Mitä mieltä UFOPista? Hippikemut oululaisittain

Oulun Tukikohdassa järjestettiin 13.-14.7. UFOP – Uleåborg Festival of Psychedelia neljättä kertaa, ja sinne piti tietenkin lähteä hippikesää juhlimaan! Sympaattinen pieni festivaali viehätti viime kesänä laadukkaan ohjelmiston ja viihtyisän miljöön ansiosta, eikä tämänkään vuoden kattaus ollut hassumpi. Elettiin kesän helteisiä viikkoja, joka tietenkin vaikutti osaltaan tunnelmaan.

”Ei meillä oo kiirusta nähdä ekaa bändiä, nou hätä.”
”Siellä on muuten sitä burleskia, näkee tissit.”
”Jaa mennään jo!”

Rikita Rebella

Rautalankaa, surffia ja psykerokkia hyvällä maulla yhdistelevä The Botherers avasi pelin Liquid Space Dreams -lavalla. Mukana tosiaan pörräsi kolmen biisin ajan burleskiartisti Rikita Rebella, joka pilke silmäkulmassa ja huumorilla loi lisää visuaalista viihdykettä mainion musiikin kaveriksi. Nähtiin (pehmolelu)käärmeenlumousta, geisha-keimailua sekä latinomamman lanteenketkutusta. The Botherersin musiikki oli pitkälti instrumentaalista, perinteistä rautalankaa kunnioittavaa jumittelua. Punaisissa shortseissa esiintynyt bändi esiintyi itsevarmasti, ja heidän soitostaan paistoi kokemus ja hyvä fiilis.

Mihin minä nyt en lähtisi, jos siellä soittaa Malamujér? Pohjanmaan pojat roikkuvat edelleen kärkisijoilla parhaimpien uusien yhtyeiden joukossa, joten heitä lähtee mielellään katsomaan ja kokemaan. Jokainen keikka on tähän asti poikennut edellisestä, niin kävi myös Oulussa. Setti piti sisällään astetta maalailevampia kappaleita, louhinnan jäädessä tällä kertaa vähemmälle. Helvetillinen kuumuus tuli selväksi jo tässä vaiheessa, kun sisätiloissa sijainneet lavat eivät antaneet ilmanvaihdon suhteen armoa esiintyjille tai yleisöllekään.

Malamujér

Möyhy-Veikot luo jo pelkästään nimellään vahvoja mielikuvia. Kakkoslavalla esiintynyt rumpalista ja kitaristista koostuva bändi ei itseäni ollut vakuuttanut pelkkien YouTube-videoiden perusteella, mutta livenä koko konsepti aukesi aivan täysin. Visuaalisuus oli erittäin suuressa roolissa, kun videotykiltä ajettiin pätkiä 80-90-luvun kotimaisista tv-ohjelmista ja elokuvista ääniraitoineen kaikkineen. Siellä pyöri Spedet, Karpot ja kaikki aikansa tärkeät tähdet Juhan af Grannia unohtamatta. Videot eivät pelkästään olleet taustatukea musiikille. Rokkailu keskeytyi välillä, kun bändi itsekin pysähtyi tutkailemaan ja ihmettelemään, mitä siellä takana oikein tapahtuu. Keikan aikana mietin, että tässä on erittäin hyvin naitettu yhteen suomalaista kulttiestetiikka ajalta ennen internetiä ja nykyaikaisella toteutuksella loihditut läpät. Ennen ufoista ei päässyt lukemaan salaliittoteoreetikoiden blogeista pitkin nettiä, vaan Pudasjärven mysteeriä ihmeteltiin vuosikausia pitkin maamme pohjoista osaa, jossa tieto liikkui muutenkin hitaasti. Kulttikasetti ”Rock ’n’ Rollin maailma” on vähintäänkin pakollinen kotimaisen hippihölmöilyn ja rokkisekoilun seassa surffaillessa, joten sen sisällyttäminen Möyhy-Veikkojen show’hun ei yllättänyt. Never stop the madness!

