti Bezmir edustaa moniulotteisempaa black metalia, joka välitti paikoin jopa avaruudellisia viboja, mistä osa meni välillä hieman yli hilseen. Siinä missä Morok nojaa raaempaan black metal -ilmaisuun ja Severoth puolestaan atmosfäärisempään black metaliin, Bezmir liikkuu selvästi abstraktimmassa ja seremoniallisemmassa maailmassa. Olisi muuten aika kova veto, jos ensi vuoden Steelfestissä nähtäisiin Severothin kaikki kolme projektia: Severoth, Morok ja Bezmir.

Ulkolavalla jatkettiin black metalin parissa, kun synkkyyttä aurinkoiseen lauantaipäivään toi ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva hollantilainen Cirith Gorgor. Yhtye tarjoili erikoissetin, sillä mukana oli nykyisen vokalistin Ronargin rinnalla alkuperäinen laulaja Nimroth, joka keikan loppupuolella hemmotteli yleisöä Cirith Gorgorin alkupään tuotannon materiaalilla. Vaikka Ronarg vetikin uskottavan keikan, Nimrothin saapuminen lavalle toi täysin uudenlaista energiaa. Herrojen yhdessä esittämä “The Declaration of Our Neverending War” oli kuin hunajaa korville. Uudemmasta materiaalista “Manifestation of Evil” toimi loistavasti, mutta kyllä Nimrothin vetämät “Darkness Returns” ja “A Twilight Serenade” vetivät tässä vertailussa selkeästi pidemmän korren. 

Jos edellisenä päivänä Thy Antichrist pisti kunnon show’n pystyyn, viimeisenä päivänä kruunu siirtyi amerikkalaiselle Imperial Crystalline Entombmentille eli kavereiden kesken I.C.E.:lle. Kuten varmasti nimen lyhenteestä voi päätellä, yhtyeen tematiikka pyörii vahvasti jään ympärillä, mikä oli selkeästi nähtävissä myös lavalla. Yhtyeen jäsenet olivat pukeutuneet valkoisiin kaapuihin ja maskeihin, ja laulajalla oli jääpuikkoa muistuttava keppi kädessään sekä jopa valkoinen mikrofonijohto. Lisäksi sinertävä valaistus korosti lavan kylmää tunnelmaa. Yhtyeen soittokin viittasi todella vahvasti skandinaavisiin soundeihin. Viihdyttävän esityksen vetäneen I.C.E.:n jäätematiikka eskaloitui etenkin keikan lopussa, kun lumikone toi yllätystalven yleisöön. Jos mahdollisuus nähdä tämä pakkasukkojen muodostama yhtye uudestaan joskus tulee, kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa!

Itselleni yksi koko festivaalin odotetuimmista bändeistä oli ehdottomasti kotimainen Torture Killer. Heti lavalle astuessaan yhtye meni suoraan itse asiaan ja käynnisti keikkansa “I Bathe In Your Bloodilla”, jonka jälkeen kuultiin “Phobia”. Toki myös saatiin todistaa klassikoita, kuten “Forever Dead” ja “Multiple Counts of Murder”, mutta eipä heillä taida olla keikkaa, jolla näitä ei soitettaisi. Torture Killer todisti jälleen kerran, ettei heidän tarvitse esittää mitään, vaan voivat toimittaa brutaalia death metalia sitä janoaville – ja tekevät sen aivan perkeleen hyvin. 

Torture Killerin tarjoaman päivän kovimman keikan jälkeen sisälavalla oli tiedossa kanadalaisen Ifernachin tarjoamaa black metalia. Viimeksi vuonna 2024 Steelfestissä esiintynyt Finian Patraicin yhden miehen projekti tarjoili setissään myös toisen yhtyeensä Moosegutin kappaleita. Valitettavasti kuitenkin uskomattoman Torture Killerin jälkimainingeissa Ifernachin esitys jäi vähän kädenlämpöiseksi, vaikkakin keikka parani selkeästi loppua kohden. 

