Tanskalainen Pretty Maids ei hyydy – Suomi sai kokea oivan aikamatkan lähes neljänkymmenen vuoden ajalta

Vuonna 1981 perustettu tanskalainen Pretty Maids on urallaan kokenut niin ylä- kuin alamäet. Bändillä oli aikanaan kaikki avaimet suureen menestykseen, mutta yksi kerrallaan avaimet alkoivat mennä hukkaan. Bändin kaupallisena huippuna – monien mielestä myös taiteellisena – on ollut viime vuonna kolmikymppisiään juhlinut ”Future World”-albumi. Sitä seuranneelle ”Jump The Gun”-levylle luotiin suuret paineet ja tavoitteet, joita levy ei onnistunut lunastamaan. Silloinen kokoonpano hajosi jättäen jäljelle vain laulaja Ronnie Atkinsin ja kitaristi Ken Hammerin. Kaksikko on luotsannut bändiä konkursseista ja sydänkohtauksista huolimatta sinnikkäästi tähän päivään asti. Uuden nousun 2010-luvulla kokeneen bändin myöhempi materiaali on ollut vahvaa, ja nähdyn sekä kuullun perusteella uran soisi vielä jatkuvan hyvän tovin.

Yhtyeen keikka Circuksessa oli lähtölaukaus viimeisimmän levyn ”Kingmakerin” tiimoilta pyörineelle kiertueelle. Valitettavasti Suomeen ei oltu saatu mukaan Euroopan muilla keikoilla soittavaa Pink Cream 69-yhtyettä. Itse keikkakin oli vähän hämärän peitossa, sillä esimerkiksi keikkapaikan sivuilla koko tapahtumaa ei mainittu lainkaan. Tämä on osaltaan voinut vaikuttaa myös siihen, että keikalle oli huhujen mukaan myyty vain 220 lippua. Toisena huhuna ennen keikkaa kiersi Atkinsin sairastuminen ja jopa keikan mahdollinen peruminen. Onneksi herra oli esiintymiskunnossa ja yleisökin pienestä määrästä huolimatta oli bändille oikein suotuisa.

Aika tarkalleen yhdeksän kieppeillä taustamusiikit vaikeni ja intron soinnut alkoivat vallata salia. Bändin nimi luki selkeänä taustakankaalla ja asetelmat rummuille sekä koskettimille näyttivät juuri sopivilta lavan kokoon nähden. ”Motherland”-levyn avausbiisi ”Mother Of All Lies” täräytti shown’n sananmukaisesti käyntiin. Miksaaja oli vetänyt bassot yhteentoista ja ensimmäistä kertaan pitkään aikaan lahkeissa lepatti. Kitara ei tahtonut kuulua ja Atkinsin laulukin oli ajoittain hukassa. Seuraavana soitettu raskas ”Kingmaker” kärsi vielä samoista oireista, mutta sen jälkeen miksaaja otti homman haltuun.

Edellisellä kerralla Suomessa käydessään seitsemän vuotta sitten bassossa oli King Diamond-yhteyksistä tuttu Hal Patino. Hän ei kauaa bändissä viihtynyt ja paikan ottanut Rene Shades on kyllä mies paikallaan. Hänen olemus oli jännä; ei mitenkään erityisen karismaattinen, mutta täynnä mukaansa tempaavaa energiaa ilmapotkuineen ja pyörimiseen, että ei hänen osuudesta voinut kuin nauttia. Rytmiryhmää täydentänyt Allan Sorensen oli lyömäsoittaja viimeiseen asti. Rummut sai iskuja voimalla, mutta lukuun ottamatta paria kapulan katoamista soitto oli tasaisen jämäkkää.