NYOS oli jättänyt tilaisuuden soittaa päälavalla käyttämättä, ja lavan sijaan asettanut taisteluasemansa keskelle lattiaa. Tämä loi yleisölle varmasti intiimimmän tunnelman hyvästä musiikista nauttimiseen. Kitaristi Tom Brookesta ja rumpali Tuomas Kainulaisesta muodostuva instrumentaaliduo luo kitaraluupeista ja hypnoottisista rytmeistä valtavia äänivalleja ja -maisemia, jotka eivät vielä kertaakaan ole pettäneet livetilanteessa. Oululainen lattialla istumisen kulttuuri piti pintansa tänäkin vuonna, ehkä mä joskus tuohon totun!

Viime vuoden UFOP sisälsi paljon elektronisempaa psykejunnausta, kun tänä vuonna se oli jätetty vähemmälle. Timo Kaukolampi oli kuitenkin saatu täyttämään tuota aukkoa. Kiireinen ja monessa liemessä hämmennetty signaalinvinguttaja sai yleisön notkumaan massiivisten syna- ja ambientsoundien tahtiin. Tilausta tuntui olevan jollekin semisti tanssittavalle musiikille, jota Kaukolampi soolomateriaalinsa kanssa nyt ei varsinaisesti ole.

Siinai louhi myös instrumentaalista psykejumittelua, joka tuntui olevan tämän vuotisen UFOPin löyhä teema. Kilinää ja kolinaa piisasi, kun lavalla oli ties minkälaista helistintä perinteisten rokkisoitinten lisäksi. Rock-uskottavuutta lähenteli röökinpoltto lavalla, jota harvemmin enää näkee. Ei se rokkarinkaan suussa silti järkevältä touhulta näytä. Onneksi musiikki sentään oli fiksua! Kuumuus vei liian helposti voiton useamman bändin kohdalla, eikä kokonaista settiä kyennyt läpimäräksi hikoilematta katsomaan.

Tamperelainen Warp Transmission kakkoslavalla oli mielenkiintoinen tapaus. Hyvin maanisesti elehtinyt laulaja poseerasi dramaattisissa asennoissa julistavine antifa-paitoineen, tuijotti silmät apposen auki ympäriinsä ja ravasi mielipuolisesti. Bändi toimi yhteen hyvin, tarjoten rikasta avaruuslouhintaa paksulla äänivallilla. Huonosti soittavia yhtyeitä ei vielä ole Tukikohdalla nähty, sen verran hyvin UFOPin ohjelma on kuratoitu.

Perjantai-illan päätti iskäprogeyhtye Sammal, joka tuntuu keräävän kriitikoilta kehuja. Itselleni ei lähtenyt, turhan särmätöntä omaan makuuni, eikä sanoituksistakaan saa juuri mitään irti. Ulkona istuskelu oli onneksi hyvää ajanvietettä helteisessä Oulussa, ja rennosti ottaminen olikin tehty helpoksi. Sohvaa ja varjopaikkaa löytyi, sekä hieno yrttipuutarha, jossa sai käydä herättelemässä hajuaistiaan.

Keikat tuntuivat menneen ohi sormia napsauttamalla, ajan rakenne oli siis muuttunut, kuten festarin henkeen sopi. Vaikka Tukikohta olikin pienen yleisön kokoontumispaikka, UFOPiin oli kuitenkin saapunut vieraita useasta eri maasta. Kuulin ainakin neljää (suomen, ruotsin ja englannin lisäksi) eri kieltä puhuttavan, joten psych fest -kulttuuri lienee hyvällä mallilla, kun Pohjolan perukoille saavutaan kaukaa maailmalta. Festarityyli oli hippi- ja psykedeeliyleisön näköistä. Huomio kiinnittyi hämmentävän usean mieskävijän poskilta löytyneisiin psykepulareihin. Jus Obornin kaksoisolento pyöri mestoilla, tyttökeijukaisia tanssahteli pitkin aluetta, mustiin pukeutuneita synkiömörköjä pitkähihaisissaan, sekä myös ihan tavallistakin tallaajaa oli löytänyt tiensä kemuihin.

