Ilosaarirock 17.7.-19.7.2015, osa 2/3

IlosaarirockIlosaarirockin toinen päivä oli ensimmäinen varsinainen festivaalipäivä, joten kaikki lavat olivat käytössä ja esiintyjien määräkin siis moninkertainen ja monenkirjava verrattuna perjantaiseen klubipäivään. Lauantaina ja sunnuntaina Ilosaarirockin monipuolisuus näkyi erittäin hyvin. Ohjelmistossa oli kirjaimellisesti kaikkea punk rockista valtavirtapoppiin ja niin synkkämieliseen kuin lämminhenkiseen ja rentoon räppiin, metalli- ja rockmusiikkia koko skaalan laajuudelta ja käytännössä ihan mitä vain, mitä saattoi kuvitella. Ilosaarirockille iso käsi bändikattauksen monipuolisuudesta sekä siitä, että myös nousevia nimiä ja pienten piirien kestosuosikkeja oli huomioitu riittävästi genreen katsomatta.

Lauantai 18.7.2015

Pertti Kurikan Nimipäivät5Euroviisuista nostetta uralleen hakenut punk-yhtye Pertti Kurikan Nimipäivät veti Metelli-telttaan kukonlaulun aikaan kiitettävän määrän ihmisiä. Paikalla oli ihmisiä, jotka saapuivat paikalle pelkkää uteliaisuuttaan, mutta varmasti myös PKN:n vannoutuneita faneja. Tutustuin hetki sitten ”The Best of Greatest Hits” -kokoelmaan, joka sisältää kaikki Pertti Kurikan Nimipäivien ikinä tekemät kappaleet. Levyllä oli erittäin toimivia rosoisia punk-biisejä, mutta harmillisesti valtaosa kappaleista muistutti toisiaan niin paljon, että levyn kuunteleminen kokonaisuutena oli melko puuduttavaa. Livenä tuollaista reaktiota ei kuitenkaan ilmaantunut, sillä PKN soitti todella hyvin ja toi musiikkiinsa paljon kaivattua energiaa. Suuressa osassa olivat myös levytettyä musiikkia huomattavasti jykevämmät ja raskaammat soundit, jotka toivat bändin peruspunkin sielun esille. Olin jopa hieman yllättynyt siitä, kuinka hyvin Pertti Kurikan Nimipäivät toimi livenä. Menisin mielelläni katsomaan uudestaan. (JK)

CMX on ollut parhaimmillaan innovatiivinen ja edistyksellinen yhtye. Lauantai-iltapäivän hikisissä oloissa he tyytyivät tarjoilemaan lähinnä tunnetuimpia kappaleitaan ja pelaamaan varman päälle. Tämä voi toki olla ihan perusteltua festivaaleilla, yleisö kun pitää ottaa haltuun tavallista keikkaa lyhyemmässä ajassa. Oman tuotannon tunnistettavimmat hetket ovat helppo tie varmaan onnistumiseen. Oli kuitenkin tympeää katsella lavalla väsynyttä yhtyettä, joka oli sekä intohimojen synnyttäjä että vastaanottaja 1990-luvulla ja vielä vuonna 2003, jolloin tarjottiin progressiivista musiikkia aidoimmillaan koko ”Aion”-levyn mitalta. Olisivat tehneet jotain poikkeuksellista ja soittaneet ”Talvikuningas”-kokonaisuuden alusta loppuun keskellä heinäkuuta. Se olisi ollut hauskaa. (MT)

Paperi T14Rannan kupeessa olleen Rentolavan muiden esiintyjien tuodessa positiivista energiaa ja rentoa fiilistä, räppäri Paperi T teki matkan ihmismielen syvimpiin syövereihin painostavien taustabiittien siivittämänä. Paperi T on tehnyt pelkistetystä räppäämisestä taidetta. Hyvällä tavalla laiskalta, mutta silti niin voimakkaalta kuulostava artikulointi ja juuri oikein ajoitettu sanojen toisto ja nokkela leikittely tekevät vaikutuksen joka kuuntelukerralla. Näin livetilanteessa Paperi T:n tulkinta oli vielä astetta tunnelatautuneempaa ja aggressiivisempaa kuin levyllä, mikä toi sanojen maalaamaa maisemaa entistäkin vakuuttavammin esiin. (JK)

