”Meille ei mikään puolisuorittaminen riitä!” – Haastattelussa Napalm Death -vokalisti Mark ”Barney” Greenway

Birminghamin grindcore-pioneeri Napalm Death ei esittelyjä kaipaa. Tulevana vuonna 40 vuotta täyttävä, kovan työmoraalin omaava, tekemisissään varsin edistyksellinen äärimetalliyhtye on itsepintaisella otteellaan takonut itsensä koko maailman mittakaavassa suvereenisti tärkeimpien metalliyhtyeiden joukkoon viimeisten vuosikymmenten aikana. Heinäkuun puolivälissä saimme Kaaoszinen haastateltavaksi yhtyeessä jo 31 vuotta murisseen, tymäkkä-äänisen mutta luonteeltaan nallekarhumaisen vokalisti Mark ”Barney” Greenwayn. Älykkään miehen lempeä, ajoittain hieman hajamielinen mutta humaani olemus on yhtyeen brutaliin, inhorealistisen ja tiedostavan musiikin julkiasuun nähden täysin päinvastainen, ja pelkästään hyvässä. Tavoitimme ”Barneyn” Skype-yhteyden välityksellä herran nykyiseltä kotiseudulta, Englannin etelärannikolta, Sussexista.

Tervehdys Barney! Lämpimästi tervetuloa Kaaoszinen haastateltavaksi. Mitä sinulle ja Napalm Deathin miehistölle kuuluu näin kesällä 2020? Oletteko pysyneet terveenä covidin aikaan?

Barney: Tervehdys! Kiitos paljon. Minulle kuuluu oikein hyvää. En voi hirveästi ottaa asiaan kantaa muiden yhtyeemme jäsenten puolesta, mutta pääpiirteittäin terveinä ollaan pysytty. Tällaisena aikana emme hirveästi ole olleet tekemisissä keskenämme. Ihmisillä on tällaisen poikkeustilan aikana yleensäkin taipumusta huolehtia ensisijassa omasta lähipiiristään, ja bänditoiminta on jäänyt hieman sivummalle. Esimerkiksi Shane (Embury, basisti, biisintekijä) on viettänyt eristyskuukaudet omalla tahollaan perheensä parissa. Minulla ei ole perhettä, mutta olen pärjäillyt omillani oikein hyvin. Jokunen vuosi takaperin tein tietoisen valinnan ja muutin Birminghamista tänne Englannin etelärannikolle, lähelle merta. Aikaisin aamuisin minulla on ollut täällä tilaisuus lähteä itsekseni pidemmille pyöräajeluille pitkin rannikkoteitä. Se on ollut minulle täydellinen tapa pitää kuntoa yllä ja mielen virkeänä. Samalla olen voinut viettää luontevasti aikaa eristyksessä muusta väestöstä. Olen onnistunut tekemään noista pyöräilylenkeistä tervehenkisen päivärutiinin.

Tietystikin covidille ja kulkurajoitusten ajalle ei nyt kukaan ole yksinkertaisesti voinut mitään. Se on estänyt meitä keikkailemasta ja toimimasta bändinä täysivaltaisesti, mikä on tietenkin ollut haastavaa ja rassaavaakin. Olen kuitenkin yrittänyt ajatella ja toimia positiivisen kautta. Olen tehnyt sellaisia positiivisia asioita, jotka on ollut mahdollista toteuttaa näinä poikkeustilan aikoina. Yleisesti ottaen voin hyvin, mieleni on kirkas ja olen suunnannut ajatukseni tulevaisuuteen.

Onko muuttosi pois Birminghamista vaikuttanut jotenkin Napalm Deathin arkisiin rutiineihin: treenaamiseen, äänityksiin valmistautumiseen, studio- ja kiertuetuotantoihin?

