Kitararockin juhlaa: Freen ”Tons of Sobsin” julkaisusta 50 vuotta

Lontoossa vuonna 1968 perustettu Free on yksi eniten myyneitä ja vaikuttavimpia yhtyeitä brittiläisessä blues rockissa.  Yhtye niitti suosiota muun muassa klassikkohiteillään ”I’m A Mover”, ”Alright Now” ja ”Wishing Well”. Viiden vuoden aikana Free levytti kaikkiaan kuusi studioalbumia ennen hajoamistaan vuonna 1973. Lisäksi yhtye ehti esiintyä vuonna 1979 legendaarisilla Isle of Wight – rockfestivaaleilla, joilta kuvattu ”Alright Now” -esitys nähdään vuonna 1996 julkaistussa festivaalielokuvassa ”Isle of Wight”. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa ”Tons of Sobs” brittiläisen levy-yhtiö Islandin kautta vuonna 1969, jonka verrattain halvat tuotantoarvot kuuluvat rouheina kitarasoundeissa ja raa’assa asenteessa. Suurin piirtein 800 punnan budjetilla tehty albumi täyttää 14.3.2019 50 vuotta. Sekä laulaja Paul Rodgers että rumpali Simon Kirke olivat esikoisalbumin aikoihin 18-vuotiaita, kitaristi Paul Kossoff oli 17, ja basisti, yhtyeen kuopus Andy Fraser oli vasta 16 vuoden ikäinen.

Jäsenten nuoreen ikään verrattuna albumi on huikea aloitus yhtyeen menestyksekkäälle uralle, vaikkei ehkä yllä samalla tasolle myöhempien albumeiden, kuten klassikoksi muodostuneen ”Fire and Waterin” (1970) kanssa. Albumi käynnistyy kappaleen ”Over the Green Hills (Pt. 1)” akustisella kitaranäppäilyllä, ja Rodgersin kevyesti raspisella laululla, jota kuorruttavat seesteiset laulustemmat. Rauhallinen aloitusraita häivytetään ristiin kappaleen ”Worry” kanssa, joka alkaa Kossoffin villillä tiluttelulla. Kappaleeesa keskiössä ovat Rodgersin aggressiviset lauluosuudet ja Kossoffin sielukkaat blues-tyyliset revittelyt, joista voi kuulla hänelle leimallista vibratotekniikkaa. Lisäsävyjä rosoiseen sointiväriin tuo taustalla lirkutteleva, Fraserin soittama piano, jota hän soittaa vähintään yhtä hyvin kuin bassoa. Albumi jatkaa riffipohjaisella linjalla blues-kierrolle perustuvilla kappaleilla ”Walking in Your Shadow”  ja ”Wild Indian Woman”, joissa on aimo annos räväkkää asennetta ja bluesille ominaista miehistä uhoa. Esimerkiksi ”Wild Indian Womanin” kertosäkeessä lauletaan: ”You don’t need your horses – you got me to ride”.

Meininki rauhoittuu hitaaseen trioli-rytmiseen bluesiin “Going Down Slow” ennen albumin singlekappaletta ”I’m A Mover”. Blues-pohjaisen kappaleen tunnistettava riffi on oivallinen esimerkki yhtyeen monista klassikkoriffeistä.  Raskaasti groovaavalla heavy-shufflepoljennolla varustettu ”The Hunter” puolestaan kertoo metsästäjästä, jonka ainoata riistaa ovat kauniit naiset. Ennen kappaleen ”Sweet Tooth” Jimi Hendrix -tyylistä loppuhuipennusta kuullaan ”Moonshine”, jossa Kossof herkuttelee jälleen pitkällä kitarasoololla, joka on oivallinen sekoitus hyvää soundia, asennetta, ainutlaatuista tekniikkaa ja lyömätöntä tyylitajua. Albumin päättää ”Over the Green Hills (Pt. 2)”, jolloin ympyrä sulkeutuu, kun albumi alkaa ja loppuu saman kappaleen eri variaatioon.

Yhtyeen Free debyyttialbumi ”Tons of Sobs” on tyyppiesimerkki 1960-luvun raa’asta kitaravetoisesta blues rockista, jossa yhdistyvät vahva keulahahmo, virtuoosimainen kitarasankari, maukkaat soundit ja tiukka rytmiryhmä. Free on rockia kaikkein rehellisimmillään ja aidoimmillaan. Yhtyeen uraan liittyy niin menestystä kuin myös suurta epäonnea, kun Paul Kossoff lähti yhtyeestä vuonna 1971. Hän ehti tehdä yhden sooloalbumin ”Back Street Crawler”, kaksi albumia Backstreet Crawlerin kanssa, ja soittaa Freen viimeisellä albumilla ”Heartbreaker” ennen kuolemaansa keuhkoveritulppaan vuonna 1976. Yhtyeen entiset jäsenet Paul Rodgers ja Simon Kirke perustivat superbändi Bad Companyn yhdessä brittiläisen rockyhtye Mott the Hooplen kitaristi Mick Ralphsin ja proge-yhtye King Crimsonin laulaja-basisti Bozz Burrellin kanssa vuonna 1973. Bad Companysta tuli yksi 1970-luvun suurimpia rockyhtyeitä, jonka ikivihreitä hittejä ovat ”I Can’t Get Enough of Your Love”, ”Shooting Star” ja ”Bad Company.” Freen perintö elää ja voi hyvin 50 vuoden päästäkin.

Kommentit