Itseään toistava kokonaisuus – arviossa Black Label Societyn uutuusalbumi ”Grimmest Hits”

Black Label Society ei nostattanut pahempaa odotusmyrskyä uusimmalla kiekollaan “Grimmest Hits”, sillä moni erehtyi nimen perusteella luulemaan tekelettä jonkinlaiseksi kokoelma-albumiksi. Julkaisupäivän lähestyessä tosiasiat kuitenkin paljastuivat ja selvisi, että kyseessä onkin yhtyeen 10. studioalbumi, joka on ladattu täyteen uutta musiikkia. Omituisella nimipolitiikalla oli kuitenkin puolensa, sillä eipä yhtyeen fanien tarvinnut turhaan kärsiä odotuksen aiheuttamasta jännityksestä sekä unettomista öistä.

Yhtyeen nokkamiehenä häärivällä Zakk Wyldella on monta rautaa tulessa. Black Label Societyn lisäksi mies on muun muassa keikkunut Black Sabbathin tuotantoon keskittyvän Zakk Sabbathcover-yhtyeen keulilla ja onpa kitaristilegenda tehnyt myös paluun Ozzy Osbournen taustajoukkoihin tämän viimeisen kiertueen kunniaksi. Liekö nämä projektit herättäneet jonkinlaista entisaikojen kaipuuta, sillä “Grimmest Hits” henkii menneen maailman tunnelmia varsinkin soundiensa puolesta – mielleyhtymät erityisesti Black Sabbathiin nostavat päätään moneen otteeseen.

“Grimmest Hits” on hankala tapaus. Sinällään se tarjoaa hienoja kappaleita sekä irtonaisia hetkiä, joista jopa Black Sabbath olisi ylpeä, mutta kokonaisuus ei taivu yhtä vaivattomasti tähän muottiin. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu soundipuolen tasapaksuus, jonka takia kappalemateriaali hukkuu nopeasti harmaaseen massaan. Erityisesti tämä harmittaa siksi, että Black Label Society on luonut ne suurimmat onnistumisensa timantinkovien kitarariffien sekä kauniiden balladien yhdistelyllä. Nyt näitä ääripäitä ei venytetä riittävän etäälle toisistaan, jonka takia albumi alkaa puuduttaa jo muutaman kuuntelun jälkeen.

Ei “Grimmest Hits” silti huono albumi ole. Esimerkiksi kipaleet “Trampled Down Below” sekä ”Room of Nightmares” ovat tuttua BLS-kamaa notkean raskaine kitaroineen, mutta erityisesti näissä vedoissa soundin olematon potku syö niiden parhaan terän, vaikka kappaleet itsessään varsin toimivia ovatkin. “All That Once Shined” sen sijaan on räätälöity sopimaan albumin yleisilmeeseen huomattavasti paremmin, ja veto edustaakin kiekkoa toimivimmillaan. Samoista syistä kehuja ansaitsevat myös  “Disbelief”, ”Seasons of Falter” sekä “Bury your Sorrow”. Mutta kun tätä samaa on tarjolla välillä huonomminkin tehtynä liki tunnin verran, alkaa vaihtelua kaivata turhan nopeasti. 

Black Label Society on parhaimmillaan jämäkällä äänimaailmalla kuorrutettuna sekä eri ääripäiden kanssa toikkaroidessaan. Jo Wylden tapa soittaa kitaraa suorastaan vaatii voimakasta soundia ympärilleen, sillä mies tuntuu ravistelevan sävelmät ulos keihäästään lähes väkivaltaisesti. Epäilemättä löytyy tahoja, jotka arvostavat uutukaisen keskitempoista ja tunnelmaan nojaavaa lähestymistapaa, mutta jos kaipaa esimerkiksi “Order of the Black” -kiekolla kuultavaa runttausta, jättää yhtyeen uutukainen tyytymättömäksi. Uuden kokeilemisessa ei ole mitään väärää, mutta tällä kertaa lopputulos toistaa itseään aivan liikaa, vaikka monia asioita tehdäänkin oikein. Harmi, sillä ”Grimmest Hits” olisi voinut olla pienellä hienosäätämisellä huomattavasti parempi albumi.

5-/10

Kappalelista:
1. Trampled Down Below
2. Seasons Of Falter
3. The Betrayal
4. All That Once Shined
5. The Only Words
6. Room Of Nightmares
7. A Love Unreal
8. Disbelief
9. The Day That Heaven Had Gone Away
10. Illusions Of Peace
11. Bury Your Sorrow
12. Nothing Left To Say

Kommentit