Barney: En voi sanoa, että se olisi vaikuttanut mitenkään. Emme ole Napalm Deathilla oikeastaan koskaan treenanneet koko bändillä yhdessä pitempiä sessioita. Emmekä ole ikinä olleet kovinkaan paljon soittotreenaukseen orientoitunut yhtye. Toisekseen, mentaliteettimme Napalmissa on aina ollut pyrkiä olemaan tekemisissämme spontaani, emmekä ole halunneet haaskata aikaamme saman toistamisella. Sama koskee soittamista ja treenaamista. Siinä valossa katsottuna muuttoni Birminghamista ei ole vaikuttanut yhtyeen rutiineihin millään tavalla. Tosin, jos tiedossa on kiertue, ja jos meillä on tarkoitus muuttaa settilistamme sisältöä olennaisesti, mitä moni teistä varmasti toivoisi meidän tekevän (naurua), niin asia on totta kai eri. Matkustan tuolloin itse Birminghamiin, ja käytämme porukalla 1–2 päivää uuden materiaalin ja uuden livesetin livekuntoon hiomiseen. Muutoin yhdessä treenaamisen tarve ei ole meille enää nykyään kynnyskysymys eikä prioriteettikaan. Minulla vanhat biisimme ovat niin hyvin takaraivossa, että niitä ei ole tarvetta hinkata turhaan. Ne tulevat suoraan selkärangasta.

Olin itse asiassa vaihto-oppilaana Birminghamissa vuonna 2002, ja satuin törmäämään sinuun sattumoisin tuolloin vanhan kotikaupunkisi Reddington’s Rare Records Shopissa, kaupungin keskustassa. Ystävällisyyttäsi signeerasit tuolloin allekirjoittaneelle jopa muistoksi kohtaamisemme yhteydessä ”Harmony Corruptionin” kuvavinyylin. Mietinkin tässä, kuinka olet paljasjalkaisena keski-englantilaisena ja birminghamilaisena sopeutunut sinne tuuliseen Etelä-Englantiin?

Barney: Kyllä, oikeastaan ainoa asia, jonka kanssa olen kamppaillut täällä on, että Birminghamin aksenttini on hyvin vahva ja erottuva muiden täkäläisten puhetyylistä. Ihmiset katsovat minua välillä pitkään, kun puhun leveällä murteellani. Sinähän tiedät, kun olet asunut kotikaupungissani, miltä murteemme kuulostaa. En tarkoita tätä kuitenkaan mitenkään pahassa. Ihmiset täällä etelämmässä ovat ennemminkin kiinnostuneita siitä, miksi helkkarissa joku saa päähänsä muuttaa Birminghamista tänne Sussexiin. Ja siis todellakin, loppupeleissä olen sopeutunut tänne hyvin. Kyseinen paikka, missä asun, on vähemmän äveriäiden ihmisten asuinseutua. Tiedäthän, Sussex on kaunista, mutta paikoitellen helvetin kallista asuinaluetta. Monet ihmiset, jotka muuttavat tänne etelään, muuttavat Brightoniin. Tiedäthän, Brighton on fantastinen kaupunki, mutta samalla ihan vitun kallis, eikä minulla olisi varaa asua siellä. Päätin sitten asettua vajaa 20 kilometriä tuon kaupungin ulkopuolelle, koska täällä asuminen ja eläminen on jo aivan kohtuullisissa hinnoissa. Tiedäthän, saman hintaista kuin eläminen Birminghamissa. Kaiken sen päälle voin mennä kotiovestani ulos, lähteä pyöräilemään rantaa kohti, ja viiden minuutin ajomatkan jälkeen olen jo meren rannalla. Olen aina halunnut asua meren rannalla, ja muutama vuosi takaperin minulle tuli mahdollisuus muuttaa tänne. Siinä on minulle aivan kylliksi syitä, miksi pidän täällä etelässä asumisesta.

Onhan Birminghamkin loppujen lopuksi hyvin lähellä kauniita nummia ja vihreitä ruohokenttiä, vaikka ankea teollisuuskaupunki se pääpiirteittäin onkin. Lähistöllä on kaunista maaseutua, Warwickin linna, William Shakespearen synnyinkaupunki Stratford Upon Avon ja muita kulttuurisesti merkittäviä paikkoja. Vai mitä mieltä oket?

