Klassikkoalbumeita, joilla on suuri merkitys metallimusiikin historiassa: Nämä albumit täyttävät tänä vuonna 30 vuotta

Kirjoittanut Tia Salmela - 8.1.2022

Grunge jatkoi omaa valtakauttansa, mutta vielä vuonna 1992 oli tilaa myös muille metalligenreille kukoistaa. Julkaisimme aikaisemmin listat 10 ja 20 vuotta täyttävistä albumeista ja nyt on katsotaan, mitkä albumit juhlivat tänä vuonna ”kolmekymppisiään”:

1. Pantera – ”Vulgar Display Of Power”:

Pantera erottui grungen ja thrashin seasta omalla tyylillään: Dimebag Darrelin turpaanvetävät riffit ja Phil Anselmon raaka ääni yhdistettynä Rex Brownin ja Vinnie Paulin muodostaman tiimin tiukkaan rytmiin määräävät kuuntelijalle tahdin, jonka mukaan on vain moshattava. ”Vulgar Display Of Power” on ehdottomasti yksi Panteran kovimmista albumeista!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2. Iron Maiden – ”Fear Of The Dark”:

”Fear of the Dark” on Bruce Dickinsonin ja Iron Maidenin välistä taukoa edeltänyt pitkäsoitto, jonka koetaankin päättävän yhden Maidenin menestyksekkäimmistä aikakausista. Albumi sisältää monipuolista Maidenia ”Be Quick or Be Deadin” jopa thrash metalin puolelle kaatuvista riffeistä balladintapaiseen ”Wasting Loveen”.

3. Type O Negative – ”The Origin of Feces”:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”The Origin of Feces” aiheutti aikanaan hämmennystä, sillä kyseessä ei olekaan mikään normaali studioalbumi vaan livelevy. Eikä mikä tahansa livelevy vaan vale-livelevy, jossa vuotta aikaisemmin julkaisun ”Slow, Deep and Hardin” biisejä vedetään eri nimillä. Ja jos ei itse musiikki vielä harmistuttanut, niin kyllä aivan viimeistään mielipahaa aiheutti albumin alkuperäinen kansikuva, jota koristi Peter Steelen persereikä.

4. KISS – ”Revenge”:

”Revenge” nauhoitettiin synkissä tunnelmissa, kun pitkäaikainen rumpali Eric Carr menehtyi yllättäen syöpään. Carrin korvaaja Eric Singer soitti kaikki ”Revengen” raidat – viimeistä ”Carr Jam 1981” -raitaa lukuunottamatta. Tämä albumin päätöskappale on jätetty kunnioittamaan Eric Carrin muistoa.

5. Megadeth – ”Countdown to Extinction”:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Countdown to Extinction” on Megadeth-dream teamillä (Dave Mustaine, David Ellefson, Marty Friedman ja Nick Menza) luotu legendaarinen albumi. Kuten aikaisemmilla Megadethin albumeilla, myös ”Countdown to Extinctionin” sanoitukset ovat kantaaottavia. Tältä albumilta jäi metallimusiikin historiaan ”Symphony of Destruction”, ”Skin O’ My Teeth” ja ”Sweeting Bullets”.

10 Facts About Megadeth's 'Countdown to Extinction' Album

6. Faith No More –”Angel Dust”:

”Angel Dust” on menestyksekästä ”The Real Thingiä” seurannut albumi. Kuitenkin edeltäjäänsä verrattuna se on melko erilainen ja sisältää enemmän kokeellisia elementtejä kuin tiukkaa thrash riffittelyä. ”Angel Dustilta” mainitsemisen arvoisia kappaleita ovat ”Midlife Crisis”, ”A Small Victory” ja cover-versio The Commorodesin kappaleesta ”Easy”.

7. Napalm Death – ”Utopia Banished”:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Brittiläisen grindcore ylpeyden Napalm Deathin neljäs albumi on täyttä tykistystä ensimmäisestä raidasta viimeiseen. Mitäpä tähän lisäämään!

8. Dream Theather – ”Images and Words”:

Dream Theather yhtyeenä kiteytyy tähän albumiin: sen kappaleet ovat sopivasti eeppisiä, progella leikitteleviä, eikä ammattimaisella soittotaidolla turhaan prassailla. ”Images and Words” on ehdottomasti Dream Theatherin ”se” albumi, joka jokaisen on kuunneltava.

