Tuska 2017 Lauantai: Death metalista Love metaliin sateen saattelemana (Osa 2)

HIM

Metroon suunnistaessani lauantain valjetessa kuulin jo kävellessäni huudon: ”Sitä ollaan vissiin Tuskaan menossa?” Kyllä, myönnän kuuluvani tähän helposti tunnistettavaan massaan ja nostan tutun pirunsarvi-käsimerkin vastaukseksi. Eilisen menon jälkeen festivaalialue vaikutti vielä aika rauhalliselta. Ilma oli edelleen pilvinen, kuten eilen, mutta sadetta ei ollut vielä havaittavissa. Ystävältäni olin kuullut ensimmäiseksi soittavasta tukholmalaisesta death metal -bändistä LIK, joten ajattelin katsastaa tämän. Sain pienen naurun hymähdyksen juontajan saadessa melko hiljaisen vastauksen kysymykseen: ”Kuinka moni oli jatkoklubeilla?”. Jatkoklubilaiset taisivat vasta heräillä tähän aikaan. LIK vaikutti olevan aika lailla sitä, mitä ystäväni oli lupaillut; rehellistä death metalia, ei mitään muuta. Päälavan musiikki kyllä taas kiersi ikävästi, enkä välillä kuullut oikein kitaroitakaan kunnolla. En tosin ollut tässä vaiheessa jaksanut vielä notkua eturivistössä, vaan seurasin keikkaa hieman syrjempää. Tähän bändiin tulen tutustumaan paremmin varmasti jossain vaiheessa. (Taru)

Tuskan lauantai käynnistettiin päälavalla ruotsalaisen death metal-pumpun LIKin esiintymisellä. Tämäkin yhtye oli itselleni katsastamaton kortti ennen Tuskaa, mutta LIKin kohdalla tuo ei juurikaan haitannut. Muun muassa Katatonia-kitaristin Niklas Sandinin tähdittämän orkesterin musiikki oli sen verran perusvarmaa ruotsalaista death metallia, ettei kappaleiden osaaminen entuudestaan ollut mielestäni mitenkään tarpeellista nauttiakseen näkemästään. LIK rypisti tiukan ja intensiivisen puolituntisen, joka jälleen kerran jäi turhan monelta näkemättä, sen verran tyhjillään festarialue vielä tässä vaiheessa päivää oli. (Riku)

LIK

Myös seuraavana Väkevä Tent Stagen vallannut Avatarium on kotoisin länsinaapuristamme, mutta siinä missä LIK Radio Rock Stagella vakuutti, ei Avatariumin ylidramaattinen oopperametalli oikein lähtenyt. Ei ainakaan livenä. Yhtyeen basistina toimii muuan muassa Candlemassista tuttu Leif Edling, joten ainakin itse odotin jotain astetta synkempää performanssia. (Riku)

Seuraavana päälavalle astellut kotimainen Impaled Nazarene tuskin suuria esittelyjä kaipaa ja onhan yhtye esiintynyt Tuskassakin useita kertoja. Tällä kertaa Luttisen Mika orkestereineen oli laitettu soittamaan iltapäiväyleisölle klo 15, ja vaikkei Tuskaa lauantaina kiusannut päivällä sen pahemmin paahtava helle, kuin myrskykään, ei soittoaika ollut kaikkein suosiollisin. Ehkä se myös näkyi yhtyeen esiintymisessä ja ainakin kuului herra ”Sluti” Luttisen välispiikeissä, joissa Sluti yritti pienellä vittuilulla saada yleisöä paremmin mukaan. Settilista yhtyeellä koostui aina alkuaikojen klassikoista, kuten ”In the Name of Satan” sekä ”Sadhu Satana” tuoreimpaan ”Morbid Fate” -kappaleeseen. Klassinen ”Vitutuksen Multihuipennus” taisi mennä ainakin Slutin mukaan hiukan väärin, vaikken itse mitään suurta virhettä kappaleen esityksessä kuullut. Ja kyllähän se toinen samaiselta ”Suomi Finland Perkele”- albumilta kuultu klassikko ”Total War – Winter War” sai mielestäni aikaiseksi jo ihan kiitettävästi ääntä myös yleisön puolelta. ”Impukat” oli takuuvarma, mutta toki yhtyeeltä on tiukempiakin esityksiä nähty. (Riku)