Barney: Kyllä kyllä, Birmingham on hieno ja historiallinen kaupunki sitä ympäröivine seutuineen. Enkä tosiaan muuttanut sieltä pois sen takia, että olisin kyllästynyt siihen kaupunkiin. Toki on sanottava, että ympäristön muutos on tehnyt minulle pelkästään hyvää, koska eläminen meren rannalla oli aina ollut haaveeni. Totta puhuakseni kaipaan myös ajoittain takaisin Birminghamiin. Varsinkin kun näin koronan myötä päälle tulleiden liikkumiskieltojen myötä en ole päässyt käymään siellä pitkään aikaan. Iäkkäät vanhempani asuvat siellä edelleen. Minun täytyy käydä katsomassa heitä siellä aika ajoin. En vain viime kuukausina ole halunnut luonnollisestikaan altistaa heidän terveyttään tartuntariskille siellä vierailujeni myötä. Heillä kun on kroonisia sairauksia ja kuuluvat näin ollen riskiryhmään.

Ymmärrän sen täysin, Barney.

Mennään sitten kuitenkin itse asiaan. Napalm Deathilta ilmestyy 18. syyskuuta kuudestoista albumi ”Throes of Joy in The Jaws of Defeatism”. Millainen uusi albuminne mielestäsi on ja millainen selkärankatuntuma sen tekemisestä sinulle itsellesi jäi? Käytittekö albumin kirjoitusvaiheessa joitakin teille uusia biisintekometodeja tai -tapoja?

Barney: ”Apexin” (”Apex Predator – Easy Meat”, Napalm Deathin edellinen, 15. studioalbumi) julkaisun alla minulla oli erittäin tyytyväinen olo aikaan saamaamme kokonaisuuteen. Se albumi tuntui jo valmistuessaan juuri sellaiselta, millaiseksi halusimmekin sen tehdä, eikä minulla ollut edes sen työstövaiheessa epäilystäkään, etteikö siitä olisi ollut tulossa todella onnistunut albumi. Onhan nimittäin varsin luonnollista, että tietty epäilyksen tunne varjostaa monenkin albumin syntyprosessia silloin, kun pyrit tekemään parhaasi sen onnistumisen eteen kaikkien kykyjesi mukaan. Tämän uuden albumimme tekemisen suhteen minulla oli aivan yhtä luottavaiset tuntemukset kuin ”Apexia” tehdessä. Mielestäni se syntyi erittäin helposti ja siitä tuli erittäin onnistunut kokonaisuus. Siltä osin pienimmätkin epäilyksen rippeet albumin onnistumisen suhteen olivat poissa kaiken sen aikaa, kun valmistelimme tätä uutukaistamme. Totta kai yleisö sitten muodostaa ihan oman mielipiteensä kokonaisuudesta, kun albumi saadaan pihalle, mutta nyt puhunkin omasta puolestani ja tuntemuksistani.

Mitä kappaleiden kirjoitustekniikoihin tulee, joka kerta kun teemme albumia, julkaisemme ainoastaan ne biisit ja osuudet, joiden onnistumisesta olemme sataprosenttisen varmoja. Jos minulla on pienikin epäilys, että jokin juttu ei äänityksissä tai niiden jälkeen biisissä toimi, heitän sen tekeleen helvettiin ja kehitän tilalle jotain uutta, jonka takana voimme seisoa sataprosenttisesti. Meille Napalmissa ei mikään puolisuorittaminen riitä! Ei helvetissä! Kaikki, mitä me teemme, teemme harkitusti ja niin hyvin kuin vain ikinä osaamme ja pystymme. Oikeastaan yksi tyylillisesti uusi asia, jonka tämän albumin sessioissa otin käyttöön, oli laulutyylikirjoni laajentaminen entisestä. Ilmaisuni on edelleen lajissaan varsin äärimmäistä, mutta kaikki ne pienet, mukaan sulautetut vaikutteet ovat olleet tärkeitä elementtejä uuden albumimme teossa.

Kuuntelinkin tuossa hiljattain uuden albuminne läpi muutamaan kertaan, ja kuulemani musiikki oli erittäin mielenkiintoista. Täytyy kieltämättä sanoa, etten olisi osannut odottaa Napalm Deathilta mitään tuollaista esim. Bauhausiin tai Einstürzende Neubauten‬iin viittaavaa post-punk-meininkiä ja muuta avantgardempaa tavaraa.

