Uuden suunnan hakua: Noumena – Myrrys

Noumena aloitti melodisen death metalinsa takomisen samoihin aikoihin Omnium Gatherumin ja Insomniumin kanssa, 90-luvun jälkipuoliskolla. Mutta siinä, missä kahden jälkimmäisen melodeath levittäytyi suhteellisen nopeasti kansainvälisille lavoille, pysähtyi Noumenan kulku tykkänään kolmannen albumin jälkeen. Seurasi seitsemän pitkää vuotta, kunnes bändi palasi enemmän ja vähemmän uudistuneena albumillaan ”Death Walks With Me” (2013). Spinefarm Records oli vaihtunut omaan labeliin, Haunted Zoo Productions, jonka kautta nyt uusinkin levy julkaistaan. Vierailevat solistit, Hanna Leinonen ja Tuomas Tuominen, jotka lauloivat puhtaita osuuksia vielä kahdella edellisellä levyllä, jäivät pois. Tyhjän paikan täytti Suvi Uura, ja täyttikin niin perusteellisesti, että koko bändin olemus värittyi uudestaan. Suvin vahva, hieman folkahtava ja nasaalikin ääni oli erikoinen valinta Haapasen Antin hyvin matalaa bassomurinaa vasten. Näin erikoisen parivaljakon yhteensovittaminen vaati kriitikoiltakin sen verran nieleskelyä, että kuolemaa uhkuvan levyn kanssa oltiin vähän pallo hukassa.

Itse asiassa kuoleman läheisyys oli ollut todellista tuota levyä tehtäessä. Kuolema oli tuolloin liittynyt jollain tavoin bändin jokaisen jäsenen elämään. Ja sen kyllä aistiikin levyltä, kunhan hieman hiljentyä malttaa. Varsinkin levyn viimeinen raita, ”Sundown” on kaikessa melankolisuudessaan hyvinkin koskettava. Ainakin tässä biisissä kahden ääripään vokalistin yhteistyö löysi kanavan, jossa se lopulta toimi. Suvin värisevän eteerinen tulkinta ja Haapasen hiljainen basso, joka tarttui vakaasti ja kaikessa rauhassa melodiaan johdattaen tunnelman ikään kuin ihmiselämän rajallisuuden hyväksymiseen. Parhaimmillaan näiden kahden tulkitsijan välillä soi syvä musiikillinen kumppanuus. Tämän jälkeen jäikin kysymysmerkki, mitä mahtaa tuleman pitää? ”Absence” ja ”Anatomy of Life” uudelleenjulkaistiin yhteispainoksena viime vuonna, kaiketi elossaolon merkiksi. Kuolema ei siis ole itse bändiä korjannut, vaan jatkoa seuraa: ”Myrrys” julkaistaan 28.4.2017. Ja nyt itse asiaan.

”Myrrys” on nimensä mukaisesti melkoinen temmellyskenttä. En tiedä, missä määrin tähän on johtanut edellisen levyn aliarviointi. Miksi otettiin taas uusi, iso harppaus täysin uuteen suuntaan? Syyn laulukielen vaihtamiseen nielen kyllä täysin: mediatiedotteen mukaan Myrryksen luonnonläheinen teemoitus sekä henkilökohtaiset alkuperäissanoitukset edellyttivät suomenkielistä ilmaisua. Tämähän on päivänselvää. Mutta yritys yhdistää ruotsalaisvaikutteista 90-luvun melodista death metal -meininkiä kunnon tempolla suomalaiseen melankoliaan suomen kielellä on jo kova yritys. Tätä koktailia ei onneksi biisitasolla niin valtavia määriä levyllä annostella, mutta myös levyn kokonaisuuden suhteen se jättää hämmentävän olon. Vanhan suomalaisen tangonkin voi tempoa nostamalla muuttaa humpaksi kun vetäisee tylysti tahdit kahtia ja muuttaa tahtilajiksi 2/4. Mutta miksi kukaan niin tekisi? Miksi murentaa kaunis kaiho kovalla poljennolla ja rälläämisellä? Näin täysin kärjistettynä esimerkkinä. Aivan oma lukunsa on sitten Insomnium, joka on kyllä onnistunut yhdistämään mestarillisesti melodethin ja suomalaisen surumielisyyden, mutta aivan toisenlaisin keinoin.

Intron jälkeinen avausraita ”Metsänviha” julkaistiin etukäteen maistiaisena siitä, mitä tuleman pitää. Edellisen albumin syvistä vesistä ollaan otettu iso harppaus kohti iloisempaa ja reteämpää ruotsalaismeininkiä. Lyriikat sukeltavat kuitenkin totaalisesti folk metal -genren alle. Tosin matalasta bassomurinasta ei sanoja erota edes suomalainen, mikä on tässä kohden sekä hyvä että huono asia. Antti Haapasen basso voisi soida Boris Godunovina suorastaan perkeleellisesti. Vähän epäilen, että klassinen ooppera on menettänyt hänessä paljon enemmän kuin mitä metalli voi koskaan antaa. Noumenan iso haaste jo edelliseltä levyltä lähtien on ollut kahden hyvin erilaisen päävokalistin yhteensovittaminen, kuten aiemminkin totesin. Suvi Uura kun ei kuitenkaan taustalle jää, eikä toisaalta pidäkään jäädä. Sen verran karismaa naisesta löytyy.