Impaled Nazarene

Yksi lauantain odotetuimpia bändejä minulle oli Inferno Stagella soittava Paara. En ollut ennen todistanut bändiä livenä, joten oli jo aikakin. Aikaisen aikataulun ja samaan aikaan soittavan Impaled Nazarenen vuoksi, en ollut odottanut keikalle kovinkaan paljon ihmisiä. Tämä oletus osoittautui kuitenkin vääräksi, kun porukkaa ilmestyi paikalle yllättävän paljon. Huomasinkin tässä tilassa olevan tukalan kuumuuden iskevän heti, ennen kuin keikka oli edes alkanut. Bändi aloitti heti vahvasti nimikkobiisillään ”Paara” ja osa yleisöstä lauloi tuttua kappaletta heti mukana. ”Ruttoa ja Kuolemaa” jatkoi samaa menoa. Musiikki tuntui pelaavan hyvin, vaikken ole erityisemmin tästä keikkapaikasta yleensä pitänyt. Toimivan musiikin lisäksi menoa vauhdittivat vokalisti Helmouthin laulun välillä tulevat örähtelyt ja oman tunnelmansa toivat myös kitaristi Lempon irvistelyt, siinä missä ilolla katsoi basisti Trangothin hiusten lentämistä. Kaikesta aisti, että tämä bändi todella rakastaa sitä mitä tekee. Uutta materiaaliakin saatiin kuulla, josta olin erittäin positiivisesti yllättynyt. Taisin päästä todistamaan niin täydellisen kappaleen, että melkein oli itku lähellä. Kyllä, ehkä käyn vähän herkillä. Uuden levyn odotus nousi keikan jälkeen ihan uudelle tasolle. Tässä on seuraava kotimaisen black metalin suurnimi; Paara. (Taru)

Mokoman aloittaessa soittamaan päätin hieman kierrellä aluetta. Ei sillä, että minulla olisi mitään kauhean pahaa sanottavaa bändistä. Olen vain nähnyt Mokoman jo pitkälle toistakymmentä kertaa, eikä jaksanut tällä kertaa kiinnostaa. Alueelle oli jälleen pystytetty kattava joukko kojuja, joista suurimman jonon tuntui hankkivan Alepa-kontti. Itse kävin vain levykaupassa etsimässä löytöjä. Ruokakojut olivat tällä kertaa hiukan sivussa heti sisääntulon vieressä. Nummirockin hirvittävän ruokatarjonnan jälkeen tämä oli oikein onnistunut ja vaihtoehtoja oli paljon. Pistäydyin Soi Soi-kasvisravintolan kojussa. Palvelu pelasi nopeasti ja saatoin syödä elämäni parhaan vegehampurilaisen. Mielenkiinnosta täytyi myös piipahtaa siellä missä ne bileet olivat, eli narikan edustalla. Suuri joukko ihmisiä istumassa maassa, juomassa omia juomiaan, koska kuka haluaisi maksaa oluesta 7,5€/kpl, ainakaan montaa kertaa. Meininki oli tässä vaiheessa kohdillaan ja ihmiset iloisia. Myöhemmin illalla samassa paikassa, ei ehkä humalatason vuoksi mennyt niin nappiin ja jouduin itsekin kannattelemaan n. 120kg painavaa miestä jaloillaan. Mitäs siitä, näitä sattuu, kunhan nyt muistaisi ne bändit edes. (Taru)

Lauantain ehkä odotetuin keikka itselleni oli Inferno Stagelle buukattu Throes of Dawn, jossa sitä Tuskan nostalgiateemaa taas koitettiin herätellä henkiin sillä tavalla, että yhtyehän on tosiaan alun perin perustettu jo vuonna 1994. Throes of Dawnin settilistassa ei sentään mitään ensimmäisten levyjen aikaista nostalgiaa kuultu, sen verran rajusti on yhtyeen musiikki muuttanut muotoaan alkuaikojen melodisesta black metallista melankoliseen tunnelmointiin, että se olisi ollut ehkä jo hiukan liikaa. Jos en aivan väärin laskenut, niin puolituntiseen settiin oltiin saatu mahdutettua kuusi kappaletta, joista neljä oli viime vuonna julkaistulta upealta ”Our Voices Shall Remain” -albumilta. Throes of Dawn oli ilman minkäännäköisiä välipuheita äärimmäisen tunnelmallinen ja rauhoittava. Valitettavasti puoli tuntia on aivan liian lyhyt aika tämänkaltaisen orkesterin esitykselle. (Riku)

