Linkola-henkinen ihmiskunnan tilillepano – arviossa I Helveten ”Yksi yhteinen yhteiskunta”

Seinäjoelta sivaltaa. On heti alkuun todettava, ettei allekirjoittanut ole henkeen ja vereen bläkkisdiggari vaan hyvin selektiivinen genren tarjonnan suhteen. Pääosa genren tarjonnasta kun on vaikuttanut viimeiset 35 vuotta allekirjoittaneellelapselliselta ja väsyttävältä.

Kun I Helveten nimen soveltuvuuteen liittyvästä, arveluttavasta kysymyksestä pääsee yli, avautuu yhtyeen kakkosalbumi ”Uusi yhteinen yhteiskunta” vaikuttavana ja lyyrisesti puhuttelevana kokonaisuutena. Ihmiskunnan ympäristölleen ja kanssaeläjilleen aiheuttaman turmelluksen, haureuden, hyväksikäytön ja vitsaukset tarkkanäköisesti dokumentoiva teos riisuu yhtyeeltä ensivaikutelman black metal -yhtyeenä. Tarkemmin katsasteltuna herää oivallus: kyseessähän on linkolalaista maailmankatsomusta henkivää, pääosin pop/rock-soinnutuksin ja tempoin varustettua särökitarapainotteista crossoveria, jossa black metal -elementitkin toimivat ainoastaan yhtenä tehostekeinona saada voimakkaat ja näkemykselliset sävellykset toimimaan täydellä teholla.

Yhtyeen musiikillinen tyyli on sen toisella albumilla yllättävän säyseää, lempeää ja helposti kuunneltavaa, josta monessa kohtaa tulee mielleyhtymiä Impaled Nazarenen ”Blood Is Thicker Than Waterin”, Triptykonin ”Auroraen” tai Samaelin ”Baphomet’s Thronen” ja elektro-ajan tylyn melodisiin kiertokulkuihin. Uipa sen syvyyksissä vastaan myös muuan metallilegenda Bathory.

Soitannollisesti seinäjokisnelikon melodisen tummauomainen ja rockaava metalli groovaa mallikelpoisesti. Yhtyeen soittajakaarti ymmärtää pitää paketin ihailtavan yksinkertaisena antaen yksinkertaisten melodiakiertojen ja rytmiikan toimia täydellä teholla hötkyilemättä liikaa harmonioiden tai soittotaitojen esittelyn perään.

Osuvalla rippisaarnalla komeuden käynnistävä monologi-intro ”Yksi yhteinen yhteiskunta” tekee kuulijalle selväksi konseptialbumin teeman. Melodisesti ehkä liiankin myötävirtaan etenevä ”KKK” lipuu houkuttelevasti heti perään. Albumin komeiten kajahtava, pelkistettyä dramaturgiaa henkivä ”Uuden ajan ABC” on loisteliaisuudessaan eräs viime vuoden tarttuvimmista synkeämmin virtaavista metallibiiseistä. Erityisesti selkärangassa kihelmöivä Anna Pellikan upean hauraalla vibratolla siunatulla äänellä laulama kertosäe nousee kummittelemaan vielä albumin kuuntelunkin jälkeen.

Suoraviivaisempi ”Yhdestoista hetki” ja albumin kokeellisimmissa sfääreissä seikkaileva blastbeatia karujen melodiamaisemien vastapainoksi tarjoileva ”Paratiisi” kuuluvat myös albumin vankimpiin kantaviin rakenteisiin.

On sinällään harmi, että tarttuvimmassa osassaan kuluneella Iron Maiden -laukalla klompsotteleva mutta ilman tarttuvaa kertosäemelodiaa sukeltava ”Suuri puhdistus” ei kappaleena yllä muun albumin materiaalin tasolle. Eteerisen vaaniva ”Valittu kansa” puhaltaa kuitenkin albumin kylmimpänä pohjatuulen tuiverruksena tuoden albumin loppumetreille entistä vakavampaa ilmettä. Albumin päättävä ultra-raskas mutta herkkyyttä tihkuvan kaihoisa ”V niin kuin vallankumous” nostaa albumin tason loppumetreillä sille tasolle, josta se lähtikin.

Suomensukuisen venäläisen black metal -muusikon ja tuottajan, Vladimir Lehtisen (muun muassa Second To Sun, Voivotus) viimeistelemä, selkeä ja luonnollisesti soiva soundimaisema palvelee kokonaisuutta ilmavasti kuten pitääkin.

I Helveten ”Yksi yhteinen yhteiskunta” on ehdottomasti viime vuoden tyylikkäimpiä ja onnistuneimpia kotimaisia metallikiekkoja.