”Kirouksen kantaja” vastaa musiikillisesti jo paljon paremmin levyn melankolista tematiikkaa. Ja ehkä hitaampi tempokin jättää enemmän kuulijalle mahdollisuuksia ottaa vastaan nämä hienot, mutta hyvin erilaiset äänet, varsinkin kun ne soivat yhtä aikaa.

Seuraava raita, ”Sanat pimeydestä”, jättää minut niin pihalle, etten osaa edes kuvitella, mitä tästä voi vielä seurata. Lyriikat viettäisivät vähän tuonne dark folkin suuntaan, mutta nopeatempoinen, kitaravetoinen satsi ja melodiat vähän toisesta maailmasta eivät vastaa niitä millään tavoin. Toisaalta tätä vastaavuutta ei varmaan edes etsisi, elleivät sanat olisi kotomaan kielellä, sillä kielellä, jolla yleensä tarkoitetaan niin sanatarkasti sitä, mitä sanotaan. Vierailevan vokalistin osuus tuntuu täysin irralliselta ja turhalta. Ideoita on, mutta niiden yhdistäminen ontuu. Miten se voi ontua enää tässä vaiheessa, niinkin tasokkaiden edellisten julkaisujen jälkeen?

Viides raita, ”Sanansaattaja” pysyy paremmin koossa, minkä selittänee sekin, että musiikista ja lyriikoista vastaa yksi ja sama mies, Crescentinkin vaikuttajahahmo Ville Lamminaho, aivan kuten ”Kirouksen kantajassa”. Mutta tavanomaisuuden yläpuolelle eivät ideat juuri nouse. Suvin ja Antin yhteistyö on saatu kuitenkin toimimaan aika hyvin, siitä plussaa.

”Roihu” taitaa mennä vähän riman alitukseksi tyylitajun suhteen, sen enempää kommentoimatta.

Seitsemäs raita, ”Murhehuone”, voisi toimia iskelmänä, mutta särökitaroiden ja riffien saattelemana yhdistelmä hakee vain muotoaan, jota ei löydy millään. Iskelmäpuolen melodioita lainaa seuraavakin raita, joka nimensä ja lyriikoittensa puolesta voisi toimia kummasti voimasointujen, diskanttitremoloiden ja blast beatin voimalla, jossain aivan toisessa genressä, toisentyyppisillä melodioilla.

Levyn päätösraita sulkee ympyrän. Suvi toistaa intron kauniin, hiljaisen teeman, pianon säestyksellä. Ja musiikillinen kehittely, myös melodinen, jatkuu ihan onnistuneesti. Raskaat sointivärit ja hidas tempo maalaavat hitaasti erikoista, sisäistä kuvaa. Niin, Ville Lamminahon käsialaa jälleen, sekä musiikki että lyriikat. Tämän herkän ja kauniin mielen tekeleet onnistuvat parhaimmillaan piirtämään hyvinkin osuvia ihmismielen ristiriitoja ja kysymyksiä.

Mitäpä tähän lopuksi sanoisin, kovienkin sanojen jälkeen? Upeat vokalistit ja säveltäjä. Arvostan, ja paljon. Siltikin tällä kertaa on tuloksena albumi, joka jossain määrin hakee muotoaan, eheyttään ja kokonaisuuttaan. Musiikilliset rakenteet ontuvat paikoin yhdistelmien kanssa, jotka eivät yhteen sovi. Loppuunhiomista olisivat vaatineet yhtä lailla nyanssipuoli kuin kokonaisuudet. Parhaimmillaan Noumena on doom-vetoisissa tempoissa, sävellyksellisesti Lamminahon kädenjälkeä seuraten.

7/10

Kappalelista:
1. Kohtu
2. Metsän viha
3. Kirouksen kantaja
4. Sanat pimeydestä
5. Sanansaattaja
6. Roihu
7. Murhehuone
8. Pedon veri
9. Syvällä vedessä

Noumena Facebookissa

Kirjoittanut: Sirpa Pelli

Lue lisää aiheesta

Riivattu karhu räyhää suomeksi – haastattelussa Noumena Ähtäriläislähtöinen Noumena on tarjoillut maailmalle melodista death metalia jo vuodesta 1998 eli piakkoin kunnioitettavat 20 vuotta. Matkalle on ...
Dark Floodilla pitää kiirettä: live-DVD, minikiertue Japaniin ja uuden levyn äänitykset Oululainen melodisen metallin lähettiläs Dark Flood julkaisi ”Tukikohta 10th Anniversary Show” live-DVD:n 25. päivä toukokuuta. Konserttitaltiointi on...
Noumena suuntaa uudella musiikkivideollaan Nuuksion kansallispuistoon Ähtäriläislähtöinen metalliyhtye Noumena julkaisee tänään uuden albuminsa nimeltä ”Myrrys”. Huhtikuun huumaan antautunut bändi juhlistaa uutta pit...
Noumena julkaisee uuden Myrrys-albuminsa huhtikuun lopussa: uusi biisi kuunneltavissa Kotimainen metallisekstetti Noumena julkaisee 28. huhtikuuta viidennen studioalbuminsa nimeltä "Myrrys". Yhdeksän biisiä sisältävä levy on oivaa j...