Barney: Hei! Tuo, mitä sanoit, on täydellinen vertauskuva uuden levymme erityisestä vaikutekirjosta minunkin mielestäni. Monikaan ei entuudestaan ole tiennyt, että esimerkiksi ns. ultra-goottimusiikki on yksi genre, joka on innoittanut meitä. Swansin uran keskivaiheet, Bauhaus, Joy Division ja se Nick Caven ensimmäinen bändi… perhana… unohdan aina sen yhtyeen nimen…

The Birthday Party!

Barney: Kyllä, kyllä! Noiden edellä mainittujen yhtyeiden vaikutteet ovat kaikki sataprosenttisesti käypiä osasia Napalm Deathin soundin rakennuselementeiksi. Ja toisekseen, pointti koko toiminnassamme on, että emme halua toistaa itseämme saati tehdä samaa albumia uudestaan! Mitä hiton järkeä siinä olisi, kun kerta pystymme pitämään Napalm Deathin musiikin biisien tyylillisestä varioinnista huolimatta kompromissittomana ja hyökkäävänä?

No eipä yhtikäs mitään järkeä ole missään itsensä toistamisessa.

Barney: Niin, mielestäni me voimme ylittää tyylillisiä raja-aitoja. Periaatteessa ei edes ole olemassa mitään musiikillisia raja-aitoja, minkä yli emme voisi lähteä viemään musiikkiamme, näin yleisesti ottaen.

Pari vuotta sitten julkaisitte upean harvinaisuuksista, covereista ja pienlevyillä julkaistuista kappaleista koostetun tupla-LP-levyn ”Coded Smears, Uncommon Slurs”. Mielestäni jo tuolla albumilla musiikissanne oli aistittavissa tuoretta irtioton henkeä poispäin aiempien albumienne musiikista. Antoiko tuo harvinaisuusalbumi mitään viitteellistä suuntaa sille, millaiselta ”Throes of Joy In the Jaws Of Defeatism” tuli kuulostamaan?

Barney: Eipä oikeastaan. ”Coded Smearsin” kohdalla idea oli seuraavanlainen. Tiedäthän, me Napalm Death emme laita markkinoille miljoonia uusioversioita vanhoista levyistämme. Tämä kaikki johtuu siitä periaatteesta, että emme halua riistää fanejamme emmekä rahastaa levyillämme. En yksinkertaisesti halua julkaista jo julkaistuja levyjä uudelleen parilla ennenjulkaisemattomalla biisillä höystettynä. Jotkut bändit julkaisevat erikoisversioita levyistään kuukausi albumin varsinaisen julkaisun jälkeen, jolloin fanit ovat ostaneet jo perusversion levystä. Millaiselta sellainen levybisnes vaikuttaisi sinusta? Minulle sellainen toiminta viestittää ainoastaan sitä, että fanit eivät voi luottaa tuolla tavalla faneiltaan rahaa lypsävään artistiin. Kun sitten idea ”Coded Smears…” -harvinaisuuskokoelmasta syntyi, minä ja Shane keskustelimme asiasta. En vain vittu halunnut laittaa ainoastaan kymmentä biisiä tuolle harvinaisuuskokoelmalle. Tuumattiin sitten Shanen kanssa, että laitetaan perhana ne kaikki harvinaisemmat, ainoastaan pienlevyillä julkaistut tai ennen julkaisemattomat kolmekymmentä biisiä sille! Silloin fanit saisivat koko kattauksen harvemmin kuultua Napalm Deathia ja kunnolla rahoilleen vastinetta.

Tarkoitin edellisessä kysymyksessäni ehkä enemmänkin musiikillista suuntakehitystänne. Mielestäni uusin albuminne ja ”Coded Smears…” ottavat yhdessä selkeimmin pesäeroa keskitien ruhjovasta Napalm Death -soundista poikkeavimpina levykokonaisuuksina ja yllättävät erityisesti kokeellisuudellaan ja teidän musiikillenne harvinaisempien, tavanomaisuudesta poikkeavien elementtien runsaudella.

