Svart night #23: Jess and the Ancient Ones ja Tombstoned Kuudennella Linjalla

Joulukuussa uuden albuminsa, ”The Horse and Other Weird Tales” julkaissut Kuopiosta ponnistava Jess and the Ancient Ones esiintyi Helsingissä Kuudennella Linjalla lauantaina 20.1.2018.

Levy-yhtiö Svart Recordsin järjestämän illan avasi tällä hetkellä uutta musiikkia työstävä doom/sludge/stoner -pumppu Tombstoned.

Psykedeelistä rokkia soittava Jess and the Ancient Ones ammentaa inspiraatiotansa useista eri musiikkityyleistä, ja bändin musiikissa kuuluu vaikutteita niin bluesista, folkista, jazzista kuin rock ’n’ rollistakin. Yhtyeen uutta, kolmatta kokopitkää albumia on kuvailtu soundiltaan edeltäjiään orgaanisemmaksi ja maanläheisemmäksi.

Omaperäinen soundi on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla ja yhtye käväisikin välittömästi uuden levyn julkaisun jälkeen Euroopan kiertueella. Tuore albumi on saanut loistavan lähdön Keski-Euroopan levyrankingeissa: Saksankielinen Rock Hard nosti levyn joulukuun toiseksi parhaaksi albumiksi ja legendaarinen Metal Hammer puolestaan kolmanneksi viidenkymmenen muun tuoreen albumin joukosta. (Lähde: facebook.com/events/153725055265071/)

Ei siis ihme, että Helsingin Kallioon oli saapunut lauantai-illan aikaisesta soittoajasta huolimatta kiitettävä määrä kiinnostunutta yleisöä.

Saapuessani paikalle alkuillasta heti ovien auettua näytti huolestuttavasti siltä, että illan avaava Tombstoned saa soittaa oman settinsä kovin väljälle yleisölle, mutta onneksi heti keikan alkaessa tupa alkoi täyttyä ja lopulta kuulijoita oli paikalla sangen mukavasti. Tombstonedia tämä varmasti miellytti, sillä heillä oli edessään eräänlainen näytön paikka.

Edellinen keikka Helsingin Alakulttuuritalolla joulukuussa ei nimittäin mennyt niin sanotusti aivan putkeen. Paikalla olleilta kuulemani mukaan bändin kitaristi-laulaja Jussi Toropainen poistui lavalta tällöin jo kahden biisin jälkeen pahoitellen ja vedoten siihen, että yhtye ei ollut harjoitellut laisinkaan ennen keikkaa. Toropainen kapusi takaisin lavalle myöhemmin vain keskeyttääkseen uudelleen ja muun ajan keikasta bändin komppiryhmä viihdytti Alakulttuuritalolle saapunutta yleisöä soittamalla covereita The Doors –yhtyeen kappaleista.

Kuudennen Linjan keikalle bändi oli kuitenkin selkeästi hyvin valmistautunut, sillä soitto soi tiukasti koko puolituntisen setin ajan ja sai paikalla olleen yleisön polvet notkumaan. Tombstonedin jykevä, trippaileva ja jylhä soundi on kiistatta aivan omanlaisensa, vaikka musiikilliset vaikutteet ovatkin siitä selkeästi tunnistettavissa. Alkukesästä nykyisen kokoonpanonsa muodostanut bändi on myös loistava esimerkki siitä, että kun rummut, basso, kitara ja laulu toimii yhteen, ei bändi tarvitse mitään muuta. Simply good.

Illan pääakti Jess and the Ancient Ones oli itselleni aiemmin tuttu vain levyjen kautta, sillä jostain syystä yhtyeen Helsingin keikat ovat aina osuneet sellaisiin iltoihin, etten ole päässyt paikalle, vaikka orkesteri on ollut must-see -listalla jo pitkään. Ja nyt se tuli todettua: bändi toimii livenä aivan yhtä loistavasti kuin levyltäkin. Soitantaa katsoessa ja kuullessa huomaa selkeästi bändin koostuvan ammattilaisista. Bändin taidokas laulaja Jess tanssii raivokkaasti paljain jaloin, soittaa tamburiinia kimaltavissa legginseissään ja kulkusia sidottuna nilkkoihin. Hän on kaikessa luonnollisuudessaan erittäin karismaattinen ja luo yleisöön intensiivisen katseensa mustalla kajalilla maalaituilla silmillään. Yleisö kiljuu jo ensimmäisen biisin aikana ja meno sen kuin yltyy koko tunnin mittaisen setin ajan, jossa kuullaan kappaleita erityisesti uudelta albumilta, mutta myös vanhempia suosikkeja, kuten ”Prayer for Death and Fire” yhtyeen vuonna 2012 julkaistulta nimikkoalbumilta. Loppuun saatiin vielä encorena vuonna 2014 julkaistu ”Castaneda”. Eturivissä innokkain fani yltyy kumartelemaan lavamonitoreihin nojaten ulottuen lähes bändin basistin jalkoihin asti lavalla. Sanoisin, että tämä oli kymmenen pisteen keikka.

Kiitettävää löytyy myös keikkapaikasta; Kuudennen Linjan äänentoisto pelaa loistavasti ja soundi on läpi illan kohdillaan. Ovihenkilökunta on ystävällistä. Täytyypä käydä Kutosella useamminkin!

Ja loppuun vielä yksi asia, mikä aina herättää keskustelua, nimittäin soittoajat – täytyy kyllä myöntää, että itse pidän näistä aikaisista, vaikka niitä harvemmin on. Tämäkin onnekas sattumus johtui Tombstonedin basistin Olli Laamasen tuplakeikka-illasta, kiitos siis ahkeralle muusikolle! Oli mukavaa päästä työviikon jälkeen ihmisten aikaan kotiin ja hymyilin kirjoittaessani juttua sunnuntai-iltapäivänä tuoreen kahvin ja paahtoleivän kera.

 

Settilista Tombstoned

  1. Through Days
  2. Brainwashed since birth
  3. Työnimellä ”uus boogie” kulkeva toistaiseksi nimeämätön kappale
  4. … And I told you
  5. So you are, so you live

 

Settilista Jess and the Ancient Ones

  1. Death is the doors
  2. Shining
  3. In levitating secret dreams
  4. You and eyes
  5. (here comes) the Rainbow mouth
  6. Astral sabbat
  7. The lovers
  8. Return to hallucinate
  9. Samhain
  10. Minotaure
  11. Prayer for death and fire
  12. Anyway the minds flow

encore: Castaneda

****

Hilkka Aarela

Kirjoittaja on tapahtumatuottaja ja live-intoilija, jonka sydäntä lähellä on erityisesti tarttuvat bassorytmit ja voimakkaat vokalistit, sekä tietysti hyvät bileet ja viihtyminen.

Kommentit