Putro Parvella7Samuli Putro oli sen sijaan nähnyt vaivaa ja matkusti entisestä pois. Tähtiteltassa taiteilijan taustalla oli Joensuun Kaupunginorkesteri, ja soolotuotannon tunnetuimmat palat olivat kokeneet melkoisen muodonmuutoksen. Keikka oli Putroa lainaten korkeakulttuurimaisessa lennossaan äärimmäisen kaukana rockista, metallista tai Popedasta, ja Putro itse tunnusti lavalla jännityksen määrän olleen lauantain aikana järkyttävissä mittasuhteissa. Jännittäminen ilmeisesti kannatti, sillä Tähtiteltassa koettiin riemukas, koskettava, pysäyttävä, viihteellinen, korkealle kurkottava ja hapuilustaankin hillittömän riemukkailla reaktioilla selvinnyt kokonaisuus. Keikan on pakko tulla ihmisten keskuuteen uudestaan jonkinlaisena tallenteena, muuten tapahtuu suuri vääryys. Yleisö vastasi Samuli Putron aidosti haavoittuvaiseen heittäytymiseen räjähtävillä suosionosoituksilla. Naurua, itkua, hetkessä elämistä ja kirkkaasti yksi festivaalin parhaista keikoista. (MT)

Mirel Wagner2Metelli-teltassa esiintyi bändejä pääasiassa metallin ja rockin koko tarjonnan laajuudelta, joten näin äkkiseltään voisi ihmetellä, miten bluesin katkuista folkia soittava Mirel Wagner sopi sekaan. Hänen esiintymiseensä ei ehkä sisältynyt säröefektillä varustettuja sähkökitaroita eikä aggressiivista rumputulitusta, mutta nainen ja kitara jakelivat tummia säveliä vangiten huomion kiivaammin kuin monet metalliyhtyeet. Vähäeleinen musiikki ja esiintyminen eivät kaivanneet seurakseen mitään, sillä Mirel Wagnerin paljaaksi riisumat sävelet olivat musiikkia raaimmillaan, mutta silti tai juuri siitä syystä aidoimmillaan ja kauneimmillaan ilman mitään ylimääräistä. Ainoa valituksen aihe, jonka saattoi keksiä, oli äänenvoimakkuus. Volyymi oli niin pienellä, että Wagnerin musiikin läpi saattoi kuulla päälavalla soittaneen Amorphiksen ja jopa anniskelualueella olleiden ihmisten puheensorinan, mikä pääsi silloin tällöin haittaamaan keskittymistä. (JK)

Apocalyptica7Apocalypticalla oli selviä hankaluuksia saada yleisö mukaan päälavalta käsin. Mikä sitten syynä nihkeään vastaanottoon? Vaikea määritellä tarkemmin, mutta ainakin laulettujen kappaleiden kohdalla yleisö tarjosi yhtyeelle kiihkeän suudelman sijaan lähinnä lämmintä kättä. Tuntuu siltä, että uusi materiaali putoaa kaikessa keskinkertaisuudessaan ei-kenenkään-maalle, ja vastaavasti sellolla soitetut metalliset instrumentaalit voivat olla hieman hankalia käsiteltäviä yleisölle, joka kokee tapahtuman aikajatkumossa juuri tuolla hetkellä humala- tai muuta höpöolopiikkiä.

Sólstafir9Metelli-teltan lauantai-illan päättänyt islantilainen Sólstafir on kovin kiehtova tapaus. Toisaalta musiikki voidaan luokitella tunnelmalliseksi ja eeppiseksi, mutta pinnan alla kuplii. Fiilistelyt muuttuvat ajoittain happoisiksi ja piilossa väijyy napakoita rock-riffejä. Sólstafir voisi siis helposti levittäytyä hyvinkin moneen eri suuntaan, ja juuri tuota vaihtelua jäin nyt kaipaamaan. Toisaalta keikka oli loistavaa toimitusta ja koskettavaa musiikkia, mutta koko keikan rakennetta vaivasi yksi seikka. Napinan aihe on kappalemateriaali, jonka kaikki osaset muistuttivat liikaa toisiaan. Ensin hitaasti nostattava aloitus, jonka jälkeen kone nytkähti käyntiin. Tunnelman noustua lisää siirryttiin loppukappaleen ajaksi pitkäkestoiseen maalailuun. Sama kuvio joka biisissä. Edes muutama nopeatahtisempi hetki tai syvemmälle sukeltava fiilistely olisi tehnyt ihmeitä. Luulen kuitenkin, että lopulliseen kliimaksiin olisi päästy pidemmän soittoajan puitteissa. Silti jopa kompaktina pakettina läsnä olivat sekä kylmän raikas tuuli että tulivuoren purkaus. (MT)

Raportti: Miikka Tuovinen ja Jyri Kinnari
Kuvat: Jyri Kinnari

Kommentit