Turusta nousee kasvi – Grass Roots nostaa ruohonjuuritason toimijat korkeammalle  

Turusta tuulee taas. Vaikka ruohonjuuritason rock ja metalli vaikuttavat olevan ajoittain hienoisessa uutispimennossa, nousee ilmoille jatkuvasti uusia erinomaisia bändejä, ja niitä eri tavoin tukevia yhdistyksiä. Tuoreimmasta tukiverkostosta vastaa Grass Roots -yhdistys ja siihen kytkeytyvä Grass Roots Records -pienlevy-yhtiö. Kaaoszine kävi jututtamassa Grass Roots -musiikkiyhdistyksen ja Grass Roots Records -levy-yhtiön puheenjohtaja Kauri Ruohosta.

Lähdetään perusasioista. Mikä on Grass Roots  / Grass Roots Records?

Ruohonen kuvailee:

”Ensinnäkin me etsitään meistä tosi kiinnostavia vaihtoehtoisia artisteja, pyydetään niitä toimintaan mukaan, että voidaan kehittää, tuottaa, äänittää ja julkaista artistin musiikkia. Me halutaan luoda tietynlaista vaihtoehtoskeneä sen kautta. Sitten järjestetään tapahtumia. Sanotaan esimerkkinä jokatorstainen Perjantaiaatto-tapahtuma ravintolalaiva Majlandilla. Mukana on Grass Rootsin artisteja ja muitakin. Skene hyötyy, kun kaikki saa keikkaa.”

Turun ulkopuolisille lukijoille lienee hyvä mainita, että Turun Aurajoen jokilaivat ovat nähtävyys jo itsessään. Jos haluat tuntea itsesi oikeaksi turkulaiseksi, juo itsesi humalaan, kuuntele cover-duoja, paikallisia rock-legendoja tai nousussa olevaa DJ:tä laivan kannella.

Grass Rootsin pääpaino on lyhyesti sanottuna musiikissa:

”Keikkojen järjestäminen, keikkojen buukkaaminen ja kaikki siinä sivussa, mutta se koko prosessi, että saadaan jokin biisi julkaisukelpoiseksi, on se, mitä me tehdään”, kuvailee Ruohonen. Yhdistys tarjoaa bändeille käytännössä kaiken esituotannosta masterointiin. Käytössä on luonnollisesti oma studio ja keikkojakin hoidetaan. Kyseessä on siis yksinkertaisesti loistava konsepti nousevalle bändille.

Grass Roots rekisteröitiin yhdistykseksi 2. elokuuta vuonna 2017. Lyhyestä toiminta-ajastaan huolimatta yhdistys ja siihen kytkeytyvä levy-yhtiö on saanut paljon aikaan. ”Jengiltä löytyy suurta intohimoa tähän juttuun, se on ollut siistiä huomata”, Ruohonen intoilee. Tuoreimmista levytyksistä mainittakoon Eetu Kujalan tammikuussa 2018 julkaistu ”Rowan”-albumi.

Turussa on aikaisemminkin ollut monenlaisia rokkiyhdistyksiä, esimerkiksi TYRMY (Turun Yliopiston Raskaan Musiikin Yhdistys), TÄRY (Turun Ääni- ja Rockyhdistys), West Coast Holocaust ja TELMU (Turun Elävän Musiikin Yhdistys), joten miksette lähteneet jonkin olemassa olevan yhdistyksen toimintaan mukaan?

”Koska haluttiin saada nimenomaan äänitettyä musiikkia, esimerkiksi TELMUnkin toiminta keskittyy keikkoihin. Se oli ehkä se main point”, kertoo Ruohonen.

Onko tyylirajoituksia, vaihtoehtomusiikkihan voidaan käsittää monella tavalla?

”Ei ole, toimitaan genre-rajattomasti. Rokkia, hiphopia, progressiivista metallia, jazzia, kunhan se poikkeaa jollain tavalla siitä, mitä jengi tekee normaalisti. Täytyy olla erilaista – mutta kuulostaa silti hyvältä.”

Uusia bändejä valitsemassa on iso porukka: ”Jos joku meidän poppoosta tykkää siitä, epäilemättä myös moni meidän poppoon ulkopuolelta tykkää siitä.” Tällä hetkellä mukana toiminnassa ovat ainakin Ferry Is Closed (alternative rock), Eetu Kujala (indie rock), T4nkk1:D (rock), Coochilla (rock), Of Origins (progressiivinen metalli), Toiminimi (alternative rock), Trokari (funk rock) Kake & Frank (rap) ja KASIPUOL (postpunk).

Porukassa on mukana myös paljon muita kuin soittajia aina äänittäjistä keikkamyyntiin asti. Mikäli toimintaan haluaa mukaan, saa yhteyden esimerkiksi Facebookin tai info(a)grassroots.fi -sähköpostin kautta. Maksullisia tuotantopalveluita ei tehdä vaan toimintaan on mahdollista päästä mukaan ainoastaan perinteisellä ’demoa postiin’ -tyylillä. Grass Roots menee toisin sanoen musiikki edellä loppuun asti.

Grass Rootsin keikkakesä huipentuu Turun Uittamon Paviljongilla 14. heinäkuuta järjestettävään Rootstock-minifestivaaliin.  Pääesiintyjänä tapahtumassa on salaperäinen, Vesa-Matti Loiri -äänellä yhtä lausetta hokeva Loiriplukari. Viime vuoden hämmentävimmän YouTube-ilmiön takaa paljastui esimerkiksi Xysmasta ja Magneta Skycodesta Mosambikiin kadonnut Kalle Taivainen.

Missä grassrootsilaiset törmäsivät Kalle Taivaiseen?