Barney: Kyllä, se on totta. Me olemme kuitenkin siitäkin huolimatta pyrkineet tuomaan uusia musiikillisia vivahteita mukaan joka albumillemme. Se on ollut kantava ajatuksemme jokaista albumiamme tehdessämme, erityisesti ainakin viimeisen 15 vuoden ajan. Perusajatus on välttää itsensä toistamista, tiedäthän? Mikä idea siinä olisi? Mennä siitä, mistä aita on matalin. Silloin et voi edes kiistää sitä, että päästät itsesi muusikkona ja yhtyeesi hommista ihan liian helpolla.

Näin juuri, ja juuri ajatusta uusiutumisestahan teidän tuleekin pyrkiä seuraaman. Ja onhan se ihailtavaa, että olette yhtyeenä pystyneet tottelemaan musiikillista vaistoanne jo 16 levyn ajan.

Entä mitä kuuluu luottokitaristillenne Mitch Harrisille? Hän joutui jättämään yhtyeen päätoimisen kitaristin tehtävät vuonna 2014 perheeseensä liittyvän sairastapauksen vuoksi. Hän kuitenkin ilmeisesti soitti valtaosan kitaroista uudelle ”Throes of Joy…” -albumillennekin. Onko näin ollen mahdollista, että Mitch palaisi jossain vaiheessa takaisin Napalm Deathin vakituiseen kokoonpanoon?

Barney: Asiahan on niin, että Mitch muutti joku vuosi takaperin takaisin Yhdysvaltoihin, jossa hän on sittemmin elänyt perheensä parissa. En edelleenkään halua ruotia Mitchin henkilökohtaista asiaa sen yksityiskohtaisemmin, mutta se ratkaisu oli hänelle tärkeä siirtoliike siinä kohtaa. Se auttoi häntä itseään saamaan mielenrauhan tietyiltä henkilökohtaiseen perhe-elämäänsä liittyviltä asioilta. Tuolloin myös hänen perheensä tarvitsi Mitchin tukea kipeästi. Asiahan on ollut niin, että hän ei ole ollut kykenevä kiertämään yhtyeen mukana muutamaan vuoteen, ja toisaalta löysimme onneksemme hänelle erittäin hyvän tuuraajan kiertueillemme Johnista (Cooke). Osana Napalm Deathin periaatteita on aina ollut olla rehellinen ja inhimillinen kaikkia sen jäseniä kohtaan. Jossain vaiheessa voi tulla aika, jolloin Mitch voi taas palata yhtyeen remmiin täysipainotteisesti. Haluan kuitenkin korostaa, että sekään asia ei ole itsestäänselvyys, etteivät jotkut ala jo intoilemaan liiaksi tai odottamaan hänen palaavan yhtyeeseen välittömästi. Toisin sanoen ovet tulevat olemaan aina Mitchille auki Napalm Deathiin, ja voimme myös osaltamme edesauttaa hänen palaamistaan bändiin. Hän on siis tervetullut palaamaan heti, kun hän vain siihen kokee kykenevänsä. Sitä, palaako hän takaisin yhtyeemme täysipäiväiseksi jäseneksi vielä joskus, en osaa edelleenkään sanoa. Ja siis elämässähän voi tapahtua mitä vaan. Kaikki tämä kiteytettynä: tilanne Mitchin suhteen on hyvinkin pitkälti se sama, mikä se on ollut viimeiset nelisen vuotta.

… Ja ilmeisesti John tulee jatkamaan live-kokoonpanonne kitaristina tulevaisuudessakin, vai kuinka?

Barney: Kyllä, John jatkaa riveissämme edellisten kiertueiden malliin. Hänhän soitti joitakin kitaraosuuksia myös uudelle albumillemmekin. Olemme silti erittäin iloisia siitä, että Mitch pystyi osallistumaan äänityksiin ja soittamaan suurimman osan kitaraosuuksista. Hänen soittotyylinsähän on tunnistettava osa Napalm Deathin soundia. On ollut todellakin hieno juttu, että Mitch pystyi kaikista haasteista huolimatta osallistumaan tämänkin levyn tekoon.