Ennen kolmantena soitettua ”We Came To Rock”-biisiä Atkins tervehti yleisöä perinteisten kuulumisten kysymisen muodossa. Hän lupasi paluun 80-luvulle, ja näin myös tapahtui. Hän kertoi pitkästä matkasta Helsinkiin ilmeisimmin viitaten yhtyeen ikään. Yhtyeen ikä oli asia, jonka hän nosti montaa kertaa esiin aivan kuin ollessa ylpeyden lisäksi vähän hämmentynyt itsekin. Suomalaisia hän kehui juhlivaksi kansaksi, muisteli edellistä visiittiä Suomeen ja toivotti hyvää naistenpäivää omalla äidinkiellellään ennen encoreiden ”Please Don’t Leave Me”-laulua. Hänen laulaminen oli yhtä tuskallisen näköistä kuin aina ennenkin, mutta hyvin se ääni pääosin kulki. Jos hän oli vielä sairas, niin sitten se kulki erinomaisesti. Ennen vuoden 1995 ”Scream”-levyltä kotoisin olevaa ”Walk Away”-biisiä hän mainitsi sen ajan olevan ”forgotten years”. Tähän kitaristi Hammer korjasi ajan olevan ”wonder years”.

Suurimman siivun settilistasta nappasivat odotetusti ”Future World” – levy sekä uuden nousun aloittanut ”Pandemonium”. Ensinmainittua muisteltiin viidellä biisillä eikä jälkimmäinen neljällä biisillä paljoa jälkeen jäänyt. Valitettavasti oma suosikkini ”Cielo Drive” ”Pandemonium”-levyltä jäi tällä kertaa paitsioon, vaikka joskus sitäkin on soitettu.

Alituisesti hymyilevän ja kujeilevan sekä usein kitaroita vaihtavan Hammerin lisäksi kitaravallia täydensi ajoittain Chris Laney, joka elävoitti soundia myös koskettimilla. Hienoa, että bändi on löytänyt riveihin molemmat soittimet taitavan herran, sillä livenä siitä oli suuri etu. Rudolf Schenkeriä muistuttavan esiintymisen lisäksi hänen kitaransa takaa saattoi tarkkasilmäisimmät bongata Kiss-logon. Itse en huomannut moista, mutta ympärilläni oleva seurue noteerasi asian heti.

Keikan musiikillinen kaari tuntui olevan pari rokkia ja sitten balladi-tyyppinen. Välillä Hammer johdatti yhtyettä Pink Floydin musiikin pariin ja sieltä kurvaten takaisin omaan ”I.N.V.U.”-biisiin. ”Bulls Eye” oli kuulemma merkitty settilistan viimeiseksi, mutta lämppäribändin puuttuminen ja yleisön erinomaisuus johtivat kuulemma siihen, että settiä jatkettiin pidempään. Oli syy mikä tahansa, niin ”Little Drops Of Heaven”-biisin jälkeen alkoi lopun kliimaksi. Keikan loppuun soitetuilla debyyttilevyn biiseillä ”Back To Back” ja ”Red, Hot And Heavy” yhtye oli parhaimmillaan. Niissä oli potkua, menoa ja asennetta yhtyeen rokatessa kuin nuori kollilauma konsanaan. Hienoa oli huomata, että yhtye jaksoi paahtaa loppumetreille asti, eikä vaivaannuttavaa väsähtämistä tapahtunut. Tosin balladien aikana sekin vaara leijui ilmassa, mutta ammattilaiset eivät siihen ansaan tipahtaneet.


Encoret käynnistettiin ”Future Worldin” nimibiisillä ja aiemmin mainitun ”Please Don’t Leave Men” lisäksi soitettiin koko illan päättänyt ”Love Games”. Päälle kiitokset ja kumarrukset, niin homma oli paketissa.

Bändi oli virkeässä vedossa ja jos huonoja puolia haluaa väkisin hakea, niin välillä runsaaksikin äitynyt yleisön laulattaminen olisi saanut jäädä vähemmälle. Yleisöä tietysti aina toivoisi enemmän näille niin sanottujen keskikastibändien keikoille, mutta kyllä suomalaisen yleisön ääni ainakin yleisölauluissa kuului hyvin. Kaiken kaikkiaan bändikin vaikutti tyytyväiseltä, ja toivottavasti tie johtaa Suomeen vielä uudemmankin kerran.

Biisilista:

Mother Of All Lies/Kingmaker/We Came Here To Rock/Heavens Little Devil/Walk Away/Yellow Rain/Rodeo/Pandemonium/I.N.V.U./Bull’s Eye/Little Drops Of Heaven/Back To Back/Red, Hot And Heavy

Encoret: Future World/Please Don’t Leave Me/Love Games

Teksti:Nikki Jääsalmi
Kuvat:: Hannu Tiainen

Kommentit