Ruohonen selventää:

Loiriplukari lähti mukaan itse asiassa aika ruohonjuurimeiningeissä – eräs grassrootsilainen tunsi jonkun, joka tunsi hänet. Kysyttiin, ja hän oli heti tosi innoissaan messissä.” – Näemme siis Turussa, voiko kuitin laittaa verotukseen?! En ole varma mutta epäilen, ettei voi. Samana iltana lavalle astuvat myös Grass Rootsin lipunkantajat Trokari, T4nkk1:D ja Eetu Kujala. Yleisöä odotetaan paikalle kohtuulliset 200–300 henkeä.

Grass Roots on huomannut, ettei tapahtumajärjestäminen ole helppoa: ”Viime viikolla lähetettiin postia ainakin miljoonaan keikkamestaan, ja olisiko ollut niin, että yksi vastasi. Mutta kyllä keikoille tulee aina jengiä käymään, se on yksinkertaisesti siitä kiinni, kuinka kova artisti on.” Grass Roots aikoo tulevaisuudessa laajentaa toimintaansa myös Helsinkiin ja muihin kaupunkeihin. Tuleeko laajentumisvaiheessa nimiongelmia, koska Grass Roots Records -nimiset levy-yhtiöt löytyvät kuitenkin jo Englewoodista ja Northamptonista, ja löytyypä Rootstock-festivaalikin jostakin Ranskan perukoilta?

”Toivon mukaan ei tule…Ei minua oikeastaan sillä lailla kiinnosta, keksin tämän kuitenkin omasta päästäni. Mutta sanotaan nyt niin, että jos tulee ongelmia, niin sitten täytyy varmaan miettiä nimeä uudestaan. Kyllä minä silti uskon, että tämä pysyy aika kauan Grass Rootsina”, kommentoi Ruohonen.

Grass Roots ei ole toistaiseksi tehnyt varsinaisesti omia musiikkivideoita. Yhdistyksen toiminnassa mukana olevan, Turku Bandstand -kilpailun voittaneen progemetalliyhtye Of Originsin musiikkivideo ”Day/Day” on kuitenkin julkaistu Grass Rootsin kautta. ”Vitun kova bändi”, kehuu Ruohonen. Of Origins on myös mukana Turku-rockin viime vuosien kovimmassa vientituotteessa, Turku Rock Academyssa. Oletteko tehneet yhteistyötä Rock Academyn muiden bändien kanssa?

”No… ei oikeastaan. Academyn bändit on Academyllä, ja ne ovat niin kuin kaksi eri juttua”, selventää Ruohonen.  Näiden kahden toimijan välillä ei ole kuitenkaan pahaa verta. ”Joskus joku kysyi, että onko Grass Roots jokin Rock Academyn vastarintaliike – ei todellakaan. Voi ne muistuttaa vähän toisiaan, mutta me tehdään kuitenkin niin eri juttuja. Aikuiset ihmiset kuitenkin pyörittää sitä, ja meidän juttu on, että nuoret pyörittää”, jatkaa Ruohonen.  Ja sinä et siis pidä itseäsi aikuisena – vielä? ”Joo, en vielä.”

Ruohonen on aiemmin ollut itsekin osana Turku Rock Academya, The Intact -yhtyeen riveissä: ”En minä siellä kyllä kauhean pitkään viihtynyt. He halusivat tehdä sitä juttua pikkuisen liian tosissaan, meillä on vähän rennompi meininki. Mennään siis sitä tahtia, mitä artisti haluaa mennä. Artistista se on kuitenkin kiinni, että miten paljon halua menestyä.”

Vaikka Ruohonen onkin haastattelussa puheenjohtajan roolissa, riittää hänellä aikaa myös itse soittamiseen – nykyään tosin lähinnä yhdistyksen omien suojattien riveissä. ”Ainakin Eetu Kujalan ja GROÜNDLINEn livebändeissä, sitten on Left Sock Negative, sellaista altsurokkia…”, luettelee Ruohonen bändejä.  Tässä vaiheessa haastattelua mies hautautuu puhelimeensa, koska hän ei muista kaikkien bändiensä nimiä – kiireinen mies siis!

Syksylle on tiedossa ainakin T4nkk1:D-yhtyeen ja Eetu Kujalan singlejulkaisuja sekä kasapäin uusia keikkoja – kiirettä pitää. Miten Grass Roots pitää huolta jatkuvuudesta, ettei jengi väsy? Turussa liian monet yhdistykset ovat lupaavasta alustaan huolimatta hyytyneet vuoden tai kahden jälkeen.

”Perustin tämän yhdistyksen siksi, että huomasin, miten paljon Turussa digataan erilaisesta musiikista. Ajattelin, että vittu, kun olisi siistiä, jos joku yhdistäisi ne kaikki. Kun minä myin tätä ideaa muille, niin lopulta se oli se intohimo, joka sai muut tekemään juttuja. Ja oikeasti se, että halutaan kuulla jotakin muutakin kuin Sannia. Se unelma siitä, että tästä tulee ihan legit-juttu, pitää jengin työhaluissa”, valottaa Ruohonen ajatusta yhdistyksen takana.

Lopuksi, miksi porukan pitää kiinnittää huomiota teidän yhdistykseenne?

”Me ollaan suht uusi, me ollaan nuori, me ollaan omalla tavallaan tosi outo juttu. Turussa ei ole ennen ollut juuri tällaista yhdistystä, joka tekee työtä pro bonona asioiden kehittämiseksi. Meitä kannattaa pitää silmällä, koska me tehdään tosi paljon juttuja. Me ollaan ahkeria!”

Logo (c) Riku Eteläkoski

RootStock 2018 14.7.2018 Uittamon paviljonki, Turku
Trokari, T4nkk1:D, Eetu Kujala, Loiriplukari

Grass Roots Records

Teksti: Juhani Mistola

Kommentit