Sinulla, Barney, on tullut nyt täyteen 31 vuotta Napalm Deathin jäsenenä. Mitkä aikakaudet ovat olleet haastavimpia ja mitkä hienoimpia yhtyeenne uralla?

Barney: Ensinnäkään en halua suhtautua yhtyeemme tekemisiin käsitteellä ”ura”. Se kuulostaa hieman liian robottimaiselta yhtyeemme tarkoitusperiin nähden.

No, täsmennetään kysymystä sen verran, että kerrotko, mitkä ovat olleet ne haastavimmat ja vastaavasti ne hienoimmat hetket tuolla reilut 30 vuotta kestäneellä matkallanne?

Barney: Kyllä, ymmärrän. Enkä siis halua kuulostaa mitenkään teennäiseltä, mutta haluan painottaa, että teemme ja olemme aina toteuttaneet kaiken bänditoimintamme taiteen ja musiikin ehdoilla ja niiden molempien takia.

Kaikista vaikein vaihe meillä yhtyeenä oli 1990-luvun puolivälin tienoo. Yleisöä ei tuolloin käynyt keikoillamme, tai olihan heitä, mutta suhteessa erittäin vähän. Muutenkin äärimmäistä musiikkia soittavien yhtyeiden suosio oli tuolloin laskussa. Myöskään monessa meille vahvan fanikannan omaavassa maassa, esimerkiksi Saksassa, ei tuntunut keikoillamme riittävän yleisöä, vaikka normaalisti keikoillamme siellä oli väkeä riittänyt ehkä enemmän kuin missään muualla. Mieliimme hiipikin tuolloin jossain vaiheessa kysymyksiä asian tiimoilta, onkohan tässä enää mitään järkeä jatkaa (Napalm Deathin toimintaa). Lopettaminen ei kuitenkaan suoranaisesti tuntunut olevan myöskään mikään ratkaisu ongelmaan, eikä se missään vaiheessa käynyt puheissamme vakavasti otettavana vaihtoehtona.

Me kuitenkin teimme Napalm Deathin olemaan kaiken kestävä Napalm Death. Yhtyeen toiminnassa niin ylä- kuin alamäet, suosio ja epäsuosio, on hyväksyttävä osana ryhmän elinkaarta. Mikäli yhtyeesi haluaa olla vakavasti otettava ja uskottava, täytyy teidän raivata tienne läpi vaikeidenkin aikojen uskoen siihen, mitä teette, ja että paremmat ajat vielä koittavat teille. Enkä siis valita tai itke noiden vaikeiden aikojen takia. Pystyimme kuitenkin hoitamaan laajemmankin kiertämisen kunnialla tuolloinkin. Tiedostan myös, että olemme etuoikeutettuja ihmisiä kiertämään maailmaa soittaen omaa musiikkiamme ja tekemään tätä työksemme. 99 % ihmisistä ei kuitenkaan ikinä tule kokemaan näitä asioita, mitä meillä on mahdollisuus kokea. Mutta siis, ne ajat silloin kauan sitten eivät olleet todellakaan helppoja meille.

Mieluisinta Napalm Deathin matkassa olon aikana on ollut, että olemme saaneet mahdollisuuden olla mukana valistamassa ihmisiä ja lisäämässä heidän tietoisuuttaan tietyistä sosiaalisista ja poliittisista aiheista. Toivon mukaan olemme myös voineet auttaa erityyppisiä organisaatioita ja edistämään avullamme niiden ajamia asioita ihmisoikeuksien ja yhteisen hyvän eteen. Toivon myös, että olemme onnistuneet tekemään jonkin verran hyvää ja ihmisille merkityksellistä musiikkia vuosien varrella. Voitaneen sanoa, että ”Enemy Of The Music Business” -albumimme (2000) oli urallamme merkittävä käännekohta. Sen jälkeen monet asiat ovat helpottuneet kohdallamme. Tätä ovat edesauttaneet yhtyeemme parantuneet mahdollisuudet toimia ja tuottaa musiikkia itsenäisesti. Myös yleisön kiinnostus Napalm Deathia kohtaan on ollut verrattain korkeaa viimeisimpien kahden vuosikymmenen aikana. Moni yhtye kohtaa vaikeuksia matkansa varrella, ja minun täytyy sanoa, että olemme olleet myös jossakin määrin onnekkaita monellakin osa-alueella. Olen siitä todella kiitollinen. Enkä pidä mitään tekemisiämme tai saavuttamiamme asioita itsestäänselvyyksinä. Sen takia pyrimmekin aina toimimaan Napalm Deathilla niin hyvin kuin suinkin on mahdollista ja parhaiden edellytystemme mukaan.