Nostalgiasta ei päästy eroon myöskään toisaalla, sillä Throes of Dawnin lopetettua, oli päälavalla jo vartin verran soitellut herra Timo Rautiainen yhdessä yhtyeensä Trio Niskalaukauksen kanssa. Yhtyehän oli varsin tuttu näky liki jokaisilla kotimaisilla festareilla vielä 2000-luvun alkupuolella, ennen hajoamistaan vuonna 2006, mutta tänä vuonna Rautiainen orkestereineen on aktivoitunut takaisin keikkalavoille, halusi sitä tai ei. Ja onpa yhtyeeltä pari uutta kappalettakin jo kuultu. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on orkesteri joka jakaa mielipiteitä paljonkin, mutta kyllä minä myönnän itse pitäneeni yhtyeen vanhemmasta materiaalista aina vuoden 2002 ”Rajaportti”-albumiin. Sen sijaan yhtyeen toistaiseksi viimeinen albumi ”Kylmä Tila” (2004) sekä nuo pari nyt myös lavalta kuultua uutta kappaletta eivät itselleni lähde sen paremmin studio- kuin liveversioinakaan. Siksi yhtyeen esityskin jätti hiukan ristiriitaisen maun. Kappaleet, kuten ”Alavilla Mailla”, ”Kuusikymmentäkaksi” sekä ”Elegia” toimivat vieläkin varsin mainiosti, mutta onhan se kovin vaikea katsella esitystä, missä puolet ajasta nauttii ja puolet ajasta tuntee lähinnä myötähäpeää esiintyjää kohtaan. (Riku)

En erityisemmin edes kuuntele Lost Societya, mutta tämä oli pakko käydä katsomassa. Pari kertaa aikaisemminkin heidän keikkaansa katsoneena tiesin mitä odottaa; Mahtavaa energiaa, hyppelyä ja kitarariffejä, jotka saavat katsojan toivomaan, että saisi edes murusen itselleen tuosta energiasta. Energiaa piisasi kyllä yleisössäkin ja viimeistään ”I Am The Antidoten” soidessa nekin, jotka eivät bändiä paljon tunne hyppivät mukana. Keikan loppupuolella Samy Elbana sai kokeilla valtaansa käskemällä kaikki kyykkyyn. Parin kehotuksen jälkeen koko tuhatpäinen festarilauma oli kyykyssä tasan siihen asti, kunnes tuli lupa nousta ylös. Pohkeet hiukan huusivat apua kahden päivän seisomisen jälkeen, mutta fiiliksensä oli tässäkin. Huvittavaa suorastaan. (Taru)

Vaikka jyväskyläläinen thrash metal-yhtye Lost Society on vielä kovin nuori yhtye ja koostuukin nuorista jampoista, niin yhtye alkaa olla sen verran tuttu näky keikkalavoilla, että tänä vuonna se sai kyseenalaisen kunnian hävitä kaksintaistelussa sille loistavalle tosiasialle, että nykypäivänä Tuskassa on tarjolla muutakin suuhun laitettavaa, kuin kaljaa tai makkaraperunoita. Toki maittavan lihalautasen tyhjennettyäni ehdin todistamaan yhtyeeltä noin puolet keikasta ja menohan oli tietysti taattua Lost Society-laatua. Jos joku nyt ei ole vielä nähnyt yhtyeen esiintymistä kertaakaan, niin suosittelen lämpimästi. Sen verran energinen ja villi tuo performanssi jälleen kerran oli. (Riku)

Lost Society

Göteborgilainen melodeath-jätti, Soilwork, näytti keräävän mukavasti väkeä päälavan edustalle. Olen jonkin verran kuunnellut Soilworkia, mutta en vain ole oppinut pitämään siitä. Niinpä itse siirryinkin keikan ajaksi sivummalle tapaamaan ihmisiä ja odottamaan Electric Wizardin aloittamista. Musiikki tuli kuunneltua, mutta silmät olivat aivan muualla. Kuulema hyvä keikka, joka nyt ei vaan jaksanut minua kiinnostaa. (Taru)