Illan tunnelma tiivistyy…

Ulkolavalla puolestaan nähtiin jälleen harvinaisempi vieras, kun kolumbialainen Erzebet julisti black metalin sanomaa. Yhtyeen esiintyminen toi mieleen edellisen päivän Surrender Of Divinityn, mutta Erzebetin materiaali erottui edukseen monipuolisuudellaan – pelkän jynttäyksen sijaan tarjolla oli enemmän sävyjä ja nyansseja, vaikkakin aggressiivisuus oli edellä mainitun thaimaalaisyhtyeen kanssa samalla tasolla. Lavalla nähtiin myös erikoisempia yksityiskohtia, kun kitaristi piteli soitintaan niin korkealla, että vastaavaa ei ole aiemmin tullut black metal -keikalla vastaan. Lisäksi katse kiinnittyi erityisesti laulaja-kitaristi Nosferatu Dark Mooniin, jonka ilmeikäs esiintyminen – paikoin jopa irvokkaaksi yltyneet kieliliikkeet – toi settiin omanlaisensa, hieman häiritsevän mutta samalla viihdyttävän sävyn. 

Vauhdikkaan Erzebetin esityksen jälkeen oli aika hetkeksi pysähtyä tunnelmoimaan, kun sisälavalla aloitteli kotimainen pitkän linjan funeral doom metal -yhtye Shape Of Despair. Ennakkoon katsoin hieman kauhulla, että viimeisenä päivänä tähän aikaan olisi tarjolla funeral doomia, mikä suurella todennäköisyydellä johtaisi välittömään väsymykseen – mutta näin ei onneksi käynyt. Kun on koko päivän kuunnellut blast beatien pauketta, rauhallisempi tahti sopi tähän hetkeen oikeastaan mainiosti. Shape Of Despair loi sisälavalle uskomattoman tunnelman, ja Natalia Koskisen ja Henri Koivulan äänet soivat upeasti yhteen. Harmillisesti yleisöä vaikutti kuitenkin olevan paikalla varsin vähän. 

Tummat pilvet kerääntyivät ulkolavan ylle, kun seuraavaksi lavalle astui yksi kotimaan kovimmista black metal -yhtyeistä Warmoon Lord, joka toimitti viime vuoden Steelfestissä sisälavalla korkealuokkaisen keikan. Luonnollisesti odotukset myös tämän vuoden osalta olivat äärimmäisen korkealla, mutta Warmoon Lord onnistui ylittämään ne täysin. Keikalla kuultiin viime vuoden puolella julkaistulta “Sacrosanct Demonopathy” -albumiltaan muun muassa “Invoking the Retribution Eidolon”, “A Hungering Yoke” ja “Tartaros Offering”, jotka soivat varsin ilkeästi Hyvinkään pimenevässä illassa. 

Valitettavasti peruutuksilta ei tänäkään vuonna vältytty. Ruotsalainen Lifelover perui keikkansa juuri ennen esiintymistä, eikä yhtye ole tätä raporttia kirjoitettaessa vielä kommentoinut peruutustaan sen enempää.  

Lauantain festivaalipäivän päätti vuonna 2017 uudelleen aktivoitunut unkarilainen Tormentor. “Tormentor I” -kappaleella käyntiin lähtenyt keikka toimi jälleen todisteena siitä, miksi Attila Csihar on ansainnut paikkansa yhtenä äärimetallin eturivin nokkamiehistä. Herra veti keikan läpi sellaisella energialla, että heikompia voisi hirvittää, ja ääniala oli jotain aivan uskomatonta: vaivatta lähtivät möreät murinat, korkeat kiljumiset kuin kurkkukorinatkin. Tähän on hyvä päättää Steelfest 2026. 

Kaiken kaikkiaan Steelfest oli jälleen kerran varsin onnistunut festivaali. Vaikka osa esiintyneistä bändeistä olikin itselleni entuudestaan tuntemattomia, tälläkin kertaa mukaan tarttui monta hyvää bändiä, joiden keikkoja tulee fiilisteltyä vielä myöhemminkin. Järjestelyt toimivat mielestäni hyvin, eikä mitään mutinan aihetta löytynyt. Lifeloverin peruuntumisesta olisi voinut viestiä hieman aikaisemmin, mutta ymmärrän, että tilanne tuli todennäköisesti ihan yhtä lailla myös järjestäjillekin yllätyksenä. Kiitos Steelfest – ensi vuonna nähdään taas!

Kirjoittanut: Tia Salmela
Kuvat: Niko Sihvonen / Rocktografia. Katso viimeisen festivaalipäivän kuvagalleria täältä.