Vaiettu punklevy – arviossa Pää Kiin ”Hyvästi masentava maapallo”

Suomi on valtio, jossa seksuaalirikoksesta tuomittu poptähti saa irvistellä tuomionsa jälkeen mm. MTV3:n viihteellisen visailuohjelman juontajana ja julistamassa syyttömyyttään maan suosituimmassa musiikkiohjelmassa, vaikka henkilön pelkkä musiikillinen tuotanto oikeuttaisi ”cancelöintiin”.

Onko tällä perusteella eräs samansuuntaisista rikoksista syytetty, Emma-palkittu ja Suomen aikanaan suosituin punkkari oikeutettu edes yhteen pelkkään musiikkiin keskittyvään levyarvioon? Etenkin, kun häntä vastaan ei ole nostettu yhtäkään konkreettista syytettä Suomen oikeuslaitoksissa. Sen sijaan nuo syytösten esittäjät on tuomittu törkeästä kunnianloukkauksesta mittaviin korvauksiin. Epäonnistuin musiikkiin keskittymisen osalta jo esipuheessa, mutta yritetään nyt uudestaan. Kyseessähän ovat siis tietenkin Teemu Bergman ja bändi nimeltä Pää Kii.

No, miltä kuulostaa Suomen vihatuimman miehen, ennen kaiken tuhonnutta kohua, levytetty ja julkaisuvalmiiksi saatettu levy vuodelta 2021? Itse asiassa: Yllättävän tutulta.

Levy alkaa mahtipontisella, jännästi Turbonegron ”Age Of Pampariuksen” mieleen tuovalla eeppisellä alulla, mutta normaaliin päiväjärjestykseen palataan nopeasti ”Sä hakkaat päätäsi seinään” -kappaleen muodossa. Punkkiahan sen olla pitää. Bergmanin pää on aina ollut kuin oma vaatehuoneeni – sekava ja pimeä – ja sitä se on myös tällä albumilla. Jos valoa näkyy tunnelin päässä, niin se on Kallioon saapuva metro.

Se, missä ”Pää Kii” -debyytti (2012) oli kaikki yllättänyt täsmäisku siisteintä suomalaista punkrokkia sitten Ratsian, on tämä ”Hyvästi masentava maapallo” esikoista seuranneen ja masentuneemman ”Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan” -levyn hienostuneempaa ja parempisoundisempaa toisintoa. Biisit ovat edelleen 2010-luvun parhaan suomalaisen lauluntekijän kynästä. Silti on todettava joidenkin hetkien muistuttavan, että näillä lihaksilla voisi päästä pidemmällekin.

Punk on tyylilajina tunnetusti melko kapea. Niinpä tämä päihdesekoiluihin kyllästyneen ja silti niitä tekevän ikuisen epäonnistujan saagakin jatkaa synkeäntutuilla raiteillaan. Kuka lohduttaisi pientä Teemua? Ja etenkin, kuka tuottaisi häntä? Uudistuminen voisi tehdä terää.

”Hyvästi masentava maapallo” ei kuitenkaan ole tekeleenä epäonnistunut, ja 2020-luvun melodisen suomipunkin kontekstissa se on suorastaan ylivoimainen. Näin hyviä biisejä ei tee yksinkertaisesti kukaan, ja aiempaa selkeämpi äänimaailma vain korostaa laulujen voimaa. Kyynisiä huomioita elämästä tarttuvien sävelien säestyksellä; kuka voisi sanoa niille mitään vastaan? Jo aikanaan sinkkuna julkaistu ”Elämän kylmii ja kovii faktoi” välttelee melodisesti Bergmanin peruskliseitä. Tuo kertsin puolenvälin poikkeava sointu – se on eksoottinen F-duuri! – luo sitä kaivattua virkistystä koko pakettiin. Myös scandinavian action rock -henkiset kitarafillit virkistävät (paikallis)junamatkaa suoraan helvettiin.

Rumpali Heikki Laaksomiehen aloittama ”Kaksi papua kattilassa” iskee sähäkkyydellään johonkin uuteen suoneen. Kuka täällä lopussa soittaa kitaraa? Heräsikö Hellacoptersin Strings kuolleista? Onko se Antti Leppäniemi? Myös vaikkapa nimikappale ja ”Sä katsot kun koko maailmasi tuhoutuu” ovat jännästi tuttuja mutta silti uusia. Sävellyksellisesti Bergmanin ei tarvitsisi keksiä pyöräänsä kokonaan uusiksi, vaan jopa nämä pienet mausteet virkistävät kylliksi.

Tulee muistuttaa myös bändin perustajajäsen Vekku Vartiaisen (mm. Anal Thunder) loistavista bassolinjoista, jotka nousevat Bergmanin Myrkky-Käärme -yhtyeeltä lainatussa ”Kolmas maailmansota” -biisissä aivan uusille leveleille. ”Aika lentää” lopettaa iskevän, joskin tekijöilleen hiukan liian tyypillisen levyn vakuuttavan iskevästi.

Ilman Punkstoota tämä levy olisi taannut takuuvarman päälavaslotin Suomen jokaiselle kesäfestarille. Nyt se on kuitenkin totaalisen vaiettu albumikokonaisuus. Sellaista on elämä.

Lopuksi ilmainen vinkki taiteilija Bergmanille: Jos Punkinfinlandin portinvartijat ovat kääntäneet selkänsä Pää Kiille lopullisesti, kannattaa itsekin kääntyä muiden musiikkityylien pariin. Tuollaisilla lahjoilla pystyy taiteellisesti vielä parempaan – oikeastaan missä tahansa genressä. Ehkäpä se voisi olla virkistävää kaikille osapuolille.

Teksti: Juhani Mistola