9. Cannibal Corpse – ”Tomb of the Mutilated”:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pelkkä sana ”brutaali” ei riitä kuvaamaan Cannibal Corpsen ”Tomb of the Mutilatediä”. Tällä albumilla on merkittävä rooli death metalin ja Cannibal Corpsen historiassa, sillä löytyyhän tältä kaikkien tietämät Cannibal Corpse -klassikot ”I Cum Blood” ja ”Hammer Smashed Face”, joista jälkimmäinen oli myös Jim Carreyn tähdittämässä elokuvassa ”Ace Ventura – lemmikkidekkari”.

10. Alice in Chains – ”Dirt”:

Seattlen grunge-skenen yksi olennaisimmista yhtyeistä on Alice in Chains, jonka ”Dirt”-albumi sisältää yhtyeen rankinta tuotantoa niin musiikillisesti kuin lyyrisestikin. Sanoitukset käsittelevät mm. huumeriippuvuutta ja huumeita, jotka lopulta kävivätkin laulajan Layne Staylen kohtaloksi.

11. Amorphis – ”The Karelian Isthmus”:

Vuonna 1990 perustetun kotimaisen vientimetallin kulmakiven Amorphiksen debyytti tarjosi 90-luvun alun death metal -skenelle tyypillistä mättöä. Vaikka kansanmusiikillisia kaikuja on havaittavissa jo tällä albumilla, on nykypäivän Amorphis kulkenut pitkän ja kivisen matkan debyyttialbumiajoista.

12. Rage Against the Machine – ”Rage Against the Machine”:

Zack de la Rochan uhoava räppi kantaaottavilla sanoituksilla yhdistettyinä Tom Morellon omaperäiseen kitarasoundiin: mitä muuta voikaan Rage Against the Machinen debyytiltä toivoa. Pelottavaa kyllä, ”Rage Against the Machine” on edelleen varsin ajankohtainen albumi.

13. Manowar – ”The Triumph of Steel”:

Manowar päräytti ”The Triumph of Steel” albumillaan reilu 28 minuuttisen ”Achilles, Agony and Ecstasy in Eight Partsin”. Ja jotta albumi ei jäisi liian lyhyeksi, tämän massiivisen kappaleen lisäksi on vielä seitsemän muuta kappaletta, jotka kestävät vajaa neljästä minuutista lähes kahdeksaan. ”Triumph of Steel” siis sisältää Manowaria kerrakseen!

14. Bon Jovi – ”Keep the Faith”:

”Keep The Faith” edustaa Bon Jovin aikuismaisempaa tuotantoa. Leijonan harjat on leikattu pois ja on menty päivätöihin – no ei nyt vaineskaan. Tältä albumilta ihmisten mieliin jäi ”Keep the Faith” ja iki-ihana balladi ”Bed of Roses”.

15. Deicide – ”Legion”:

”Legion” on Floridalaisen death metal -jyrän toinen albumi, joka tarjoaa puolituntia raakaa death metalia. Se jää kuitenkin pari vuotta aikaisemmin julkaistun ”Deiciden” varjoon.

16. Darkthrone – ”A Blaze in the Northern Sky”:

”A Blaze in the Northern Sky” on Darkthronen ensimmäinen black metal -albumi, kun taas vuotta aikaisemmin julkaistu debyyttialbumi ”Soulside Journey” edusti enemmänkin death metalia. ”A Blaze in the Northern Sky” on yksi norjalaisen black metalin klassikoista.

17. W.A.S.P. – ”The Crimson Idol”:

The Crimson Idol

Jonathan-nimisestä pojasta kertovan konseptialbumin piti olla alun perin Blackie Lawlessin sooloalbumi, mutta toisin kävi. Eniten huomiota tältä albumilta on saanut herkkä balladi ”Hold on to My Heart”.

18. Trouble – ”Manic Frustration”:

Psykedeelistä doom- ja stoner metalin sekoitusta soittava Trouble yritti kovasti ”Manic Frustration” -albumillaan sopeutua grungen valtamaan musiikkiskeneen sovittamalla grungen sävyjä soundiinsa. Jos haluaa tutustua Troublen musiikkiin tarkemmin, tämä on se albumi, josta kannattaa aloittaa.

19. The Cure – ”Wish”

Aiemmin goottirockin sanansaattajaksi tituleerattu The Cure julkaisi alternative rockiksi luokiteltavan ”Wish”-albumin, josta lohkaistiin singleksi yksi yhtyeen suurimmista hiteistä: hieman kaupalliselta haiskahtava ”Friday I´m in Love”.

20. R.E.M. – ”Automatic For The People”:

”Automatic For The People” yhdistelee synkkiä sanoituksia kevyisiin folk-koukeroihin. Tältä albumilta ovat peräisin myös käikkien tuntemat R.E.M.-kappaleet Everybody Hurts” ja ”Man on the Moon”.

Luetuimmat

Uusimmat