Lauantain ohjelma ei ollut omaan makuuni ihan yhtä kova, mutta eipä tuo haitannut. Lähemmäs kolmeakymmentä astetta mentiin, joten varjossa lepäily ja valittaminen taisi olla suuremmassa osassa kuin keikkojen katsominen. Seurueemme festaripäivän käynnisti Seli Seli. Miellyttävää riffien toistelua, joka alkoi loppua kohti kuulostaa nyky-Circleltä. Suuri kehu siis!

Can Can Heads

Viime vuonna Kokkolan Hulinafesteillä missasin Can Can Headsin keikan, mutta nyt eteeni asetettiin uusi mahdollisuus. Mielipuolinen on ainut tarpeeksi kuvaava adjektiivi tuosta keikasta kertomaan. Kun saavuin päälavan löylyhuoneeseen, lavan edessä ylävartalo velttona hoippui laiha hahmo. Bändi tuntui etsivän ykköstä ainakin kolmen biisin ajan, sen verran sekavaa musiikki oli. Lavan edessä transsissa sekoillut hahmo paljastui pian bändin laulajaksi, joka kompuroi välillä lavallekin suorittamaan rituaalin oleellisia osia. Kun taustalla bändi tuntui hetkeksi saavan yhteisestä rytmistä kiinni, alkoi musiikki löytää jonkinlaisen tunnistettavan muodon kakofonian sijaan. Tältä kuulostaisi hapoissa olevan flipanneen sirkusklovnin pään sisällä. Jonkinlaista tarinankerrontaa tai spoken wordia kuultiin parissa biisissä, ja yleisö uskalsi vihdoin nauraa ääneen. Tuota ennen pienellä varauksella suhtautunut myhäilevä ihmisjoukko vain tarkkaili performanssia sivusta. Ehdottomasti viikonlopun viihdyttävin ja hauskin show!

Huumorisekoilun jälkeen päälavalla soitti UFOPin toinen ulkomainen vieras, Ufo Över Lappland. Nimestä voi päätelläkin, että vesselit olivat saapuneet Pohjois-Ruotsista luomaan mystistä tunnelmaa. Lienevätköhän hekin kuulleet Pudasjärven ufosta? Niin moni bändi viikonlopun aikana suoritti psykejumittelunsa niin mallikkaasti, että ihan melkein turruttaa. Ei näitäkään voi kuin kehua. Pienen pieni bändi alle 300 FB-tykkäyksellä, ja silti niin ammattimaisen oloista ja laadukasta musiikkia. Yleisö osoitti suosiota lähinnä ruotsinkielisillä kirosanoilla, jotka hymyilyttivät musikantteja.

”Jos bändissä on saksofoni, se on automaattisesti hyvä”, totesin toverille, kun Soft Power soitteli LSD-lavan sisuksissa. Itse nautin musiikista ulkona sohvaan uppoutuen, ja se toimi vallan mainiosti sieltäkin käsin. Pekko Käppiä kävin vilkaisemassa hetken, ja sikarilaatikkokitarat tarkistettuani siirryin takaisin ulkoilmaan. Lattia oli aivan täynnä väkeä, liekö syy Käpin hartaiksikin äityvät folk-laulut.

Kakkoslavan huoneessa oli muutama vallan mainio paikka kuunnella keikkoja, kun sen seinustalla oli penkki, jonka päälle ilmanvaihtoputki posotti viileää ilmaa. Siinä seinään nojaillessa ja fiilistellessä Huminoita -nimistä yhtyettä hoksasin, miten jo valmiiksi vapaamielinen hippi voi vapautua toimissaan entisestään. Ei tarvitse edes nähdä bändiä joka soittaa, kun voi olla ihan tyytyväinen tahollaan jos asiat on muuten hyvin. Oululainen progeporukka loi hypnoottista ja raskasta tunnelmaa, johon oli helppo uppoutua ja heilua mukana.

Kairon;Irse!