Rajattu aikamme haastatteluun alkaa tässä hiljalleen loppua, joten mitä Barney haluaisit sanoa terveisiksi suomalaisille ”Nappis”-diggareille ja -faneille?

Barney: Suomi on ollut Napalm Deathille aina yksi erityisimmistä ja merkityksellisimmistä maista, joissa olemme keikkailleet. Viime vuonnahan me viimeksi taisimme soittaa siellä. Kiertuekumppaninamme meillä oli vanhojen tuttujemme Rotten Soundin lisäksi rumpalia lukuun ottamatta naisista koostuva yhtye. Piru vie, en vaan saa senkään nimeä nyt päähäni…. Uskomattoman hyvä, nopea bändi… mikä sen nimi nyt olikaan…?

Kovaa Rasvaa!

Barney: Anteeksi huonomuistisuuteni, mutta siis kyllä! Se on aivan vitun fantastinen yhtye! Heidän biisinsä ovat todella kovia. Kyseessä on todella hieno yhtye, ja he osoittautuivat myös aivan ihanteelliseksi kiertuekumppaniksi meille.

Napalm Deathin Suomen-yhteydet luotiin jo kauan sitten, jolloin soitimme sillä vanhalla, kuuluisalla klubilla pääkaupungissanne… mikä se klubi nyt olikaan… Lepakko.

Aivan! Alkuaikoinanne, 1990-luvulla. Hienoa, että muistat vielä nuo ajat.

Barney: Kyllä! Suomalainen hardcore on myös ollut tärkeä vaikute Napalm Deathille kaikkien vuosien varrella.

Hienoa! Terveet Kädet, Riistetyt, Rattus…

Barney: Kyllä! Ja Kaaos.

Oikeastaan viimeisenä kysymyksenä haluaisinkin esittää tässä yhteydessä seuraavan. Olette työstäneet sekä cover-EP:n että albumin ”Leaders Not Followers” -teemalla (osa 1., 1999 ja osa 2., 2004). Olisiko teillä ehkä aikomus tehdä kolmatta osaa kyseiselle cover-levyjatkumolle, ja mikäli on, olisiko mahdollista, että versioisitte jotain suomalaista hardcore-bändiä kyseisellä albumillanne?

Barney: Kuule, ilman muuta. Me olemme itseasiassa puhuneet bändin kesken ”Leaders Not Followersin” kolmannen osan tekemisestä jo jonkin aikaa. Lisäksi jonkin suomi-hardcore-biisin coveroimisesta tulemme takuuvarmasti keskustelemaan ja harkitsemaan sen mukaan ottamista täysin vakavissamme.

Olisihan se todella siistiä, jos vetäisitte narulle suomi-HC:ta! Laittakaamme siis peukut pystyyn, ja jääkäämme jännityksellä odottamaan, kuinka homma toteutuu.

Kiitos paljon Barney ajastasi haastattelullemme. Haluan toivottaa omasta ja Kaaoszinen puolesta niin sinulle kuin Napalm Deathille parasta mahdollista loppuvuotta ja sitä, että pääsette kiertämään uuden albuminne tiimoilta mahdollisimman pian. Pysykää terveinä. Kerrohan terveiset Nappiksen tyypeille. Tervetuloa Suomeen mahdollisimman pian, ja nähdään taas keikallanne.

Barney: Kiitos, Mikko. Viedään terveiset. Ilo oli yksin minun puolellani. Nähdään taas!

Napalm Deathin 16. albumi ”Throes Of Joy In The Jaws Of Defeatism” ilmestyy Century Media Recordsin kautta 18.9.2020.