Electric Wizardin keikkaan mennessä koko festarialue oli täyttynyt ihmisistä. Onnistuin kuitenkin löytämään itselleni vielä hyvän paikan keikalle, eikä tällä kertaa sata pidempää ihmistä seissyt edessäni. Ensimmäisten bassosävelten soidessa nousi jo fiilis kattoon; Tätä olin odottanut. Sen sijaan, että screaneillä olisi näytetty kuvaa keikasta, niillä pyöri toinen toistaan sekavampia videoita, vaihtuen välillä psykedeelisiin värimaailmoihin. Eipä kyllä yllättänyt tämän bändin kohdalla. Laulu kuului ikävä kyllä aika huonosti ja Electic Wizardille tyypilliset kova basso ja särisevä kitara peittivät sitä alleen. Muutaman kappaleen jälkeen yksi Marshall sai kyytiä lavalla laulaja-kitaristi Jus Obornin toimesta, joten jotain ongelmia oli havaittavissa. Pienistä ongelmista huolimatta nautin keikasta ja välillä tajusin vain tanssivani silmät kiinni. (Taru)

Electric Wizard

Shock industrial metallia soittavan Fear Of Dominationin keikka oli toinen lauantain itselleni odotetuimpia esityksiä, sillä olen toistaiseksi onnistunut kiertämään yhtyeen keikat, kuin Suomen jalkapallomaajoukkue vastustajan maaliverkot. Fear of Dominationia on usein verrattu toiseen kotimaiseen yhtyeeseen Turmion Kätilöihin ja kyllähän yhtyeen esitys samalla tavalla pistikin hiukan tanssijalkaa vipattamaan, kuin T.K.:n useampaan otteeseen nähdyt keikat. Yhtye julkisti lavalla myös pienimuotoisen kokoonpanouudistuksen, sillä vierailevana naisvokalistina viime aikoina toiminut Sara Strömmer (mm. End Of Aeon, ex—Crimfall) ilmoitettiin olevan tästä lähtien yhtyeen vakituinen jäsen, mikä oli mielestäni täysin oikea ratkaisu. F.O.D.:n performanssiin duettolaulu miehen ja naisen välillä sopii kuin nyrkki silmään ja neiti Strömmerin lauluääni on järisyttävän hieno.

Kattilahallista ulos päästyäni oli Suomen kesä päässyt jälleen kerran näyttämään parhaat puolensa, sillä vesisade kasteli Suvilahden asfalttia varsin lempeällä kädellä. Täten olin hiukan yllättynyt, kuinka paljon väkeä jaksoi katsoa päälavalla seuraavaksi soittaneen Amorphisin esiintymistä. Ei siksi, että Amorphis olisi jotenkin omasta mielestäni huono orkesteri, mutta enpä ollut koko Tuskan Suvilahti-kauden aikana nähnyt moista yleisön paljoutta, vaikka lavalla on käynyt vuosien saatossa monia ehkä jopa Amorphista suurempia ulkomaalaisia artisteja paremmalla kelillä. Itsehän olen luonnollisesti sokerista tehty, joten jouduin pakenemaan ruokailualueelle nauttimaan kupin lämmintä kahvia keikan alkupuolella. Mutta onnekseni ne omat suosikkini tulivatkin vasta lopussa. Etenkin klassikkoraita ”Against Widows” sekä päätösraita ”House of Sleep” jaksavat lämmittää sydäntä kerta toisensa jälkeen. Silti täytyy myöntää, että itselläni on ehkä pienoinen Amorphis-ähky jo. Jos en ihan väärin laskenut, oli tämänvuotinen esiintyminen yhtyeelle jo yhdeksäs kerta Tuskassa.