Päivän pääbändi (ainakin itselleni) Kairon;Irse! oli saapunut lakeuksilta. Nelikko on siirtymässä suunnittelemaan seuraavaa levyä ja jäämässä pian keikkatauolle. Oulu oli onnekas, ja sai vielä osansa heleän maalailevista tunnelmista uhkaavan massiivisiin melukohtauksiin sinkoilevasta musiikista. Sen verran kovaa ryskettä oli, että jouduin ensimmäistä kertaa kaivamaan korvatulpat esiin, kun kitaranvingutus koetteli kipurajaa. Armoton biisikaksikko ”Sinister Waters II” ja ”Starik” eivät antaneet yleisölle hengähdystaukoa, vaan riehua piti niin pirusti. Keikan jälkeen tuntui siltä, että kuulo on mennyt ja pää ei aamulla käänny. Näin ei kuitenkaan jostain syystä ollut, vaan kuulen edelleen tarpeeksi hyvin ja pää nyökkyy kivuitta. Aivotoiminta on yleensä melko vähäistä tällaisten keikkojen jäljiltä, joten jalat vain kantoivat minut välittömästi seuraavaa bändiä katsomaan.

Hexvesselistä ihmisille tuttu Kimmo Helén oli bändinsä kanssa epäkiitollisessa slotissa, kahden pääesiintyjän välissä. Vähäinen yleisömääräkin sen kertoi, että nyt väkeä kiinnosti nesteytys ja huilaus. Viime vuonna soololevyn julkaissut Helén on jäänyt itseltäni kuulematta, ja odotin jotain pehmeää ja folkahtavaa. Kappaleet kuitenkin yllättivät raskaudellaan positiivisesti. Kielisoitinten kaulat meinasivat kolista yhteen jatkuvasti, kun jumittelu yltyi soittajien eläytyessä vähän väliä voimakkaaksi äänimonoliitiksi. Toivottavasti näemme jossain paremmissa puitteissa vielä myöhemmin! Nyt päällimmäisenä mielessä oli vain ”Näin just Kairon;Irsen! vitun kovan keikan, mitä helvettiä?” Siitä huolimatta Helén oli todella kova.

Illan viimeiseksi aktiksi oli buukattu ruotsalainen Hällas. Levyltä etukäteen kuuntelin muutaman biisin ja jouduin toteamaan, että samat maneerit toistuvat liian usein. Livenä oli mahdollisuus parantaa asemaansa, joten pitihän sitä käydä vilkaisemassa. Bändi kiersi ensimmäistä kertaa itänaapurinsa keikkapaikkoja, ja yleisö toivotti heidät tervetulleeksi äänekkäästi. Hällasin soittoukot näyttivät siltä, kuin olisivat lapsena käyneet äidin meikkipussilla ja vaatekaapilla, ja isänsä levyjä kuunnellen leikkineet taistelusankareita. Viitat selässä ja glitteriä silmissä äijät paukuttivat menemään musiikkia, jossa yhdistyi ikävällä tavalla liian monta 70-luvulla uransa teroittanutta bändiä. Urut, ja etenkin urkumelodiat oli pöllitty Uriah Heepiltä, laukkakomppi Iron Maidenilta, rytmit Deep Purplelta, ja laulumelodiat poimittu ties mistä. Liiaksi kuitenkin nuo täysin samat maneerit toistuivat biisi biisin perään, joten en jaksanut enää uskoa, että Hällas jättäisi hyvän mielen.

Kuten viimekin vuonna, juoma ja ruoka oli halpaa. Hyvääkin se oli, Indian cuisine -ravintolan kastikkeet maittoivat useampaan otteeseen. Hippitunnelma tuli huippuunsa lauantai-illan päätteeksi, kun suurimmat työsuoritukset oltiin saatu alta pois ja väki kykeni rentoutumaan. Juhlat jatkuivatkin pienen piirin kesken Tukikohdan piha-alueella aamuun asti. Ei ole mitään syytä olla lähtemättä UFOPiin uudestaan, ensi vuonna juhlitaankin jo viidettä kertaa!

http://www.uleaborgfestivalofpsychedelia.com/
https://www.facebook.com/UFOpsychedelia/

Kirjoittanut: Ville Kangasniemi
Kuvat: Cecile Gasparoni

Kommentit