Amorphis

Myös sveitsiläisen Triptykonin esiintyminen lauantai-iltana kuului tavallaan Tuskan nostalgiseen teemaan, sillä onhan tämän vielä suhteellisen nuorehkon yhtyeen keulamiehenä itse Thomas Gabriel Fischer, joka muistetaan jo 80-luvulta legendaaristen Hellhammerin sekä Celtic Frostin keulilta. Omasta mielestäni yhtye on joko liian yliarvostettu tai sitten en vain ole löytänyt siitä sitä samaa magiaa, mitä Celtic Frost joskus aikoinaan tarjoili. Mutta rehellisesti en jaksa uskoa, että yhtye ilman Tom G. Warrioria olisi lähellekään näin suosittu. Siinä missä keulamies Fischer itse täyttää muutaman viikon päästä jo kunnioitettavat 54 vuotta, näyttää ainakin ulkoisesti loppujäsenet Triptykonista olevan sitä ikäluokkaa, että ”Tomppa” voisi hyvinkin olla heidän isänsä. Siksipä keikastakin jäi hiukan ”isi lapsineen lavalla”-fiilis, mikä oli tavallaan hellyttävää ja toisaalta taas vaivaannuttavaa. Triptykonin pelastus oli se, että settilistasta osa koostui vanhasta Celtic Frost-materiaalista, jotta keikan jaksoi ylipäätänsä edes katsoa loppuun asti. Ilman 80-luvun hittejä, kuten vaikkapa avausraitana toiminut ”Procreation (of the Wicked)” tai päätösraita ”Morbid Tales”, olisi keikan katsominen jäänyt todennäköisesti kesken.

Ennen HIM:in keikkaa olin ajoissa paikalla, niin kuin moni muukin. Jo ennen keikan alkua lavan edusta oli täynnä ihmisiä, joita vyöryi vain koko ajan lisää. Vaikka itse olin löytänyt jo suosikkini päivän bändikattauksesta, tuntui tämä olevan monelle se bändi, jota tänne tultiin katsomaan. Ihmekö tuo, koska tämä saattoi olla monelle se viimeinen mahdollisuus nähdä HIM livenä. Olen ensimmäisen kerran katsonut bändin jo sen alkuaikoina, enkä silloin osannut kuvitellakaan minkälainen jättitykki HIM:istä vielä tulisi. Ville Valon karisma toimii vielä vuosien jälkeenkin, hänen astellessaan lavalle pikkutakissa ja farkuissa. Välipuheita ei juuri keikalla kuultu. Odotin myös koko ajan jotain oikein räjähtävää esitystä, jota ei tuntunut tulevan. ”Your Sweet 666:n” kohdalla kuitenkin sain kiinni fiiliksestä, eikä pieni vesisadekaan haitannut minun, tai muun yleisön menoa. Kappaleet ”Gone With the Sin” ja ”Poison Girl” ovat muodostuneet lähes klassikoiksi ja yleisö lauloikin tutusti mukana. Musiikki olisi voinut tulla jopa pikkaisen kovempaa, koska en ollut kiinnostunut kuuntelemaan humalaisten (varsinkin miesten) ei niin kaunista hoilotusta. Osa yleisöstä tuntui jälleen nauttivan enemmän älypuhelimistaan, kuin itse keikasta. ”When Love and Death Embracen” päättäessä keikan saatiin sitä paukettakin aikaiseksi, ilotulitusten muodossa. Ihan kiva keikka, mutta odotukseni tämän esiintymisen suhteen olivat kyllä hitusen korkeammalla, koska parempiakin keikkoja olen bändiltä katsonut. (Taru)

HIM

Kirjoittanut: Riku Mäkinen, Taru Ruusu

Kuvat: Pasi Eriksson, Teemu Siikarla

Lue lisää aiheesta

Kesän paras viikonloppu – Ilosaarirock osa 2/3 Lauantaipäivä lähti liikkeelle hyvin rauhallisissa merkeissä festarialueella. Kello yhdeltä porukkaa oli paikan päällä vähän. Kun porteista asteli...
HIM:n Ville Valo KaaosTV:lle bändin lopettamisesta: ”On tyylikkäämpää lopettaa huipulla kuin j... Kotimaisen rockin suurin yhtye HIM tiputti maaliskuussa melkoisen pommin ilmoittaen lopettavansa kaiken kaikkiaan 26 vuotta kestäneen uransa tänä ...
Doom superkokoonpano With The Dead julkaisee seuraavan albuminsa syyskuussa With The Dead Entisen Cathedral ja Napalm Death vokalisti Lee Dorrianin luotsaama With The Dead julkaisee seuraavan albuminsa "Love From With The ...
Children Of Bodom vie Lost Societyn mukanaan kiertueelle Yhdysvaltoihin Äärettömän kovista ja energisistä livekeikoistaan tunnettu jyväskylän thrash metal -retkue Lost Society on varmistunut lämppäriksi Children Of Bod...